Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtaja varoittaa talouskasvun hidastumisesta

Pääjohtaja korosti perjantaina hintavakauden turvaamisen tärkeyttä, vaikka se hidastaa talouskasvua.

Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell.

26.8. 17:26 | Päivitetty 26.8. 17:54

Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell varoitti perjantaina, että rahapolitiikan kiristäminen johtaa talouskasvun hidastumiseen.

Korkeammat korot, hitaampi talouskasvu ja heikentyneet työmarkkinaolosuhteet hidastavat inflaatiota, mutta aiheuttavat samalla vaikeuksia kotitalouksille ja yrityksille, Powell sanoi keskuspankkiirien vuosittaisessa tapaamisessa Jackson Holessa.

”Nämä ovat inflaation hillitsemisen valitettavia kustannuksia, mutta epäonnistuminen hintavakauden palauttamisessa merkitsisi paljon suurempaa tuskaa.”

Elintasoa mittaava bruttokansantuote on supistunut Yhdysvalloissa kahdella peräkkäisellä vuosineljänneksellä eli tammi–maaliskuussa ja huhti–kesäkuussa.

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) arvioi heinäkuun lopussa suhdanne-ennusteessaan, että Yhdysvaltojen talouskasvu hidastuu tänä vuonna 2,3 prosenttiin ja ensi vuonna 1,0 prosenttiin.

Tänä vuonna keskuspankki on kiristänyt rahapolitiikkaa neljä kertaa hillitäkseen poikkeuksellisen nopeaa inflaatiovauhtia.

Maaliskuussa se kohotti ohjauskorkoa kohotti 0,25 prosenttiyksikköä, toukokuussa 0,50 prosenttiyksikköä, kesäkuussa 0,75 prosenttiyksikköä ja yhtä paljon heinäkuun lopussa.

Edellisen kerran rahapolitiikkaa on kiristetty kerralla 0,75 prosenttiyksikköä vuonna 1994. Ohjauskorko on nykyisin 2,25–2,50 prosentin vaihteluvälissä.

Keskuspankki on joutunut turvautumaan poikkeuksellisen suurin 0,75 prosenttiyksikön koronnostoihin, koska inflaatio on kiihtynyt merkittävästi. Voimakkaan inflaation syynä ovat tarjonnan häiriöt ja kysynnän tuntuva kasvu, jota on lisännyt finanssipoliittinen elvytys.

Heinäkuussa inflaatiovauhti Yhdysvalloissa oli 8,5 prosenttia ja keskuspankkien tarkkaavaisesti seuraama pohjainflaatio 5,9 prosenttia. Pohjainflaatiosta on poistettu herkille muutoksille alttiiden energian ja ruoan vaikutus.

Keskuspankin hintavakaustavoitteen mukaan inflaation pitäisi olla keskimäärin kaksi prosenttia pitkän ajan kuluessa.

”Ryhdymme voimakkaisiin ja nopeisiin toimiin kysynnän hillitsemiseksi, jotta se sopeutuisi paremmin tarjontaan ja pidämme inflaatio-odotukset ankkuroituina. Jatkamme tätä, kunnes olemme varmoja, että työmme on tehty”, pääjohtaja Powell sanoi.