Keskuspankit erehtyivät siinä, kuinka pysyvää ja laaja-alaista voimakas inflaatio on, sanoo taloustieteilijä

Kuluttajahintojen kallistuminen eli inflaatio on kiihtynyt voimakkaasti sekä euroalueella että Yhdysvalloissa. Keskuspankit erehtyivät siinä, kuinka pysyvää ja laaja-alaista voimakas inflaatio on.

Keskuspankkien on pakko puuttua inflaatioon kiihtymiseen, koska hintavakaus on niiden ensisijainen tehtävä. Kuvassa Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde ja Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell.

19.6. 2:00 | Päivitetty 19.6. 22:14

Taloutta kalvaa suuri epävarmuus, joka vaikuttaa kaikkiin.

Kun hinnat nousevat poikkeuksellisen voimakkaasti, tulevaisuutta on hankala ennakoida ja keskuspankit ovat pulassa. Pahimmassa tapauksessa keskuspankit joutuvat kiristämään rahapolitiikkaa sen verran voimakkaasti, että talous vajoaa taantumaan.

Asetelma on poikkeuksellinen, sillä kuluttajahintojen kallistuminen eli inflaatio johtuu kahdesta asiasta, jotka harvoin esiintyvät samanaikaisesti: tarjonnan häiriöistä ja kysynnän kasvusta. Vastaava ongelma taloudessa oli viimeksi 50 vuotta sitten.

Tarjonnan kangertelu ja kysynnän lisääntyminen johtuvat molemmat koronaviruspandemiasta. Kun pandemia runsaat kaksi vuotta sitten kärjistyi, monet yritykset lykkäsivät investointejaan.

Pandemian pahimmassa vaiheessa kotitalouksien säästäminen kasvoi voimakkaasti erilaisten rajoitusten takia. Talouteen muodostui patoutunutta kysyntää. Kun padot avattiin eli rajoituksia poistettiin, kotitaloudet lisäsivät kulutustaan voimakkaasti.

Yritysten lykkäämien investointien takia tarjonta ei ole pysynyt kysynnän kasvun vauhdissa, mikä on kiihdyttänyt inflaatiota. Kysyntää taas on lisännyt valtioiden finanssipoliittinen elvytys. Se tarkoittaa menojen lisäämistä ja verotuksen keventämistä – kysynnän lisäämiseksi.

Keskuspankkien on pakko puuttua inflaatioon kiihtymiseen, koska hintavakaus on niiden ensisijainen tehtävä. Hintavakaus tarkoittaa, että inflaation pitäisi olla ajan mittaan kaksi prosenttia.

Keskiviikkona Yhdysvaltojen keskuspankki kiristi rahapolitiikkaa peräti 0,75 prosenttiyksikköä. Samana päivänä Euroopan keskuspankin rahapolitiikasta päättävä neuvosto järjesti hätäkokouksen, koska runsaasti velkaantuneiden eurovaltioiden varainhankinta on kallistunut voimakkaasti.

Eurovaltioiden tuottoprosenttien kohoaminen johtui siitä, että keskuspankki kertoi edellisellä viikolla aloittavansa rahapolitiikan kiristämisen heinäkuun lopussa ja lopettavansa valtionlainojen ostamisen heinäkuun alussa.

Helsingin yliopiston empiirisen makrotaloustieteen professori Antti Ripatti korostaa, että Euroopan keskuspankki kipuilee kahden ristiriitaisen tavoitteen kanssa.

”Yhtäältä sen on hillittävä inflaatiota korkoja nostamalla, mutta toisaalta tästä seuraavat valtioiden korkomenojen kasvu ja suuret vaikeudet ylläpitää valtiontalouden tasapainoa, mistä seuraa taas riski euroalueen hajoamisesta.”

Korkomenojen kasvu on suurin valtioissa, jotka ovat runsaasti velkaantuneita. Yksi niistä on euroalueen kolmanneksi suurin kansantalous Italia, jossa julkisen talouden velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli viime vuoden lopussa 151 prosenttia.

Euroopan keskuspankki kipuilee kahden ristiriitaisen tavoitteen kanssa.

Rahapolitiikassa viivyttely on yhtä epäjohdonmukaista kuin hätäily, koska molemmat ovat omiaan lisäämään epävarmuutta. Siksi keskuspankit korostavat ennakoitavuutta ja välttävät yllätyksiä.

Poikkeuksellisen voimakkaaksi äityneen inflaation takia herää silti kysymys, olisiko kahden suurimman keskuspankin pitänyt aloittaa rahapolitiikan kiristämisen varhemmin.

”Molemmat keskuspankit ovat arvioineet väärin sen, kuinka pysyvää ja laaja-alaista nopea inflaatio on. Ne odottivat inflaatiohuipun taittuvan nopeasti, mutta näin ei tapahtunut. Tuotannon ja kuljetuksen pullonkaulat ovat kestäneet huomattavasti pidempään kuin keskuspankit arvioivat”, Ripatti sanoo.

Keskuspankit puolustavat rahapoliittisia päätöksiään sillä, että ne perustuvat aina uusimpiin tosiseikkoihin talouden kehittymisestä. Keskuspankeissa tiedetään myös hyvin, kuinka vaikeaa inflaation ennustaminen on.

”Keskuspankit olisivat voineet aloittaa rahapolitiikan kiristämisen aikaisemmin, vaikka ne olivat epävarmoja inflaation kehittymisestä. Jos kiristykset olisivat osoittautuneet tarpeettomiksi, ne on verraten helppo perua laskemalla ohjauskorkoa. Toisin sanoen keskuspankit viivyttelivät turhan pitkään odottaessaan lisää tietoa toteutuneesta inflaatiosta”, Ripatti sanoo.

Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston päällikkö Juha Kilponen myöntää, että keskuspankit ovat kompuroineet inflaation arvioimisessa.

Hän painottaa, että talouden elpyminen koronaviruspandemian pahimmasta vaiheessa on ollut yllättävän nopeaa euroalueella ja Yhdysvalloissa, mikä on kiihdyttänyt inflaatiota odotuksia enemmän.

Samaan aikaa energian ja raaka-aineiden hinnat ovat nousseet nopeasti, mikä johtuu osittain tuotanto-ongelmista ja osittain kysynnän voimakkaasta lisääntymisestä. Kaiken lisäksi tuli Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, joka on ollut suuri šokki etenkin euroalueen taloudelle.

”Meidän olisi pitänyt nähdä paremmin se, kuinka energian ja raaka-aineiden kallistuminen johtaa laaja-alaiseen inflaatioon epäsuorasti, koska yritykset ovat siirtäneet kohonneet kustannuksensa tuotteiden hintoihin”, Kilponen sanoo.

Keskeinen ero Yhdysvaltojen ja euroalueen välillä on, että Yhdysvalloissa finanssipolitiikkaa on huomattavasti elvyttävämpää kuin euroalueella. Lisäksi työmarkkinat ovat Yhdysvalloissa huomattavasti kireämmät eli työvoiman kysyntä on suurta.

Koronviruspandemian kärjistyessä alkuvuonna 2020 taloudellisia vahinkoja onnistuttiin hillitsemään keventämällä samanaikaisesti rahapolitiikkaa ja finanssipolitiikkaa.

Herää siis toinenkin kysymys: pitäisikö nyt nopean inflaation taltuttamiseksi toimia myös samanaikaisesti eli kiristää rahapolitiikan lisäksi finanssipolitiikkaa kysynnän supistamiseksi?

”Kyllä pitäisi, koska kysyntä on liian suurta suhteessa tarjontaan. Lisäksi tämä eurovaltioiden joukkolainojen korkojen kohoaminen kasvattaa julkisten talouksien alijäämiä”, Ripatti sanoo.

Alijäämä tarkoittaa sitä, että julkisen talouden menot ovat tuloja suuremmat. Rahapolitiikan ja finanssipolitiikan samanaikainen kiristäminen kasvattaisi tosin myös uuden taantumaan vaaraa.

”Finanssipolitiikan kiristämisen takia keskuspankin koronnostot voisivat olla pienempiä, jolloin taantuma olisi mahdollista välttää, mutta kaikki riippuu tietenkin näiden toimien virityksestä: ne eivät saa olla liian järeitä.”

Kilponen on samaa mieltä siitä, että finanssipolitiikan kiristäminen olisi syytä ottaa avuksi inflaation hillitsemisessä.

”Ei olisi kovin järkevää, että rahapolitiikkaa kiristetään mutta samalla finanssipolitiikka olisi voimakkaasti elvyttävää. Tämä tarkoittaisi, että rahapolitiikan teho inflaatioon olisi pienempi. Ei olisi myöskään perusteltua kompensoida energian kallistumista polttoaineiden veronkevennyksillä, koska ne eivät vähentäisi kysyntää eivätkä kohdentuisi kuluttajien eduksi, vaan pikemminkin öljyntuottajille ja -jalostajille.”

Toisin sanoen kotitalouksien pitäisi vain sietää tavaroiden ja palveluiden nopeaa kallistumista ja luottaa, että inflaatio piakkoin hidastuu. Oikotietä oikeastaan ole.

Kaksi prosenttia. Se on määritelty keskuspankkien hintavakaus­tavoitteeksi. Kun inflaatiovauhti on vakaa eli juuri kaksi prosenttia, yritysten ja kotitalouksien ei tarvitse kiinnittää siihen huomiota. Silloin talous on myös ennakoitavaa.

Taloustieteilijät selvittävät 1990-luvulla Yhdysvalloissa sitä, kuinka paljon inflaation mittaamiseen käytettävässä kuluttajahintaindeksissä oli virheitä. Silloin havaittiin, että kuluttajahintaindeksi liioittelee inflaatiota runsaan prosenttiyksikön.

”Tultiin siihen johtopäätökseen, että kun tavoitellaan kahden prosentin inflaatiota, se on tosiasiassa likimain nollan tuntumassa. Etenkin finanssikriisin jälkeen taloustieteilijät ovat keskustelleet siitä, pitäisikö tavoitteen olla korkeammalla kuin kahdessa prosentissa, jotta vältettäisiin ohjauskorkojen painaminen nollaan”, Ripatti sanoo.

”Molemmat keskuspankit ovat arvioineet väärin sen, kuinka pysyvää ja laaja-alaista nopea inflaatio on.”

Inflaation ollessa hyvin voimakasta palkansaajat vaativat entistä suurempia palkankorotuksia turvatakseen ostovoimansa. Tämä johtaa yritysten työvoimakustannusten kasvuun, jolloin niiden pitää nostaa myymiensä tavaroiden ja palvelujen hintoja. Seurauksena on inflaation kiihtymistä vahvistava kierre.

Jos suomalaisten yritysten työvoimakustannukset kasvavat enemmän kuin niiden ulkomaisten kilpailijoiden, kustannuskilpailukyky heikkenee. Pahimmassa tapauksessa se voi johtaa työpaikkojen vähentämiseen, koska yritysten myymien tavaroiden ja palveluiden myynti vähenee.

Kilposen mielestä on täysin ymmärrettävää, että palkansaajat vaativat kompensaatiota hintojen nousulle.

”Palkkavaatimusten sitominen inflaation lyhyen ajan vaihteluihin on silti huono asia. Jos palkkoja nostettaisiin tänä vuonna esimerkiksi yhtä paljon kuin inflaatio on vuositasolla, kustannuskilpailukyky heikkenisi, koska palkat eivät yleensä koskaan jousta alaspäin”, Kilponen sanoo.

Hän myös korostaa, että pitkän ajan kuluessa palkankorotukset ovat olleet Suomessa keskimäärin kaksi prosenttia vuositasolla. Ne ovat siis ankkuroituneet keskuspankin hintavakaus­tavoitteeseen, mikä on hyvä asia.

Kilposen tehtävänä Suomen Pankissa on seurata tarkkaavaisesti, mitä taloudessa tapahtuu. Hän on siis oikea ihminen vastaamaan kysymykseen siitä, milloin poikkeuksellisen voimakas inflaatio viimein laantuu.

”Euroopan keskuspankin ennusteen mukaan ensi vuonna, mutta inflaatiopiikki saavutetaan ehkä syksyllä, jos mitään uusia šokkeja ei tule.”