Asuntolainojen viitekorko nousee nyt ennätysvauhtia – Laskuri kertoo, miten korkojen nousu nostaa asumismenojasi

Vuoden euribor on noussut elokuun aikana historiallisen nopeasti eli noin 0,86 prosenttiyksikköä.

Keskiviikkona 12 kuukauden euribor nousi jo lähes 1,8 prosenttiin eli 1,778 prosenttiin.

30.8. 14:06 | Päivitetty 31.8. 13:41

Elokuu on ollut asuntovelallisille synkeä.

Tiistaina 12 kuukauden euribor nousi jo lähes 1,8 prosenttiin eli 1,758 prosenttiin. Keskiviikkona viitekorko raahautui vielä hivenen ylöspäin 1,778 prosenttiin. Vielä heinäkuun lopussa viitekorko oli 0,921 prosenttia.

Suomalaisten suosituin asuntolainojen viitekorko, vuoden euribor on noussut elokuun aikana noin 0,86 prosenttiyksikköä.

Nousu on euriborin historian suurin kuukausittainen nousu. Vuoden euribor on tehnyt suurempia kuukausittaisia liikkeitä ainoastaan kahdesti aiemmin. Marraskuussa 2008 euribor putosi kuukaudessa peräti 0,914 prosenttiyksikköä.

Euribor otti maanantain ja tiistain välissä suuren 0,146 prosenttiyksikön loikan, sillä vielä maanantaina euribor noteerattiin 1,612 prosenttiin. Vuoden euriborin päivänousu on vuoden 1999 alkuun ulottuvan historiansa aikana ollut ainoastaan kuudesti maanantain ja tiistain välistä suurempi.

Vuoden euribor oli helmikuussa 2016 aina huhtikuuhun 2022 saakka negatiivinen. Tällöin asuntovelalliset maksoivat lainastaan ainoastaan marginaalinsa verran korkoa. Euriborin pohjat nähtiin viime joulukuun loppupuolella, jolloin korko oli yli puoliprosenttiyksikköä pakkasellaan. Tänä vuonna nousu on ollut pystysuoraa ja vuoden lopusta euribor on noussut liki 2,3 prosenttiyksikköä.

Asuntovelallisten kannalta korkojen nousu on inflaation ja kallistuvien energialaskujen keskellä kurjaa kuultavaa, sillä se lisää kuukausittaisia menoja entisestään.

Asuntolainan korko määräytyy henkilökohtaisen marginaalin ja viitekoron mukaan. Heinäkuussa ja elokuussa 2021 asuntolainojen marginaali oli Suomen Pankin tilastojen mukaan keskimäärin 0,71 prosenttia. Näin asuntolainoista on maksettu keskimäärin korkoa 0,71 prosentin kokonaiskorkoa negatiivisten viitekorkojen takia.

Elokuun nopea koronnousu tarkoittaa, että ensi vuonna heinäkuun lopussa ja elokuun lopussa lainan nostaneet maksavat hyvinkin erilaista korkoa. Jos korontarkistuspäivä osui perjantaille 29. heinäkuuta, kokonaiskorko on 0,71 marginaalilla 1,631 prosenttia vuodeksi eteenpäin.

Jos korontarkistuspäivä on tänään 31. elokuuta, kokonaiskorko on vastaavalla marginaalilla 2,488 prosenttia.

Tämä tarkoittaa, että elokuun lopussa lainan ottaneiden asumismenot nousevat heinäkuussa lainan ottaneita enemmän. Esimerkiksi 200 000 euron 25 vuoden annuiteettilainan kohdalla heinäkuussa lainan nostaneiden kuukausimenot ovat jatkossa noin 809 euroa. Elokuun lopulla lainan ottaneilla kuukausiero on 897 euroa. Vuodessa ero kasvaa siis yli 1050 euroon.

Suuremmilla lainoilla erot kasvavat vielä suuremmiksi.

Euriborin nousu jatkunee vielä ainakin tämän vuoden ajan. Esimerkiksi Nordea-pankin pääanalyytikko Jan von Gerich arvioi HS:lle maanantaina, että vuoden euribor-korko voi nousta yli kahteen prosenttiin vuoden loppuun mennessä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita