Saksalainen ydinvoima saattaa saada jatkoaikaa, maan hallitus käynnisti uuden selvityksen alasajon keskeyttämisestä

Tähän saakka saksan hallituksen linja on ollut, että ydinvoiman käyttöiän pidentämistä ei enää harkita.

Saksan Essenbachissa sijaitseva ydinvoimala on yksi kolmesta, jotka aiotaan voimassa olevien suunnitelmien mukaan sulkea vuoden loppuun mennessä.

18.7. 20:35

Kolme saksalaista ydinvoimalaa saattaa saada jatkoaikaa toimintaansa, kertoo uutistoimisto Reuters. Saksan on ollut määrä sulkea kolme viimeistä ydinvoimalaansa vuoden loppuun mennessä.

Maan hallitus on tähän saakka suhtautunut kielteisesti voimaloiden käyttöiän pidentämiseen. Syyksi tälle on kerrottu muun muassa laki-, lupa- ja vakuutustekniset haasteet sekä haasteet voimaloiden polttoainesauvojen saatavuudessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita