Kim Kardashian perustaa uuden pääoma­sijoitus­yhtiön yhdessä alan konkarin kanssa

Kim Kardashian on yksi maailman tunnetuimmista viihdekasvoista ja henkilöbrändeistä. Nyt hän ryhtyy pääomasijoittajaksi.

Kim Kardashian on rakentanut miljardiliiketoimintaa oman henkilöbrändinsä ympärille.

7.9. 22:10

Miljardööri ja viihdealan tähti Kim Kardashian tekee uuden aluevaltauksen. Kardashian perustaa uuden pääomasijoitus­yhtiön yhdessä Jay Sammonsin kanssa. Sammons on aiemmin ollut osakkaana Carlyle-pääoma­sijoitus­yhtiössä, jonka hän jätti kesällä 16 vuoden jälkeen.

Kardashianin ja Sammonsin SKKY Partners -sijoitusyhtiö keskittyy kohteisiin, jotka toimivat kuluttaja- ja media­liiketoiminnan parissa. Yhtiö aikoo toteuttaa ensimmäiset sijoituksensa ennen vuodenvaihdetta, kertoo Kardashian The Wall Street Journalin (WSJ) mukaan.

SKKY:n on määrä sijoittaa esimerkiksi luksustuotteiden, ravintola-alan, verkkokaupan ja median sekä viihteen saralla toimiviin yrityksiin. Perustajat eivät paljasta, kuinka suurta sijoitusrahastoa he tavoittelevat.

Kardashian ja Sammons ovat yhtiön perustajajäseniä ja osakkaita. Uuden yhtiön päivittäistä toimintaa johtavan Sammonsin aiempiin sijoituksiin kuuluvat esimerkiksi Beats By Dre ja Supreme.

Myös Kim Kardashianin äiti ja manageri Kris Jenner tulee sijoitusyhtiöön mukaan osakkaana.

Kim Kardashian on tullut suurelle yleisölle tunnetuksi erityisesti perheensä elämää käsittelevän Kardashianit-ohjelman kautta.

Nykyisin Kardashian on yksi maailman tunnetuimmista viihdekasvoista ja henkilöbrändeistä. Hänellä on sosiaalisessa mediassa valtava seuraajajoukko. Instagramissa hänellä on yli 329 miljoonaa ja Twitterissä 73,5 miljoonaa seuraajaa.

Kardashianin omaisuuden laskennallinen arvo on Forbes-talouslehden mukaan noin 1,8 miljardia dollaria. Suurin osa tästä on syntynyt Kardashianin perustamasta meikkeihin ja hajusteisiin keskittyvästä KKW Beauty -yhtiöstä ja Skims-alusvaateliiketoiminnasta.

Skimsin markkina-arvoksi määriteltiin tammikuussa 3,2 miljardia dollaria.

Pörssiyhtiö Coty osti 200 miljoonalla dollarilla viidenneksen osuuden KKW Beauty -yhtiöstä vuonna 2020. Yhtiö sai nimensä Kim Kardashian Westin mukaan, mutta Kim Kardashian erosi entisestä aviomiehestään Kanye Westistä aiemmin tänä vuonna. Myös KKW:n brändit on lakkautettu.

Eron jälkeen Kardashian on ehtinyt julkistaa uuden SKKN by Kim -ihonhoitobrändin.

Hollywoodissa on jo nähtävillä julkisuuden henkilöiden ryntäys pääomasijoitus­toimintaan, kertoo uutistoimisto Reuters. Esimerkiksi tunnetut näyttelijät Leonardo DiCaprio, Ashton Kutcher ja Gwyneth Paltrow ovat kastaneet jalkojaan riskisijoitusten maailmassa.

Vastikään tennisuransa lopettanut Serena Williams taas luotsaa alkuvaiheessa olevien yritysten sijoituksiin keskittyvää Serena Ventures -sijoitusyhtiötä, joka on tehnyt sijoituksia jo kymmeniin yrityksiin perustamisensa jälkeen vuonna 2014.