Yhdysvaltain keskuspankki valmistelee suurta koronnostoa – osakkeiden odotetaan silti kallistuvan keskiviikkona

Ohjauskorkojen nostolla yritetään hillitä huimaa inflaatiota.

Inflaatio ja ohjauskorkojen nostot ovat heiluttaneet Yhdysvaltain osakemarkkinoita vuoden 2022 aikana. Keskuspankin pääjohtaja Jerome Powellin puheita seurataan siksi poikkeuksellisen tarkasti.

27.7. 13:14

Yhdysvaltain keskuspankin Fedin ennakoidaan nostavan tänään tuntuvasti ohjauskorkoaan. Pankin odotetaan nostavan korkoa peräti 0,75 prosenttiyksikköä. Fed päätyi nostamaan ohjauskorkoa 0,75 prosenttiyksikköä myös kesäkuussa.

Markkinat ennakoivat Yhdysvaltain osakemarkkinoilla kaupattavien osakkeiden kallistuvan keskiviikkona koronnostosta huolimatta.

Esimerkiksi teknologiaosakkeita seuraavan Nasdaqin futuurit ovat kello 13 Suomen aikaa noin 1,5 prosentin nousussa ja suuryhtiöitä laajemmin seuraavan S&P500-indeksin futuurit noin 0,9 prosentin nousussa.

Teknologiaosakkeiden nousua futuurikaupan nousua ovat vauhdittaneet muun muassa Googlen emoyhtiö Alphabetin ja Microsoftin odotettua paremmat tulokset.

Yhdysvaltain keskuspankin koronnostoaikeiden taustalla on pyrkimys hidastaa vauhdilla laukkaavaa inflaatiota. Kuluttajahintojen vuosi-inflaatio oli kesäkuussa 9,1 prosenttia eli nopeinta yli 40 vuoteen.

Mikäli Fed päätyy nostamaan ohjauskorkoa, kyse on neljännestä koronnostosta tänä vuonna. Kertanostot ovat kasvaneet vuoden mittaan, sillä maaliskuussa ohjauskorkoja nostettiin 0,25 prosenttiyksikköä ja toukokuussa 0,5 prosenttiyksikköä.

Yhdysvaltain osakemarkkinat ovat olleet vuoden 2022 aikana rajussa syöksyssä. Esimerkiksi teknologiapainotteinen Nasdaq-indeksi on pudonnut vuoden aikana 26 prosenttia ja suuryrityksiä laajemmin seuraava S&P500-indeksi lähes 18 prosenttia.

Turbulenssin taustalla on pitkälti rajuna laukkaava inflaatio sekä pelot inflaation hillitsemiseen tähtäävät koronnostot.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita