Suomalaiset maksavat sähkön­siirrosta liikaa, ja VATT:n yli­johtajan mukaan syy ei ole ahneiden yritysten vaan Energia­viraston

Sähkön siirtohintojen nousu pysähtyi viime vuonna. Suomalaiset kuitenkin maksavat sähkönsiirrostaan edelleen varsin korkeaa hintaa tai jopa ylihintaa, sanoo VATT:n ylijohtaja Mikael Collan.

VATT:n ylijohtajan Mikael Collanin mukaan Energiaviraston jakeluverkkoyhtiöihin soveltaman valvontamallin takia kuluttajat maksavat kovaa hintaa sähkönsiirrostaan. Samalla siirtoyhtiöt taas tuottavat osakkeenomistajilleen rutkasti enemmän rahaa suhteessa siihen, mitä nämä ovat itse yhtiöihin sijoittaneet.

13.8. 2:00 | Päivitetty 13.8. 14:54

Energiaviraston mukaan sähkön siirtohintojen nousu pysähtyi viime vuonna. Tämä voi kuulostaa hyvältä uutiselta etenkin nyt, kun sähköenergian hinta vuorostaan nousee kohisten.

Verkkomaksujen voimakas nousu 2010-luvulla oli suomalaisten sähkönkuluttajien yhteinen murheenkryyni. Sähkön siirtohinta määräytyy asuinpaikan mukaan, eikä sitä ole mahdollista kilpailuttaa. Sähkönsiirtoa ei voi ostaa Suomessa toimivien alueellisten siirtomonopolien yli.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan