Sähköyhtiöistä valitetaan nyt ennätys­paljon – näistä yhtiöistä tehdään eniten ilmoituksia

Sähköyhtiöitä koskevien valitusten määrä on noussut poikkeuksellisen korkeaksi. HS selvitti, mistä yhtiöistä valituksia tehdään juuri nyt.

Sähköyhtiöistä valitetaan juuri nyt poikkeuksellisen paljon. Kuvassa Sähköyhtiö Oomin ilmoitus sähkön hinnan kallistumisesta Vantaalla syyskuun alussa.

19.9. 7:10 | Päivitetty 20.9. 11:42

Sähköyhtiöistä tehtyjen valitusten määrä on juuri nyt poikkeuksellisen suuri. Esimerkiksi elokuussa Kilpailu- ja kuluttajavirastoon (KKV) tehtiin 841 sähköyhtiöitä koskevaa ilmoitusta.

Määrä on viimeisten vuosien vertailussa poikkeuksellisen suuri. Vuoden 2019 jälkeen ilmoituksia ei ole tehty kertaakaan yhtä paljon.

Elokuussa tehdyt ilmoitukset koskevat pääosin syyskuun alussa sähkönjakelunsa lopettanutta Lumo Energiaa. Yhtiöstä on tehty pelkästään elo–syyskuun aikana yli 650 ilmoitusta. Syyskuun osalta ilmoituksia voi olla enemmänkin, sillä HS:llä on tiedot vain 12. syyskuuta mennessä tehdyistä ilmoituksista.

HS pyysi KKV:ltä tietoa yhtiökohtaisesti maaliskuun jälkeen tehdyistä ilmoituksista. Kaiken kaikkiaan Lumo Energiasta on tehty maaliskuun jälkeen 680 valitusta.

Toiseksi eniten ilmoituksia on tehty 365 Hankinta Oy:stä ja kolmanneksi eniten valituksia Fortumista. 365 Hankinnasta on tehty maaliskuun jälkeen 150 valitusta ja Fortumista 122 valitusta.

Sähkönmyyntiyhtiö 365 Hankinta Oy:n ja Fi-Nergy Voima Oy:n sähköntoimitukset asiakkaille keskeytettiin kesäkuussa 2021 tasevastaavan puuttumisen takia.

Energiavirasto ja kuluttaja-asiamies kertoivat toukokuun lopussa 2021, että poliisi epäilee sähkönmyyntiyhtiö Fi-Nergy Voimaa ja 365 Hankintaa noin 6,5 miljoonan euron veropetoksista.

Lumoa koskevien ilmoitusten taustalla on se, että noin 8 000 sen entistä asiakasta joutui etsimään itselleen uuden sähköntoimittajan syyskuun alussa. Määräaikaisten sähkösopimusten hinnat olivat tuolloin nousseet rajusti esimerkiksi edelliseen vuoteen verrattuna, joten käytännössä kyseisten ihmisten sähkölaskut moninkertaistuivat silmänräpäyksessä.

HS kertoi esimerkiksi sunnuntaina 11. syyskuuta yhtiön entisistä asiakkaista, joiden sähkölaskut saattoivat kasvaa useilla tuhansilla euroilla.

Lue lisää: Lumo Energia kaatui, ja nyt entisille asiakkaille tulee jopa tuhansien eurojen lisä­lasku – ”Naurettava”, kuvaa asiakas yhtiön reaktiota

Lumo Energia itse on tarjonnut entisille asiakkailleen mahdollisuuden saada elokuun sähköt veloituksetta. HS:n haastattelema asiakas kuvaili aiemmassa jutussa Lumon tarjousta ”naurettavaksi”.

Myös KKV pitää tilannetta asiakkaiden kannalta kohtuuttomana. KKV:n johtava asiantuntija Jukka Kaakkola sanoi aiemmin HS:lle, että sopimuksettomaan tilaan jääneille ihmisille aiheutuu Lumon kaatumisesta merkittävä lisälasku, etenkin jos sopimusta olisi ollut vielä pitkään jäljellä.

”Kyllä se todennäköiseltä näyttää, etteivät kuluttajat tule tappioitaan takaisin saamaan, ainakaan täysimääräisesti.”

Kaakkolan mielestä yksittäisen ihmisen asema ei ole tällä haavaa sähkömarkkinoilla kovin hyvä muutenkaan.

”Vaihtoehdot ovat nyt vähissä, eikä edullisia tarjouksia ole tarjolla. Tällä hetkellä kuluttaja joutuu valitsemaan huonoista vaihtoehdoista parhaan”, Kaakkola sanoi.

Lumosta tehdyt valitusmäärät ovat täysin omilla luvuillaan myös pidemmän ajan vertailussa. Esimerkiksi vuonna 2019 sähkönmyyntiyhtiö Fi-Nergystä tehtiin 500 valitusta, tammikuussa 200 valitusta.

Kuluttajat kertoivat tuolloin KKV:n mukaan virheistä ja puutteista sopimuksissa, laskutuksessa ja asiakaspalvelussa. Asiakkaiden mukaan Fi-Nergy oli tuolloin laskuttanut asiakkaitaan esimerkiksi sähköntoimituksessa liian suurten käyttöarvioiden perusteella.

Myös Kotimaan Energia on ollut aiemmin esillä valitusten suuren määrän takia. Vuonna 2017 siitä valitettiin kuluttajaviranomaisille 172 kertaa. Kuluttaja-asiamies muun muassa huomautti yhtiötä tuolloin puhelinmyynnistä ja vaati yritystä korjaamaan toimintatapojaan.

Oikaisu 20.9.2022 kello 11.41: Uutisen yhteydessä olleessa hakukoneessa oli esitetty useiden yhtiöiden valitusmääriä liian pieninä. Lisäksi leipätekstissä kerrottiin virheellisesti, että toiseksi eniten ilmoituksia on tehty Fortumista ja kolmanneksi eniten Kotimaan Energiasta sekä niistä tehtyjen valitusten määrät. Fortumista on tehty 122 valitusta ja Kotimaan Energiasta 80 valitusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita