Uniper vahvistaa: Neuvottelut uusista tukitoimista käynnissä, enemmistö yhtiöstä voi siirtyä Saksan valtion käsiin

Heinäkuussa sovitulla tukipaketilla Fortum ja Suomen valtio halusivat välttää juuri Uniperin kansallistamisen riskin.

Energiayhttiö Uniperin pääkonttori Düsseldorfissa, Saksassa.

14.9. 11:24 | Päivitetty 14.9. 17:39

FortuMin saksalainen tytäryhtiö Uniper tarvitsee lisätukea heinäkuussa sovitun tukipaketin lisäksi, ja yksi vaihtoehto neuvotteluissa on, että Saksan valtio järjestää yhtiölle lisää pääomaa ja tulee yhtiön enemmistöomistajaksi. Fortumin määräysvalta yhtiössä kuihtuisi näin entisestään.

Uniper kertoi asiasta pörssitiedotteella keskiviikkona sen jälkeen, kun Bloomberg oli kertonut neuvotteluiden tilanteesta omiin, nimettömiin lähteisiin pohjautuen. Bloombergin mukaan vaihtoehtona neuvotteluissa on myös Uniperin kansallistaminen eli siirtäminen täysin valtion omistukseen.

”Saksan hallitus, Fortum ja Uniper sopivat heinäkuussa vakautuspaketista Uniperille. Siitä lähtien osapuolten yhteinen tavoite on ollut sopia vakautustoimien toimeenpanosta sekä löytää Uniperin tilanteeseen pitkän aikavälin ratkaisu. Toimintaympäristön kasvaneesta epävarmuudesta johtuen osapuolet selvittävät myös vaihtoehtoisia ratkaisuja, muun muassa osakepääoman kasvattamista, joka johtaisi Saksan hallituksen merkittävään enemmistöomistukseen Uniperissa”, yhtiö tiedottaa.

Sekä Uniper että Fortum korostavat, että mitään päätöksiä ei toistaiseksi ole tehty.

”Mitään heinäkuussa laaditusta vakauspaketista poikkeavia päätöksiä ei ole tehty”, yhtiöt sanovat pörssitiedotteissaan.

Venäjän kaasutoimitusten vähenemisen vuoksi konkurssin partaalle kesällä ajautunut Uniper pelastettiin heinäkuussa Saksan valtion tukipaketilla. Osana pakettia sovittiin, että Saksan valtio tulee Uniperin merkittäväksi osakkeenomistajaksi 30 prosentin osuudella.

Heinäkuussa sovittu tukipaketti 15 miljardin euron tukipaketti ei kuitenkaan riitä. Syyskuun alussa Venäjän valtion kaasuyhtiö Gazprom katkaisi kaasutoimitukset Saksaan täysin. Heinäkuussa Uniper kertoi tekevänsä tappiot 50–100 miljoonaa päivässä, mutta Credit Suissen analyytikoiden arvion mukaan yhtiö tekee nyt jo 130 miljoonan euron päivätappiota.

Uniper kertoi elokuun lopussa käyttäneensä loppuun Saksan valtion KfW-pankin myöntämät yhdeksän miljardin euron lainat ja pyysi vielä neljän miljardin euron lisälainaa.

Nyt Saksan hallitus harkitsee Uniperin uutta pääomitusta, jonka seurauksena valtion omistus yhtiössä voisi nousta selvästi yli 50 prosentin. Tämä tarkoittaisi, että Uniperin pääomistaja, energiayhtiö Fortum, menettäisi valtaansa yhtiössä. Heinäkuun tukipaketin yhteydessä Fortumin omistusosuus liudentui jo 80 prosentista 56 prosenttiin.

Fortum korostaa, että neuvottelut Fortumin, Uniperin ja Saksan valtion neuvottelut välittömistä vakautustoimista ja Uniperin ongelmien kestävästä ratkaisusta ovat edelleen käynnissä.

Yhtiön mukaan Uniperin tilanne on vain pahentunut heinäkuun jälkeen, sillä Venäjän kaasutoimitukset Saksaan ovat katkenneet kokonaan ja sähkön ja maakaasun hinta korkealla. Uniper joutuu korvaamaan venäläisen kaasun muista lähteistä kovaan hintaan.

"Näin ollen Uniperin tappiot ja epävarmuus yhtiön tulevaisuuden näkymistä ovat nopeasti ja merkittävästi kasvaneet heinäkuusta”, Fortum toteaa.

”Toimintaympäristön heikentyminen ja Uniperin taloudellinen tilanne on otettava huomioon, kun Fortum, Saksan valtio ja Uniper jatkavat keskusteluja pitkän aikavälin ratkaisusta Uniperille.”

Uniperin osake oli kello 14.30 noin 17 prosentin syöksyssä. Fortumin osake lähti aamulla Bloombergin uutisen tultua julki nousuun, mutta iltapäivällä kurssi oli taittunut noin prosentin laskuun.

Oikaisu 14.9. kello 17.39: Uniper kertoi asiasta pörssitiedotteella keskiviikkona, ei tiistaina kuten uutisessa aluksi virheellisesti mainittiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita