Maailman suurin autovalmistaja vaikeuksissa: Toyota jäi kauas tavoitteistaan

Autojätti jäi tavoitteestaan neljännen kuukauden peräjälkeen.

Toyota esitteli elokuun 23. päivänä Tokiossa uusitun Sienta-tila-automallinsa.

30.8. 10:12

Japanilainen Toyota Motor Corp kertoi tiistaina, että sen globaali autotuotanto heikkeni heinäkuussa 8,6 prosenttia vuoden takaisesta, uutistoimisto Reuters kertoi.

Toyotan autovalmistus on nyt yskinyt huhtikuusta lähtien koko ajan, kun tehtailla havaitut koronatapaukset, sääolosuhteet ja jatkuva sirupula ovat olleet yhtiön kiusana.

Toyota on myynnillä mitattuna maailman suurin autovalmistaja. Se teki 706­547 ajoneuvoa heinäkuussa tavoitteen ollessa noin 800­000. Viime vuoden heinäkuussa ajoneuvoja valmistui 773­135.

Toyotan tilivuosi alkaa huhtikuussa. Yhtiö kertoi, että tilikauden neljän ensimmäisen kuukauden aikana yhtiö on 10,3 prosenttia jäljessä tavoitteistaan.

Autoteollisuus on kärsinyt globaalisti toimitusketjuongelmista, puolijohdepulasta ja Kiinan tiukkojen koronarajoitusten vaikutuksista.

Toyotan kiusana ovat lisäksi olleet Japanin rankkasateet ja tuotannon keskeytykset autojen takaisinvetoepäilyjen takia.

Toimintaa on viime aikoina hidastanut myös se, että Tsutsumin tehtaalla Aichin maakunnassa Japanissa 16 työntekijän todettiin saaneen koronatartunnan.

Toyota kertoi viime viikolla, että se uskoo sekä autojen tuotannon että myynnin olevan toipumassa.

”Odotamme trendin paranevan, Japanissakin, mutta olemme tilanteessa, jossa tulevaisuuteen ei näe”, Toyotan tiedottaja kertoi.

Yhtiö pyrkii 9,7 miljoonan ajoneuvon valmistamiseen maaliskuussa 2023 päättyvänä tilivuonna.

Kesäkuussa Toyota teki 793­378 ajoneuvoa globaalisti. Tavoite oli 750 000 ajoneuvoa. Määrä oli 4,6 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten kesäkuussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita