Lumo Energia kaatui, ja nyt entisille asiakkaille tulee jopa tuhansien eurojen lisä­lasku – ”Naurettava”, kuvaa asiakas yhtiön reaktiota

Kolmen vuoden määräaikaisen sähkösopimuksen tehneelle miehelle tarjottiin sähkölaskun hyvitystä elokuulta, mikä olisi tarkoittanut hänen kohdallaan noin 60:tä euroa.

Noin 8 000 määräaikaisen sopimuksen Lumo Energian kanssa solminutta asiakasta joutui etsimään uutta sähköyhtiötä.

11.9. 2:00 | Päivitetty 11.9. 6:10

Sähköyhtiö Lumo Energia joutui lopettamaan sähkönjakelun syyskuun alussa sähkömarkkinoiden hankalan tilanteen seurauksena, ja noin 8 000 määräaikaisen sopimuksen solminutta asiakasta joutui etsimään uutta sähköyhtiötä.

Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) tiedotti viikko sitten perjantaina, että yhtiöltä voi hakea korvauksia sopimusten purkamisen vuoksi.

Sopimusten purkautuminen on hämmentänyt Lumon asiakkaita, jotka ovat olleet yhteydessä HS:n toimitukseen ja kertoneet kokemuksistaan myös sosiaalisessa mediassa.

Lumon ongelmat ovat johtaneet monella tuntuviin lisäkustannuksiin, kun tilalle on etsittävä uusi sopimus toiselta sähköntoimittajalta.

Juha Pekka Bergman allekirjoitti kolmen vuoden määräaikaisen sähkösopimuksen Lumon kanssa huhtikuussa. Sopimus tehtiin Tahkolla sijaitsevaan vapaa-ajan asuntoon. Lumo tarjosi Bergmanin mukaan vertailujen halvinta sähkösopimusta.

Elokuun alussa Bergman sai tiedon sopimuksen päättymisestä ja päätti reklamoida asiasta KKV:n tiedotteen kehotuksen mukaisesti.

Bergmanilla oli Lumon kanssa sopimusta jäljellä 30 kuukautta. Hän kertoi yhtiölle, että sähkösopimuksen vaihtaminen tuottaisi hänen omien laskelmiensa mukaan 2 850 euron lisäkulut vanhaan sopimukseen verrattuna. Bergmanin sähkökulut kolmin­kertaistuisivat nykyisestä.

HS on nähnyt Bergmanin ja Lumon välistä sähköpostinvaihtoa.

”Reklamaatiotilanteen ratkaisemiseksi tarjoamme sinulle elokuun sähköt veloituksetta. Ymmärrämme, ettei se kata uuden sopimuksen hinnan erotusta, mutta tämä on valitettavasti paras ehdotuksemme tässä kohtaa”, Lumo Energia viestitti Bergmanille.

Yhtiö korosti samassa sähköpostissaan, ettei se voi ”valitettavasti” maksaa raha­korvauksia.

Bergman pitää saamaansa vastausta ”naurettavana”. Hän sanoo, että elokuun sähkö­laskun hyvitys tarkoittaisi hänen kohdallaan 60 euroa.

”Kyllä tässä tilanteessa pitäisi olla joku raamitus myös yrittäjälle.”

Bergman jatkoi viestittelyä ja kertoi suostuvansa 60 euron hyvitykseen, jos loput maksettaisiin myöhemmin.

”Voit viedä asiaa eteenpäin nostamalla kanteen Helsingin käräjäoikeuteen. Vaihto­ehtoisesti sinulla on mahdollisuus jättää korvausvaade myöhemmin selvitysmiehelle”, Lumo Energia vastasi Bergmanille.

Samassa viestissä yhtiö pahoitteli tilannetta ja toisti, että veloitukseton sähköntoimitus elokuulta on ”ainoa oljenkortemme tässä kohdin”.

”Eihän tämä mikään henkilökohtainen konkurssi ole. Mutta varmasti on sellaisia, joille se on. Ei tämä ole mitenkään reilua.”

Bergman ihmettelee, miten ”bisneskuviot” on Lumon osalta hoidettu.

”Joku teki hienon källin jättäessään kiinteät sopimusasiakkaat tyhjän päälle. Kyllä tässä tilanteessa pitäisi olla joku raamitus myös yrittäjälle, joka purkaa sopimuksen ennen aikojaan”, hän sanoo.

”Tässähän olisi hyvä mahdollisuus nostaa joukkokanne. Mutta paha täältä Tahkon metsistä on lähteä keräämään halukkaita siihen.”

Lue lisää: Sähkömarkkinoilla sekaisin ovat nyt sekä kuluttajat että sähköä myyvät yhtiöt, mutta kerrostaloissa asuvat voivat huokaista helpotuksesta

HS pyysi Lumo Energiaa kommentoimaan Bergmanin ja muiden entisten asiakkaiden kokemuksia. Yhtiö kieltäytyi kommentoimasta asiaa tässä vaiheessa.

Outokumpulaisen Jari Turpeisen perheen suunnitelmat menivät kokonaan uusiksi Lumon sähkösopimuksen purkautumisen myötä. Turpeinen on mukana myös kunnallis­politiikassa.

Hän kertoo laskeneensa, että uusi sopimus olisi jopa 5 000 euroa vanhaa kalliimpi.

”Harrastukset ja ravintoloissa syöminen piti laittaa jäihin, samoin ensi kesän loma­reissut ja remonttihanke. Moottoripyörätkin pitää varmaan laittaa myyntiin, joten ainut kaksipyöräinen, jolla pystyy ajamaan ensi kesänä, on polkupyörä.”

Turpeisten nelihenkinen perhe asuu vanhassa 60–70-luvun omakotitalossa, jonka vuosikulutus on 32 000 kilowattituntia paljon kuluttavasta vesilämmitys­järjestelmästä johtuen.

Perhe päätyi vaihtamaan Lumoon tammikuussa todettuaan sen olevan halvin vaihtoehto. Lisäksi yhtiöllä oli tukevat sijoitusyhtiöt taustalla. Tammikuussa kilowatti­tunti maksoi 7,49 senttiä. Uuden sopimuksen myötä sähkön hinta kolminkertaistui.

”Tilanne on ihan haitarista. Aivan käsittämätöntä. Toivottavasti ei jouduta lämmittämään kellon kanssa.”

Turpeinen oli saanut myös vastaavan hyvitystarjouksen kuin Bergman. Turpeinen ei aio viedä asiaa käräjille.

”Kuka hullu lähtee? Jos löytyy yksikin pilkkuvirhe, niin kyllähän siinä häviää. Siinä vaiheessa sopimuslasku on pieni ongelma.”

”Tällainen ota tai jätä -tarjous on lainvastainen.”

Myös KKV pitää Lumo Energian tarjousta elokuun sähkölaskun hyvittämisestä vanhan asiakkaan kannalta riittämättömänä. KKV on saanut noin 600 selvityspyyntöä Lumo Energiasta. Se on poikkeuksellisen suuri määrä.

”Keskustelemme parhaillaan Lumon kanssa korvaustasosta, mutta keskustelut ovat vielä toistaiseksi hyvin kesken”, sanoo KKV:n johtava asiantuntija Jukka Kaakkola.

Lumo on lähettänyt asiakkailleen viestiä, jonka voi tulkita niin, että entisten asiakkaiden olisi luovuttava jatkovaatimuksestaan yhtiötä kohtaan, jos he hyväksyisivät Lumon tarjouksen elokuun sähkölaskun hyvityksestä.

Kaakkolan mukaan tällaiselle vaatimukselle ei ole laillista perustetta.

”Tällainen ota tai jätä -tarjous on lainvastainen. Kuluttajalla on lakisääteisiä oikeuksia, eikä niistä voi kuluttajan vahingoksi tällä tavoin luopua.”

Helsingin Sanomiin yhteyttä ottaneet Lumon entiset asiakkaat pelkäävät kulujensa nousevan lähitulevaisuudessa merkittävästi, jopa tuhansilla euroilla vuodessa.

Kaakkolan mielestä on selvää, että sopimuksettomaan tilaan jääneille ihmisille aiheutuu Lumon kaatumisesta merkittävä lisälasku, etenkin jos sopimusta olisi ollut vielä pitkään jäljellä.

”Kyllä se todennäköiseltä näyttää, etteivät kuluttajat tule tappioitaan takaisin saamaan, ainakaan täysimääräisesti.”

Energiamarkkina on nyt yleisesti valtavassa myllerryksessä. Siitä kielivät muun muassa Fortumin vaikeudet ja rajusti kallistunut sähkön hinta. Laskun maksavat viime kädessä sähköyhtiöiden asiakkaat.

”Tilanne on kaikkiaan hyvin poikkeuksellinen, eikä kuluttajan asema ole sähkö­markkinoilla kovin hyvä”, Kaakkola sanoo.

”Vaihtoehdot ovat nyt vähissä, eikä edullisia tarjouksia ole tarjolla. Tällä hetkellä kuluttaja joutuu valitsemaan huonoista vaihtoehdoista parhaan.”