Olkiluoto 3 tuottaakin sähköä lähes täydellä teholla jo syyskuussa

Olkiluoto 3:n säännöllinen sähköntuotanto alkaa joulukuussa. Jo sitä ennen laitos tuottaa sähköä sähköverkkoon.

TVO tiedotti 15. kesäkuuta, että Olkiluoto 3:n koekäyttö keskeytyy reilun kuukauden ajaksi turbiinin välitulistimella ilmenneiden irto-osaongelmien vuoksi.

14.7. 16:40

Teollisuuden voima (TVO) tiedotti kesäkuun puolivälissä viivästyksistä Olkiluoto 3:n työmaalla. Viivästysten vuoksi laitoksen säännöllinen sähköntuotanto alkaisi joulukuussa 2022 aiemmin ilmoitetun syyskuun sijaan.

TVO:n ilmoitus herätti huolta siitä, miten sähkön saanti turvataan Suomessa ensi talvena.

Keskiviikkona elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) sanoi kuitenkin Twitterissä, että Olkiluoto 3 tuottaisi jo syyskuussa sähköä täydellä 1600 megawatin teholla.

”Huojentava tieto Olkiluodosta. Olkiluoto 3 ajaa täyttä 1600MW syyskuussa ja tässä kuussa jo 60% maksimista. Tärkeää tuotantoa niin sähkön hinnan kuin ennakoitavuuden kannalta”, Lintilä twiittasi.

”Ministerin puheet pitävät paikkansa”, sanoo TVO:n viestintäpäällikkö Johanna Aho.

”Olkiluoto 3 tuottaa sähköä syyskuussa pääsääntöisesti täydellä teholla.”

Laitos on ollut viimeiset viikot huollossa turbiinin välitulistimella ilmenneiden irto-osaongelmien takia. Laitoksen koekäyttö alkaa uudelleen heinäkuun lopulla ja jatkuu joulukuuhun asti.

Olkiluoto 3 tuottaa myös koekäyttöjakson aikana sähköä sähköverkkoon. Heinäkuun lopulla laitos tuottaa sähköä sähköverkkoon noin 60 prosentin teholla. Elokuussa laitoksen teho nousee jo yli tuhanteen megawattiin.

Sähköntuotannossa on koekäyttöjakson aikana kuitenkin hetkellisiä taukoja laitosyksiköllä suoritettavien testien vuoksi.

”Syyskuun puolella koekäyttöohjelman mukaisesti laitos ajetaan jo täyteen tehoon. Koko koekäyttöjakson aikana tehdään lyhyitä testejä, joiden aikana laitoksen tuotanto ajetaan kokonaan alas tai pienemmille tehotasoille”, Aho selittää.

Säännöllinen sähköntuotanto alkaa joulukuussa, kuten TVO on aiemmin tiedottanut.

Säännöllisellä sähköntuotannolla tarkoitetaan sitä, että laitos toimii jatkuvasti täydellä teholla vuosihuoltoja lukuun ottamatta. TVO on käyttänyt verkkosivuillaan myös luonnehdintaa, että Olkiluoto 3:n ”kaupallinen käyttö” alkaa joulukuussa.

”Termit voivat sekoittaa ihmisiä. Kaupallinen käyttö on tällainen markkinoille suunnattu termi, joka kuvaa normaalia tuotantoajoa sadan prosentin teholla. Mutta kyllähän Olkiluoto 3: sähkö on kaupallisessa käytössä myös koekäyttövaiheen aikana”, Aho sanoo.

Olkiluoto 3:n tuottama sähkö siirtyy siis normaalisti sähkön kantaverkkoon ja loppukäyttäjille myös koekäyttöjakson aikana.

”Laitos tuottaa todella merkittäviä määriä sähköä jo koekäyttöjakson aikana, noin 3–4 terawattituntia”, Aho sanoo.

Onko Olkiluoto 3:sta siis apua mahdolliseen energiapulaan jo syksyn aikana?

”Kyllähän se vahvistaa merkittävästi kotimaista sähköntuotantoa, eli sillä tavalla kyllä. Energiapulassa puhutaan laajemmasta asiasta ja useammista maista, mutta kotimaisen sähköntuotannon ja tarpeen osalta Olkiluoto 3 on merkittävä osa.”

Mikäli koekäyttöjakson aikana tehtävissä testeissä havaitaan jotain, mikä vaatii pidempää selvittämistä, voi sähköntuotantoon tulla muitakin taukoja kuin ennalta suunnitellut testitauot.

Ahon mukaan tähänkin on varauduttu aikataulussa, jonka mukaan säännöllinen sataprosenttinen tuotanto alkaisi joulukuussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita