Huippu­sijoittaja toivoi nuorten edun vuoksi pörssi­romahdusta – asian­tuntijalla on mielestään parempi keino, mutta se on johtanut tappo­uhkauksiin

Työn ja talouden tutkimuslaitoksen Laboren johtaja Mika Maliranta kuvailee pörssi­romahduksen kautta tapahtuvaa varallisuuden uusjakoa ”markkinoiden kautta tapahtuvaksi sosialisoinniksi”.

Pörssin työntekijä seurasi laskevaa käyrää New Yorkin pörssissä 26. heinäkuuta.

5.8. 2:00 | Päivitetty 5.8. 7:46

Omistaminen on perinteisesti ollut työntekoa varmempi tapa vaurastua. Omaisuuden hankkiminen ei kuitenkaan ole koskaan ollut kaikille yhtä vaivatonta.

Mahdollisuudet päästä kiinni omistamiseen ovat yleensä olleet sitä paremmat, mitä enemmän ihminen on pystynyt säästämään tuloistaan tai mitä enemmän hänellä on ollut varallisuutta jo ennestään.

Näihin mahdollisuuksiin on vaikuttanut lisäksi se, millaisena aikana ihminen on varallisuuttaan alkanut kerryttää.

Tässä suhteessa suuret ikäluokat ovat nuoria ikäpolvia paremmassa asemassa. He onnistuivat haalimaan ison osan omaisuudestaan aikana, jolloin kaikki omaisuus­luokat asunnoista osakkeisiin olivat halpoja. Viimeiset 50 vuotta he ovat myös saaneet nauttia näiden omaisuuserien hintojen merkittävästä noususta.

Heinäkuussa suojarahasto AQR:ssä työskentelevä sijoittaja Antti Ilmanen toivoikin HS Vision haastattelussa pörssi­romahdusta, jotta sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus omistamisessa toteutuisi.

”Nuorten ikäluokkien vuoksi toivon mieluummin sitä. Jos kurssit tulisivat nopeasti alas, nuorilla olisi mahdollisuus ostaa omaisuutta järkevillä hinnoilla”, hän sanoi.

Lue lisää: Antti Ilmanen on sijoitus­nero, joka neuvoo maailman suurimpia sijoittajia – Nyt hän toivoo pörssi­romahdusta, koska se olisi nuorten etu.

Suojarahasto AQR:n osakas ja liiketaloustieteen tohtori Antti Ilmanen sanoi HS Vision haastattelussa toivovansa pörssiromahdusta, jotta nuorilla olisi mahdollisuus ostaa omaisuutta nykyistä edullisemmilla hinnoilla.

Tällä hetkellä jonkinasteisen pörssi­romahduksen, talouskriisin ja taantuman todennäköisyys on jopa kohtalainen, kun keskuspankit nostavat ohjauskorkoja, energia käy kalliimmaksi ja kuluttajien luottamus talouteen laskee laskemistaan. Myös osakekurssit ovat painuneet alkuvuodesta, vaikka heinäkuussa keskeiset indeksit nousivatkin ripeästi.

Pitäisikö siis ristiä sormet ja toivoa pahinta nuorten vuoksi?

Työn ja talouden tutkimuslaitoksen Laboren johtaja Mika Maliranta luonnehtii Ilmasen esittämää ajatusta ”markkinoiden kautta tapahtuvaksi sosialisoinniksi”.

Hän ei itse ole sen kannalla. Malirannan mukaan on parempiakin tapoja edistää sukupolvien välistä varallisuudenjakoa.

”Verotukselliset toimet ovat yksi keino. Suomessa asunto­varallisuudella on iso merkitys ikäluokkien välisissä varallisuuseroissa, joten voimakas asuntotulovero saisi asuntojen hinnoissa aikaan jokseenkin saman kuin hintaromahdus.”

Työn ja talouden tutkimuslaitoksen Laboren johtajan Mika Malirannan mukaan sukupolvien välistä varallisuudenjakoa voidaan edistää verotuksellisilla toimilla. Hän ei usko, että nuoret lopulta hyötyisivät pörssiromahduksesta paljoakaan.

Maliranta on esittänyt asuntotuloveroa aiemminkin.

Asuntotulo tarkoittaa etua, jonka omassa asunnossaan asuva asukas saa markkinahintaisessa vuokra-asunnossa asuvaan verrattuna. Asuntotulovero toimisi siten, että kalliissa asunnoissa asuvat maksaisivat veroa ahtaasti asuvia enemmän.

Vero lasketaan niin, että omistus­asumisesta markkinahintaiseen vuokra-asumiseen verrattuna syntyvä säästö lasketaan asukkaan tuloksi, jota verotetaan muiden tulojen tapaan.

”Eräs kollega, joka esitti asuntotuloveroa 10–15 vuotta sitten, sai tappouhkauksia”, Maliranta sanoi tammikuussa 2015 Taloussanomissa julkaistussa jutussa.

Suomessa on käytännössä verotettu asuntotuloa vuosina 1973–1992. Vero oli ilmeisen vihattu.

”Omasta asunnosta koituva tulo on laskennallinen ja teoreettinen. Mitään asuntotuloa ei perhebudjetissa näy, joten sen verottaminen on käsittämätöntä ja epäoikeudenmukaista. Lailla tähdättiin alun perin epämääräiseen ylellisyysasumisen verottamiseen”, kirjoitettiin esimerkiksi HS:n pääkirjoituksessa huhtikuussa 1991.

Suomessa oma asunto on ollut läpi aikojen kotitalouksien keskeisin varallisuuserä.

Asunnon omistaminen on kannattanut erityisesti suurissa kaupungeissa, joissa asuntojen hintojen nousu on viimeiset kymmenen vuotta ollut tulokehitystä nopeampaa.

Myös ensiasunnon­ostajien keski-ikä on kohonnut Suomessa kymmenen viime vuotta.

Se on tätä nykyä noin 30 vuotta, kun vielä 2010-luvun alussa ensiasunnon ostaja oli keskimäärin hieman yli 27-vuotias. Yksi syy iän kohoamiseen on ollut suurten kaupunkien pienten yksiöiden hintojen karkaaminen yhä useamman ensiasunnon ostajan käsistä.

Tilanne kuvaa nuorten heikentyneitä mahdollisuuksia päästä kiinni omistamiseen.

”Jos asuntojen hintojen romahtaminen tapahtuisi ilman merkittävää taantumaa, niin se kyllä parantaisi nuorten mahdollisuuksia hankkia oma asunto”, Maliranta sanoo.

Asuntojen hinnat eivät tosin ole isoissa kaupungeissa juuri laskeneet ilman, että taloudessa on tapahtunut jotain todella dramaattista.

Viimeksi tällainen hetki oli 1990-luvun alussa, kun talous ajautui lamaan ja asuntojen hinnat romahtivat kolmessa vuodessa yhteensä 40 prosenttia.

Vuoden 2008 finanssikriisissä ja 2010-luvun eurokriisissä asuntokauppa hyytyi hetkeksi, mutta asuntojen hintoihin nämä kriisit eivät erityisemmin vaikuttaneet.

Malirannan mukaan laman tai taantuman aikaansaamasta hintojen laskusta ei olisi nuorille erityisemmin iloa. Nuorten asema työmarkkinoilla heikkenisi siinä määrin, että heistä vain harvat onnekkaat pystyisivät ehkä ostamaan asunnon alehinnoin.

”Taantumien aikana nuorten työttömyys kasvaa, koska yritykset ryhtyvät sääntelemään työvoimaa ensiksi rekrytointeja vähentämällä ja sitten irtisanomalla. Nuorten pääsy työelämään vaikeutuu, mikä saattaa jättää pysyvän jäljen heidän tuloihinsa. Niinpä taantumien ehkäisy on paras tapa huolehtia nuorista.”

Suuret ikäluokat pääsivät aikanaan nauttimaan poikkeuksellisen voimakkaasta talouskasvun ajasta. Tuolloin myös palkkojen ja työn tuottavuuden välillä vallitsi vahva kytkös, mikä johtui tuottavuuden kasvua tukeneen teknologian käyttöönotosta 1900-luvun alkupuolelta 1970-luvulle asti.

Tuottavuuden kasvu on hiipunut Suomessa jo pidemmän aikaa, eikä taloudenkaan odoteta suuremmin kasvavan lähi­tulevaisuudessa.

Omaisuuserien hinnat ovat puolestaan nousseet vuoden 2008 finanssi­kriisin jälkeen lähinnä määrällisen elvytyksen ansiosta. Raha on virrannut tuotannollisen pääoman lisäämisen asemesta kasvattamaan osakkeiden ja kiinteistöjen arvoja.

Nykypäivän nuorille nämä kaikki ovat huonoja uutisia siinä mielessä, että he tuskin pääsevät hyötymään yhtä voimallisesta talouden ja tuottavuuden kasvuloikasta kuin suuret ikäluokat.

”On kannattanut olla nuori silloin, kun talouskasvun voimakas kasvu on ollut vasta edessä eikä takanapäin, kuten nyt”, Maliranta sanoo.

Nuorten ikäpolvien toivo tasapuolisemmasta vaurastumisesta lepää pitkälti siinä, että Suomessa viriäisi poliittinen into ryhtyä verottamaan omaisuuksia ja perintöjä nykyistä kireämmin.

”Omaisuuksien kireämpi verottaminen toisi valtiolle sellaista tuloa, joka mahdollistaisi tuloverojen alentamisen tai opintotukien kasvattamisen. Se mahdollistaisi sellaisia asioita, joista nuoret hyötyisivät suhteellisesti enemmän kuin vanhemmat”, Maliranta sanoo.

Omaisuusverojen kiristäminen kuitenkin näyttää vielä epä­todennäköisemmältä kuin pörssi­romahdus. Poliitikot eivät varsinaisesti kilpaile nuorten äänistä, sillä nuoret eivät väestötasolla muodosta järin suurta äänestäjäjoukkoa.

”Nuorten poliittinen valta on heidän lukumääränsä takia rajoitetumpaa kuin suurten ikäluokkien. Tästä syystä on vaikea nähdä, että politiikassa tehtäisiin lähiaikoina sellaisia veroratkaisuja, jotka tarkoittaisivat tulonsiirtoa vanhemmilta ikäpolvilta nuoremmille ikäpolville.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita