Talouskriisin riivaamasta Sri Lankasta on loppumassa bensiini – Ministeri pyysi autoilijoilta anteeksi

Sri Lankan hallitus on sulkenut polttoainepulan takia ei-välttämättömät valtion laitokset sekä koulut kahdeksi viikoksi, jotta työmatkojen tekeminen vähenisi.

Autoilijat jonottivat huoltoasemalle Sri Lankan Colombossa torstaina 23. kesäkuuta.

26.6. 17:05

Talouskriisin riivaamasta Sri Lankasta on loppumassa polttoaine, kertovat uutistoimisto Reuters ja brittilehti The Guardian.

Reutersin mukaan Etelä-Aasiassa sijaitsevassa saarivaltiossa on tällä hetkellä yhteensä vain noin 15 000 tonnia bensiiniä ja dieseliä. Sri Lankassa asuu noin 22 miljoonaa ihmistä.

Polttoainepula johtuu valtion rahojen loppumisesta. Saarivaltiota koettelee pahin talouskriisi vuosikymmeniin. Sri Lanka on lähes vararikossa, eikä se pysty maksamaan polttoainetoimituksista.

”Meillä on vaikeuksia löytää polttoaineiden toimittajia. He ovat haluttomia ottamaan vastaan luottokirjeitä pankeiltamme. Yli 700 miljoonan dollarin maksut ovat myöhässä, joten nyt toimittajat haluavat ennakko­maksuja”, maan energiaministeri Kanchana Wijesekera sanoi Reutersin mukaan.

Ministerin mukaan Sri Lankaan piti tulla polttoainelasti viime torstaina, mutta sitä ei saapunutkaan eikä seuraavista toimituksista ole tietoa.

Wijesekera pyysi tilannetta anteeksi autoilijoilta lauantaina ja kehotti heitä olemaan jonottamatta polttoainetta, The Guardian kertoo.

”Pahoittelen viivästystä ja vaivaa”, Wijesekera sanoi.

Jonot huoltoasemille ovat olleet jopa kilometrien pituisia, ja Sri Lankan armeija on ollut monin paikoin paikalla hillitsemässä mahdollisia mellakoita.

Varhain sunnuntaina Sri Lankassa nostettiin polttoaineiden hintoja polttoainepulan vuoksi. Maan öljy-yhtiö kertoi nostaneensa laajasti julkisessa liikenteessä käytetyn dieselin hintaa 15 prosenttia 460:een rupiaan litralta, joka on noin 1,21 euroa. Bensiinin hintaa nostettiin 22 prosenttia 550:een rupiaan litralta, joka on noin 1,45 euroa.

Sri Lankan hallitus on sulkenut energiakriisin takia ei-välttämättömät valtion laitokset sekä koulut kahdeksi viikoksi, jotta työmatkojen tekeminen vähenisi. Sunnuntaina hallitus pyysi noin miljoonaa julkisen alojen työntekijää tekemään toistaiseksi etätöitä.

Sri Lanka ilmoitti huhtikuussa, ettei se kykene hoitamaan ulkomaanvelkojensa takaisinmaksua. Valtiovarainministeriön mukaan maalla on velkaa noin 51 miljardin dollarin eli noin 47 miljardin euron arvosta. Sri Lankan valuuttavarannot ovat loppumaisillaan, ja valtiolla on vaikeuksia hankkia polttoaineen lisäksi muitakin välttämättömiä tuontitarvikkeita, kuten lääkkeitä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita