Verkkokauppajätti Amazon joutui kilpailuviranomaisten hampaisiin Britanniassa ja Saksassa

Maiden viranomaiset epäilevät, että yhtiö on saattanut toiminnallaan estää ja vääristää kilpailua verkkokaupassa.

Britannian ja Saksan kilpailuviranomaiset epäilevät, että Amazon on saattanut toiminnallaan estää ja vääristää kilpailua verkkokaupassa.

6.7. 16:18

Kilpailuviranomaiset tutkivat verkkokauppajätti Amazonin toimintaa Britanniassa ja Saksassa.

Molempien maiden viranomaiset epäilevät, että Amazon on toiminnallaan saattanut estää ja vääristää kilpailua verkkokaupassa.

Tapaukset eivät kuitenkaan liity toisiinsa. Niistä kertoo uutistoimisto Reuters.

Britannian kilpailuviranomainen kertoi tiistaina, että se aikoo selvittää, onko Amazon suosinut omia jälleenmyyjiään yhtiön ulkopuolisten myyjien kustannuksella.

Viranomainen epäilee, että Amazon on jakanut yhteistyökumppaneiltaan keräämäänsä dataa jälleenmyyjilleen. Ne ovat taas voineet hyödyntää dataa vauhdittaakseen omaa myyntiään.

Britannian kilpailuviranomaisen mukaan Amazonin toiminnasta eivät välttämättä ole kärsineet vain myyjät. Toiminnasta ovat saattaneet yhtä lailla kärsiä asiakkaat, jotka ovat päätyneet maksamaan korkeampaa hintaa tuotteista, joita he ovat ostaneet Amazonin suosimilta myyjiltä.

Saksan kilpailuviranomainen puolestaan ilmoitti keskiviikkona asettaneensa Amazonin tarkkailuun mahdollisesta markkina-aseman väärinkäytöstä.

Viranomainen kertoi, että se on aloittanut kaksi tutkintaa Amazonin toiminnasta verkkokauppamarkkinoilla.

Toisessa tutkinnassa Saksan kilpailuviranomainen selvittää, käyttääkö Amazon algoritmeja ja hintakontrollin mekanismeja vaikuttaakseen myyjien hinnoitteluun verkkokaupassaan.

Toinen tutkinta koskee Amazonin ja isojen tuotemerkkien välisiä sopimuksia. Saksan kilpailuviranomainen tutkii, estävätkö sopimukset muita myyjiä myymästä kokonaan tiettyjen merkkien tuotteita.

Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina uudet digisäädökset, joiden tarkoituksena on lisätä juuri Amazonin kaltaisten teknologiayhtiöiden vastuita.

Lue lisää: EU-parlamentti hyväksyi digijättien vastuita lisäävät säädökset

EU pyrkii uusilla säädöksillä takaamaan muun muassa aiempaa enemmän palveluja kuluttajille.

”Emme enää hyväksy logiikkaa, jossa vain taloudellisesti vahvin jää eloon. Parhaiden yritysten, ei vain isoimpien, tulisi menestyä Euroopan digitaalisilla yhteismarkkinoilla”, sanoi digimarkkinasäädöksen esittelijä Andreas Schwab tiistaina julkaistussa tiedotteessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita