FT: Tiktok peruu verkko­­kauppa­toimintonsa tulon Eurooppaan – ”Markkinoita ei vain vielä ole”

Sovellus aloitti Britanniassa viime vuonna kokeilun, jossa se testasi uutta verkkokauppatoimintoansa Euroopan käyttäjille. Toiminto on käytössä jo useissa Aasian maissa.

Tiktok suunnitteli lisäävänsä verkkokauppaominaisuuden muun muassa Saksaan, Ranskaan, Italiaan ja Espanjaan, kertoo talouslehti Financial Times.

5.7. 18:06

Sosiaalisen median palvelu Tiktok aikoo luopua suunnitelmastaan lisätä Euroopan sovellukseen uuden kauppaominaisuuden, kertoo talouslehti Financial Times.

Kiinalainen Tiktok on luonut sovellukseensa uuden toiminnon nimeltä ”Tiktok Shop”. Toiminnossa brändit ja sosiaalisen median vaikuttajat voivat myydä tuotteitaan videosovelluksessa samaan aikaan, kun ne välittävät suoraa lähetystä.

Tiktok aloitti ensimmäisen verkkokauppakokeilunsa Aasian ulkopuolella Britanniassa viime vuonna. Kokeilu päättyi kuitenkin lyhyeen.

Talouslehden tietojen mukaan Tiktok suunnitteli lisäävänsä ominaisuuden sovelluksiinsa tämän vuoden alkupuolella myös muissa Euroopan maissa, kuten Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa. Lisäksi sitä kaavailtiin Yhdysvaltoihin vuoden jälkipuoliskolta alkaen.

Laajentumissuunnitelmat kuitenkin kuopattiin Britannian hankkeen epäonnistuttua. Kokeilu epäonnistui, vaikka sovellus tarjosi toimintoa käyttäneille brändeille ja vaikuttajille erilaisia tukia ja kannustimia.

”Markkinoita ei vain vielä ole”, kertoi nimettömänä esiintynyt Tiktokin työntekijä FT:lle.

Tiktok lanseerasi verkkokauppaominaisuuden hiljattain käyttöön Thaimaassa, Malesiassa ja Vietnamissa. Ominaisuus on ollut viime vuodesta lähtien saatavilla myös Indonesiassa.

Financial Timesin mukaan vastaavanlaisia verkkokauppatoimintoja on kehitteillä myös muilla sosiaalisen median alustoilla, sillä se on kannattavaa niille. Kun yritykset saavat tuotteita myytyä, voivat alustat veloittaa niiltä palkkion myynnistä. Esimerkiksi videopalvelu Youtubella ja sosiaalisen median palvelu Instagramilla on kehitteillä vastaavanlaisia ominaisuuksia Eurooppaan.