Salmonella keskeytti tuotannon maailman suurimmassa suklaatehtaassa Belgiassa

Yhtiön mukaan kenenkään ei tiedetä toistaiseksi sairastuneen salmonellaa sisältävää suklaata syötyään.

Maailman suurimmalta suklaatehtaalta löytyi salmonellaa. Tehtaan tuotanto on keskeytetty toistaiseksi.

2.7. 11:21

Wiezen kaupungissa Belgiassa sijaitseva suklaayritys Berrey Callebautin tehdas on keskeyttänyt tuotantonsa salmonellalöydön vuoksi. Tehdas tiedotti asiasta torstaina. Tuotanto keskeytettiin tämän viikon maanantaina toistaiseksi.

Asiasta kertovat muiden muassa yhdysvaltalaiskanava CNN ja brittilehti The Guardian.

Belgian virallisen matkailusivuston Visit Flandersin mukaan kyseessä on maailman suurin suklaatehdas.

Huhtikuussa uutisoitiin Kinder-suklaiden takaisinvedosta salmonellariskin vuoksi. Myös tuolloin salmonellaepäilyn kohteeksi joutuneet suklaat oli valmistettu Belgiassa.

Berrey Calleblautin Wiezen-tehdas toimii nestemäisen suklaan tukkuvalmistajana.

Yhtiön mukaan salmonellabakteerin saastuttama suklaa ei päässyt vähittäiskaupan elintarvikeketjuun asti, eikä kenenkään tiedetä toistaiseksi sairastuneen salmonellaa sisältävää suklaata syötyään.

Yhtiö kertoo torstaina julkaisemassaan tiedotteessa, että asian selvittely jatkuu.

Yhtiön mukaan tuotantolinjat puhdistetaan ja desinfioidaan ennen kuin tuotantoa jatketaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita