Epäonnistunut luomuviljely ajoi Sri Lankan katastrofiin, mutta luomu ei ole maailman ruoka­kriisin suurin syyllinen

Noin 800 miljoonaa ihmistä näkee nälkää. Kannattaisiko ruokakriisissä hylätä luomu, ottaa pelloista kaikki irti ja viedä ruokaa nälänhädästä kärsiviin maihin?

Sri Lanka julistautui siirtyvänsä keväällä 2021 täysin luomuviljelyyn. Maanviljelijä R.M.K. Hemakeerthi joutui opettelemaan uudestaan, miten viljellä peltojaan.

3.8. 17:33

Ruoan hinta on noussut Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Maat ovat tärkeitä viljan tuottajia, ja lisäksi konflikti on vaikuttanut lannoitteiden ja energian hintaan.

Viljelijälle hintojen nousu on kysymys: koittaako minimoida kulut vai maksimoida tulot? Tuottamalla paljon ruokaa tehokkaasti voisi saada suuret voitot, kun hinnat ovat korkealla. Mutta toisaalta ruoan tuottamiseen tarvittavat lannoitteet ja energia ovat kalliita.

Lisääntyvät tuotantokustannukset voivat kannustaa viljelijöitä siirtymään luonnon­mukaiseen viljelyyn, arvioi väitöskirjatutkija Kari Koppelmäki Helsingin yliopistosta.

”Voisin kuvitella, että moni viljelijä arpoo kahden vaiheilla, mitä kannattaisi tehdä. Joitain kriisi voi kannustaa luomuun, mutta uskon, että siihen vaikuttaa myös viljelijän persoonallisuus. Onko hän luonteeltaan riskin­ottaja ja haluaa yrittää suuria tuottoja, vai enemmän kiinnostunut omavaraisuudesta.”

Sri Lanka yritti siirtää kaiken maataloustuotantonsa luomuviljelyyn viime vuonna mahdollisesti juuri säästötoimenpiteenä. Tulokset olivat tuhoisia: kansallinen ruoantuotanto tippui jopa 30–50 prosenttia saarivaltiossa, joka oli jo valmiiksi talouskriisissä.

Ongelmana ei kuitenkaan ollut välttämättä luonnonmukainen viljely itsessään vaan muutoksen yhtäkkisyys ja suunnittelemattomuus, kertoi Koppelmäki HS:lle aiemmin. Srilankalaisilla maanviljelijöillä ei ollut aikaa suunnitella ja oppia toimivia tapoja viljellä ilman kemikaaleja.

Lue lisää: Romuttiko luomu­ideologia kokonaisen maan? ”Tuntuu hullulta”, sanoo suomalais­tutkija Sri Lankan viljely­katastrofista

Maailmassa on nyt noin 7 960 miljoonaa ihmistä. Heistä noin 800 miljoonaa näkee nälkää. Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan 45 miljoonaa heistä voi joutua nälkiintymisen partaalle Venäjän hyökkäyksen vuoksi, koska useat maat ovat riippuvaisia Ukrainan ja Venäjän tuontiviljasta.

Suuressa riskissä ovat esimerkiksi Libanon, Somalia ja Egypti. Myös useassa Saharan eteläpuoleisessa maassa kärsitään nälänhädästä kuivuuden vuoksi.

Eikö ruokakriisissä kannattaisi hylätä luomu ja ottaa pelloista irti kaikki, mikä lähtee ja viedä ruokaa nälänhädästä kärsiviin maihin?

Luomupelloista voisi kyllä saada hetkellisesti suuremman sadon palaamalla keino­lannoitteiden käyttöön, Koppelmäki myöntää. Se ei ole kuitenkaan kestävä tai toimiva ratkaisu.

Ensinnäkään ei ole mitään varmuutta siitä, että suurempi sato päätyisi sinne, missä ruokaa tarvitaan. Toiseksi luomuviljelyksiä ei ole niin paljon, että niissä tehokkaampaan tuotantoon siirtyminen vaikuttaisi merkittävästi.

Kolmanneksi luomun hylkääminen ei ratkaisisi ruoantuotannon ongelmien perimmäisiä syitä. Itse asiassa luonnonmukainen ja kestävä viljely voisi jatkossa suojata maailmaa nälältä konfliktien, luonnonmullistusten ja muiden kriisien hetkellä, kertoo kestävyys­tieteiden tutkimusjohtaja Helena Kahiluoto LUT-yliopistosta.

Jos teollisuusmaissa siirryttäisiin nyt luonnonmukaisempaan viljelyyn, ravinteita riittäisi sinne, missä niitä todella tarvitaan.

Se ei auttaisi heti nyt ruokakriisiin, mutta kuitenkin jo seuraavalla satokaudella”, Kahiluoto sanoo.

Ravinteet ovat viljelyn kulmakivi. Hyviä satoja saadaan, kun kasvit saavat tarvitsemiaan ravinteita maaperästä. Tärkeimpiä ovat typpi ja fosfori. Yleensä viljelijä lannoittaa peltoaan joko luonnonmukaisin tai keinotekoisin keinoin lisätäkseen näitä ravinteita.

Eniten ravinteita ympäristössä on teollisuusmaissa ja vähiten kehittyvissä maissa. Silti lannoitteita käytetään eniten juuri teollisuusmaissa.

Nälän taustalla on siis se, etteivät ravinteet jakaudu tasaisesti. Kahiluoto antaa esimerkin omasta tutkimuksestaan. Ilmankehän typestä valmistettavan lannoitteen määrä riittäisi ruokkimaan ihmiskunnan jo paremmin kuin hyvin.

”Tutkimuksemme mukaan synteettisten typpilannoitteiden tuotantoa voitaisiin pudottaa kolmanneksella vuodessa ilman, että ruoan tuotantomäärät vähenisivät, jos typen käyttö jaettaisiin eri tavalla globaalisti”, Kahiluoto kertoo.

Hänen mukaansa keinotekoisten lannoitteiden tuottaminen voitaisiin lopettaa lähes kokonaan.

Lue lisää: Moni pelto on köyhtynyt väki­lannoitteilla ja yksipuolisella viljelyllä, mutta sota toi maatalouden uudistukseen uuden veturin

Luomuviljely on yksi kestävä tapa käyttää lannoitteita säästeliäästi. Luomu­tuotannossa maaperän ravinteita pyritään kierrättämään muun muassa vaihtelemalla vuosittain viljeltäviä kasveja. Esimerkiksi palkokasvit sitovat itse typpeä ilmasta maaperään.

Kahiluodon mukaan teollisuusmaissa voitaisiin ottaa luomun lisäksi käyttöön keinoja, joilla kerätään ravinteita sivuvirroista ja ympäristöstä.

Helsingin yliopiston Kari Koppelmäen mukaan Suomessa maataloustukien parempi kohdentaminen mahdollistaisi ravinteiden tehokkaamman hyödyntämisen, koska täällä tuilla on erityisen suuri merkitys.

”Tässä maailmantilanteessa maataloustukia kannattaisi kohdistaa omavaraisempaan ja kiertotalouden mukaiseen tuotantoon, jossa hyödynnettäisiin esimerkiksi enemmän palkokasveja”, Koppelmäki toteaa.

Pidemmän päälle kaikkein kestävintä olisi, että kehitysmaiden ruoantuotanto ei olisi riippuvaista muista maista edes lannoitteissa.

Luonnonmukainen ja siten omavaraisempi viljely voisi olla mahdollista myös kehittyvissä maissa, Kahiluoto sanoo. Se vaatii kuitenkin satsauksia viljelijöiden kouluttamiseen ja ravinteita keräävään infrastruktuuriin, jotta ei käy kuten Sri Lankassa.

Nyt useilla köyhillä alueilla on kuitenkin niin vähän ravinteita kierrossa, että lannoitteiden tuominen teollisuusmaista on lähes välttämätöntä, jotta nälänhätään voitaisiin vastata.

Kahiluoto peräänkuuluttaa maailmalaajuista solidaarisuutta.

”Toivon, että tämä kriisi olisi sellainen sykäys, että ymmärrettäisiin panostaa tuonnista riippuvaisimpien maiden ruokaitsenäisyyteen tarjoamalla niiden käyttöön lisää ruoantuotannon resursseja, joista on täällä teollisuusmaissa enää hyvin vähän hyötyä.”

Parempi ruoan saatavuus ehkäisisi kriisejä tulevaisuudessa ja hyödyttäisi näin myös teollisuusmaita.