Bensiinin hinnan nousun hidastuminen hillitsi inflaatio­vauhdin karkaamista Suomessa

Kuluneen vuoden hintojen nousu on ollut Suomessa poikkeuksellisen jyrkkää. Hintojen nousu alkoi käytännössä joulukuussa vuonna 2020.

Kovaan hintojen nousuun vaikutti muun muassa sähkön kallistuminen.

14.9. 8:12 | Päivitetty 14.9. 8:48

Suomen kuluttajahinnat olivat elokuussa 7,6 prosenttia korkeammat kuin vuotta aiemmin, ilmenee Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.

Heinä- ja kesäkuussa kuluttajahintojen vuosimuutos oli 7,8 prosenttia. Inflaation lasku heinäkuusta elokuulle johtui muun muassa bensiinin hinnan lievemmästä noususta.

Elokuussa kuluttajahintojen nousuun vaikuttivat kuitenkin edelleen eniten sähkön, bensiinin, dieselin ja omakotitalon peruskorjausten kallistuminen. Hintojen nousua hillitsi eniten reseptilääkkeiden halpeneminen.

Asumiseen liittyvät kustannukset ovat olleet kovassa nousussa. Sähkö kallistui elokuussa yli 43 prosenttia ja asuntolainojen korkokustannukset nousivat jo yli 26 prosenttia vuodentakaisesta.

Myös ruoan hinta on ollut poikkeuksellisessa nousussa. Monet peruselintarvikkeet, kuten jauhot, liha, ruokaöljyt ja kahvi kallistuivat elokuussa edelleen poikkeuksellista vauhtia.

”Kuluttajat köyhtyvät, kun inflaatio on iskenyt elintarvikkeisiin ja lämmitysenergiaan, joiden kulutusta voi olla vaikeaa muuttaa nopeasti”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen sanoo tiedotteessa.

Kuluneen vuoden hintojen nousu on ollut Suomessa poikkeuksellisen jyrkkää. Hintojen nousu alkoi käytännössä joulukuussa vuonna 2020. Tuolloin hinnat olivat 0,2 prosenttia vuoden 2019 joulukuuta korkeammat. Sen jälkeen hinnat ovat nousseet jyrkästi.

Edellisen kerran tätä jyrkempi käytännössä yhtäjaksoinen hintanousu on nähty vuoden 1978 elokuun ja vuoden 1980 joulukuun välissä. Elokuussa vuonna 1978 hintojen nousun vuosivauhti oli 5,6 prosenttia, joulukuussa vuonna 1980 jo lähes 14 prosenttia.

Euroalueella inflaatiovauhti oli elokuussa 9,1 prosenttia. Heinäkuussa se oli 8,9 prosenttia.

Energia kallistui euroalueella viime vuoden elokuusta 38,3 prosenttia, jalostamaton ruoka 10,9 prosenttia, teollisuustuotteet 5,0 prosenttia ja palvelut 3,8 prosenttia.

Inflaatio ei ole koskaan aikaisemmin talous- ja rahaliiton historiassa ollut yhtä voimakasta kuin tänä keväänä ja kesällä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen takia määrätyt pakotteet ovat aiheuttaneet energian, lannoitteiden ja vehnän merkittävän kallistumisen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita