Venäjältä lähtö rokottaa merkittävästi Nokian Renkaita tänä vuonna, osake halpeni jyrkästi

Nokian Renkaiden liikevaihto oli huhti–kesäkuussa 482 miljoonaa euroa, mikä on noin 16 prosenttia enemmän kuin vertailukaudella vuotta aiemmin. Vertailukelpoisilla valuutoilla liikevaihto tosin kasvoi vain 7,4 prosenttia.

Nokian Renkaat arvioi Venäjältä vetäytymisen vaikuttavan sen tulokseen merkittävästi tänä vuonna.

2.8. 14:45 | Päivitetty 2.8. 18:46

Ajoneuvojen renkaita valmistava Nokian Renkaat kertoo, että vetäytyminen Venäjältä tulee vaikuttamaan merkittävästi sen tulokseen kuluvana vuonna.

Yhtiö kertoi toisen neljänneksen tulosjulkistuksensa yhteydessä tehneensä toisella vuosineljänneksellä reilut 300 miljoonaa euroa arvonalennuksia ja alaskirjauksia osana Venäjältä vetäytymistään.

Toimitusjohtaja Jukka Moisio sanoo tulostiedotteessa, että yhtiön hallitus päätti kesäkuussa aloittaa vetäytymisen Venäjältä, koska Nokian Renkailla ei ole enää edellytyksiä jatkaa toimintaansa Venäjällä kestävällä tavalla.

”Arvioimme parhaillaan eri vetäytymisvaihtoehtoja, ja keskustelut mahdollisten ostajatahojen kanssa ovat käynnissä. Jatkossa keskitymme kasvumahdollisuuksiin muilla ydinmarkkinoillamme, ilman Venäjää”, Moisio sanoo.

Moision mukaan rengastoimitusten loppuminen Venäjältä vaikuttaa vuoden toisella puoliskolla negatiivisesti myyntiin erityisesti Keski-Euroopassa.

Viime vuonna Venäjän osuus Nokian Renkaiden liikevaihdosta oli 20 prosenttia. Yhtiön henkilöautonrenkaista 80 prosenttia valmistettiin Venäjällä.

”Teemme töitä monella osa-alueella tuotteidemme saatavuuden turvaamiseksi. Olemme jatkaneet kapasiteetin kasvattamista tehtaillamme Suomessa ja Yhdysvalloissa, ja edistäneet investointia uuteen tuotantokapasiteettiin Euroopassa, mikä on yksi tärkeimmistä prioriteeteistamme keskipitkällä aikavälillä”, Moisio sanoo.

Yhtiön liikevaihto oli huhti–kesäkuussa 482 miljoonaa euroa, mikä on noin 16 prosenttia enemmän kuin vertailukaudella vuotta aiemmin. Vertailukelpoisilla valuutoilla liikevaihto tosin kasvoi vain 7,4 prosenttia.

Nokian Renkaiden liiketulos painui noin 203 miljoonaa euroa tappiolle vertailukauden 82 miljoonan euron voitosta, mutta oikaistu liiketulos oli toisella neljänneksellä 86,3 miljoonaa euroa voitollinen. Vuotta aiemmin yhtiön oikaistu liikevoitto oli vajaat 89,6 miljoonaa euroa.

Valuutat vaikuttivat oikaistuun liikevoittoon toisella neljänneksellä positiivisesti noin 17 miljoonan euron verran.

Toimitusjohtaja Moision mukaan oikaistun liikevoiton hienoinen lasku johtui toimitusrajoitusten vuoksi alhaisemmiksi jääneistä myyntivolyymeista.

Oikaistu liikevoitto ylitti markkinoiden odotukset.

Nokian Renkaiden osake lähti tulosjulkaisun jälkeen jyrkkään laskuun. Pörssipäivän päättyessä osake oli halventunut noin 10,5 prosenttia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita