Saksa varautuu kylmään talveen: Kaasuvarannot riittävät marraskuusta eteenpäin kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi

Saksalla on edessään ongelmia vaikka maa saisikin varastoitua maakaasua tavoitteidensa mukaisesti.

Venäläistä maakaasua virtaa kaasuputki Nord Streamia pitkin ainoastaan noin 20 prosenttia kapasiteetista. Saksassa pelätään, että kaasuntulo saattaa pysähtyä milloin vain.

17.8. 16:57

Saksan talvesta on tulossa kylmä. Uutistoimisto Bloombergin mukaan maalla riittää maakaasua vain kahden ja puolen kuukauden tarpeisiin mikäli Venäjä päättää sulkea kaasuhanat lopullisesti.

Saksan maakaasuvarannot täyttyvät parhaillaan poikkeuksellisen ripeästi. Maalla on silti paljon tehtävää, että se saa kotitalouksien lämmityksen, teollisuuden ja sähköntuotannon tarpeisiin riittävästi polttoainetta. Ongelmia on edessä vaikka Saksa yltäisikin tavoitteeseensa eli varastojen 95-prosenttiseen täyttöasteeseen marraskuuhun mennessä, sanoo Saksan kaasunsiirtoverkkoyhtiön toimitusjohtaja Klaus Mueller Bloombergille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita