Vain Ikean työntekijöille avattu loppuunmyynti sai venäläiset liikkeelle – verkossa etsitään nyt työn­tekijöitä, jotka voisivat tehdä ostoksia muiden puolesta

Tehtaansa ja liikkeensä Venäjällä sulkenut kodinsisustusjätti Ikea aloitti maanantaina loppuunmyynnin vain työntekijöilleen. Ilmoitus sai venäläiset etsimään Ikean työntekijöitä verkkoilmoituksilla.

Asiakkaita Ikeassa Moskovassa 3. maaliskuuta, jolloin ketju ilmoitti keskeyttävänsä toimintonsa Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

28.6. 15:20

Ruotsalaisen kodinsisustusliikkeen Ikean myymälöissä alkoi Venäjällä maanantaina suljettu loppuunmyynti, johon voivat osallistua vain ketjun työntekijät. Suljettu myynti jatkuu venäläismedian tietojen mukaan 1. tai 5. heinäkuuta asti, minkä jälkeen tuotteet tulevat kaikkien saataville virallisille verkkosivuille.

Ikea sulki liikkeensä Venäjällä maaliskuun alussa.

Monet tavaran loppumista pelkäävät venäläiset eivät kuitenkaan tahdo odottaa vuoroaan. Venäläismedia kertoo, että jo nyt verkossa etsitään Ikean työntekijöitä ostamaan tuotteita.

Esimerkiksi Venäjän sosiaalisen median palveluun VKontakteen ja suosituille osto- ja myyntisivuille, kuten Avitoon, ilmestyi ilmoituksia, joissa etsittiin Ikean työntekijää tekemään ostoksia.

”Palkkiosta sovitaan”, yhdessä ilmoituksista kirjoitettiin Bumagan mukaan.

Ikea kertoo verkkosivuillaan, että vain sen työntekijöillä on tällä hetkellä mahdollisuus ostaa Ikeasta tavaroita. Muille tuotteet tulevat verkossa myyntiin ”muutaman päivän kuluttua”. Nyt monet venäläiset etsivät verkosta Ikean työntekijöitä, jotka voisivat ostaa tavaroita heidän puolestaan. Kuvakaappaus Ikean verkkosivuilta.

Pelko tavaran loppumisesta voi olla perusteltu. Fontanka-verkkomedian julkaisemista videoista näkyy, kuinka ainakin Moskovassa Ikean työntekijät kärräävät ostoskärryissä liikkeestä ulos laatikkokaupalla toistensa päälle pinottua tavaraa. Hinnat ovat entisellään, mutta työntekijät saavat 15 prosentin alennuksen.

Bumagan mukaan myös Ikean työntekijät ovat ilmoittaneet suljetusta myynnistä Avitossa. Työntekijöiden omia ilmoituksia ei median mukaan ole kuitenkaan paljon, sillä Ikea valvoo loppuunmyyntiä tiukasti ja rikkomuksista osto voidaan evätä.

Kesäkuun puolivälissä Ikea ilmoitti lopettavansa tuotantonsa Venäjällä täysin. Jo maaliskuun alussa Ikea kertoi keskeyttävänsä toimintonsa Venäjällä ja Valko-Venäjällä.