Vatt: Liikenteen päästö­tavoitteita ei todennäköisesti saavuteta

Tutkijoiden mukaan liikenteen päästöttömyys vuonna 2045 on vielä epärealistisempi tavoite kuin päästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä.

Tämän vuoden myyntilukujen perusteella näyttää siltä, ettei vuonna 2030 Suomessa ole lähimainkaan tavoitteen mukaista 600 000 täyssähköautoa. Kuvassa Länsiväylän liikennettä Helsingissä tammikuussa 2018.

3.10.2022 10:44

Tavoite liikennepäästöjen puolittumisesta tuskin toteutuu vuoteen 2030 mennessä, arvioivat Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) tutkijat. Heidän mukaansa vielä epärealistisempi on tavoite, että liikenne olisi kokonaan päästötöntä vuoteen 2045 mennessä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita