Uniper kulutti loppuun 9 miljardin euron tuet Saksan valtiolta, pyytää 4 miljardin euron lisätukea

Kasvavat vakuusvaatimukset ovat ajaneet ahtaalle Fortumin ja sen saksalaisen tytäryhtiön Uniperin.

Energiayhtiö Uniperin pääkonttori Düsseldorfissa, Saksassa.

29.8. 13:15 | Päivitetty 29.8. 15:06

Energiayhtiö Fortumin saksalainen tytäryhtiö Uniper kertoo, että se on kuluttanut loppuun heinäkuun lopulla saamansa yhdeksän miljardin euron valmiusluoton Saksan valtion KfW-pankilta. Yhtiö kertoo, että se on pyytänyt KfW:ta nostamaan valmiusluoton rajaa vielä neljällä miljardilla eurolla Uniperin välittömän maksukyvyn turvaamiseksi.

Uniper painii samaan aikaan kahden ongelman kanssa. Yhtäältä Venäjän kaasutoimitusten hiipuminen Saksaan on pakottanut Uniperin ostamaan korvaavaa kaasua erittäin korkeaan hintaan markkinoilta, jotta yhtiö pystyy toimittamaan lupaamansa kaasun asiakkaille. Toistaiseksi Uniper ei kuitenkaan ole pystynyt siirtämään kohonneita hankintakustannuksia asiakashintoihin.

Uniper kertoo tiedotteessa, että tästä syystä se tekee joka päivä tappiota selvästi yli sata miljoonaa euroa. Kesällä yhtiö ajautui konkurssin partaalle ja turvautui Saksan valtion tukeen.

Tämän päälle Uniperin lyhytaikainen maksukyky on koetuksella kasvaneiden vakuusvaatimusten vuoksi. Ongelma on sama kuin emo-Fortumilla.

Viime viikolla tulosjulkistuksen yhteydessä toimitusjohtaja Markus Rauramo sanoi, että koko Fortum-konsernin vakuusvaatimukset olivat tuolloin noin 11 miljardia euroa, mistä emo-Fortumin osuus oli runsaat neljä miljardia ja Uniperin osuus runsaat kuusi miljardia euroa.

Vakuusvaatimukset ovat kasvaneet nopeasti, ja jatkavat paisumistaan. Maanantaina Fortum kertoi, että emo-Fortumin vakuusvaatimukset olivat noin viisi miljardia euroa, miljardin enemmän kuin viime viikolla.

Vakuusvaatimukset syntyvät, kun Fortum myy tulevaisuuden sähkötoimituksia asiakkailleen. Asiakas tai sähköpörssi voi vaatia vakuutta siltä varalta, ettei Fortum pysty toimittamaan lupaamaansa sähköä. Vakuusmaksu määräytyy myyntihetken sähkön hinnan ja päivän markkinahinnan erotuksena, ja sen tarkoitus on varmistaa, että toimitushäiriön sattuessa ostaja voi hankkia korvaavan sähkön muualta markkinoilta.

Fortum maksaa vakuuden sähköpörssin tai asiakkaan tilille. Vakuus palautuu, kun sopimuksen mukainen sähkö on toimitettu.

Myös emo-Fortum on joutunut kääntymään valtion puoleen. Yhtiö toivoo Suomen valtiolta tukea, joka varmistaisi Fortumin välittömän maksukyvyn tilanteessa, jossa vakuusvaatimukset sitovat miljardien eurojen arvosta yhtiön käyttöpääomaa.

Yhtiö toistaa viime viikkoisen viestinsä, että sillä on toistaiseksi riittävästi pääomia nykyisten vakuusvaatimusten kattamiseksi, mutta se voi tarvita tukea, jos ”poikkeuksellinen hintakehitys” jatkuu. Fortum kertoo, että vakuusvaatimukset syntyvät pääosin ensi vuoden toimituksista.

Yhtiö kertoo olleensa yhteydessä myös markkinavalvojiin, jotta nämä varmistavat markkinoiden vakauden.

”Nykyisillä äärimmäisillä hintatasoilla jopa pienen markkinatoimijan maksukyvyttömyys olisi vaikea hallita ja se voisi aiheuttaa vakavia häiriöitä Pohjoismaiden sähköjärjestelmässä”, yhtiön tiedotteessa sanotaan.

Uniperin toimitusjohtaja Klaus-Dieter Maubach sanoo, että valmiusluoton kasvattaminen on tarpeen, mutta ei pysyvä ratkaisu yhtiön ongelmiin.

”Työskentelemme Saksan hallituksen kanssa täyttä päätä löytääksemme pysyvän ratkaisun hätätilanteeseen, sillä muussa tapauksessa Uniper ei pysty täyttämään systeemikriittistä rooliaan Saksassa ja Euroopassa. Tänään pyytämämme valmiusluoton laajennus turvaa asiakkaille lupaamamme energiatoimitukset ja rauhoittaa energiamarkkinat.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita