Saksa viitoittaa tietä, kun euroalue on siirtymässä taantumaan

Hintojen nousu lykkää ostopäätöksiä ja kuluttamista, mikä on jo johtanut kysynnän hiipumiseen. Euroalueen suurin talous Saksa vetää talouden supistumisen junaa.

Heidelbergin linna on nyt poikkeuksellisesti valaisematta, koska Baden-Württembergin osavaltio haluaa näyttää esimerkkiä Saksan energiansäästötalkoissa.

5.9. 21:29

Taantuma on lähes varmasti alkamassa euroalueella, kun energiakriisi uhkaa ja hinnat nousevat kovaa vauhtia.

S&P Globalin vahvistettu euroalueen ostopäällikköindeksi oli elokuussa 48,9 pistettä, hieman ennakkotietoja alhaisempi. Alle 50 pistettä kielii talouden supistumisesta. Elokuun lukema on heikoin 18 kuukauteen.

S&P Globalin mukaan hintojen kallistuminen ja siihen liittyvät odotukset elinkustannusten nousun jatkumisesta ovat johtaneet ostopäätösten ja tilausten lykkäämiseen.

”Ostopäällikkökyselyt osoittavat, että euroalue on siirtymässä taantumaan aiemmin kuin olimme odottaneet. Siirtymää johtaa alueen suurin talous Saksa ja näemme nyt euroalueen ”nauttivan” pidemmästä, kolmen kvartaalin taantumasta”, Kanadan suurimman pankin Royal Bank of Canadan strategi Peter Schaffrik kommentoi uutistoimisto Reutersille.

”Muutos johtuu pääasiassa energian hinnoista, jotka ovat viime päivien hiipumisenkin jälkeen olleet korkealla. Se tarkoittaa, että vaikutukset kotitalouksien kulutukselle ovat suurempia kuin tähän asti olemme odottaneet.”

Saksassa palvelualan toiminta supistui toista peräkkäistä kuukautta elokuussa. Reutersin viime viikolla julkaiseman kyselyn mukaan Saksan talous tulee supistumaan kolmen peräkkäisen vuosineljänneksen ajan heinä–syyskuusta alkaen.

Kyselyjen mukaan hintojen nousuun odotetaan maltillista hidastumista, mutta inflaatiovauhti pysyy edelleen kovana. Elokuussa euroalueen inflaatio oli jo 9,1 prosenttia.

Euroopan keskuspankin hintavakaustavoitteen mukaan euroalueen inflaatiovauhdin pitäisi olla keskipitkällä aikavälillä kaksi prosenttia. Koska inflaatio on karannut, keskuspankki kiristää rahapolitiikkaa muun muassa nostamalla korkoja.

Korkojen nouseminen taas hillitsee yhä enemmän ostopäätösten tekemistä, koska rahoituksen saaminen on aiempaa kalliimpaa.

Samalla Eurooppaa uhkaa poikkeuksellinen energiakriisi, kun Venäjän energiasta eroon pääseminen nostaa hintoja ja aiheuttaa myllerrystä energiamarkkinoilla.