Bloomberg: Elon Muskin ja Twitterin neuvottelut jumissa miljardöörin uuden ehdon vuoksi

Elon Muskin ja Twitterin välistä oikeuskäsittelyä lykättiin torstaina, jotta osapuolilla olisi aikaa päästä sopuun yrityskaupan toteuttamisesta.

Elon Musk ja Twitter yrittävät saada välisensä yrityskaupan päätökseen ennen lokakuun loppua.

7.10. 11:04

Maailman rikkaimman ihmisen Elon Muskin ja sosiaalisen median yhtiö Twitterin väliset neuvottelut ovat jumissa Muskin ilmoittaman uuden ehdon vuoksi, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtaja Musk kertoi alkuviikosta, että hän on sittenkin valmis ostamaan someyhtiön alkuperäisellä 44 miljardin dollarin hinnalla.

Bloombergin mukaan Musk on kuitenkin sanonut Twitterille lähettämässään kirjeessä, että hänen tarjouksensa on riippuvainen 13 miljardin dollarin velkarahoituksesta, jonka Musk tarvitsee yrityskaupan toteuttamiseen. Alkuperäisestä sopimuksesta tällaista ehtoa ei löydy.

Muskin ostotarjouksen velkarahoitukseen on Bloombergin mukaan sitoutunut seitsemän pankkia suuren Morgan Stanleyn johdolla.

Uutistoimiston mukaan pankkien tarkoituksena on tavalliseen tapaan ollut myydä kaupassa syntyvä velka eteenpäin markkinoille jo ennen sopimuksen toteutumista.

Bloombergin mukaan kaikkien velkakirjojen myyminen eteenpäin nykyisessä markkinaympäristössä voi olla pankeille vaikeaa, ja ne joutuvat todennäköisesti kirjaamaan tappioita ainakin osasta Muskille sovitusta rahoituspaketista.

Uutistoimiston mukaan pankkien on kuitenkin hyvin vaikea päästä irti sovitun velkarahoituksen tarjoamisvastuusta, eikä moni edes haluaisi tehdä niin, sillä rahoituksesta perääntyminen näyttäisi huonolta ja voisi vahingoittaa pankkia tulevissa sopimusneuvotteluissa.

Twitter on haastanut Muskin oikeuteen, koska se katsoo miljardöörin yrittäneen vetäytyä huhtikuussa tehdystä kauppasopimuksesta pitämättömin perustein.

Asian oikeuskäsittelyn oli tarkoitus alkaa lokakuun 17. päivä, mutta torstaina tapauksessa tuomarina toimiva Kathaleen St. J. McCormick kertoi keskeyttävänsä oikeustoimet antaakseen osapuolille aikaa sopia yrityskaupan toteuttamisesta.

Samalla tuomari asetti riitapukareille aikarajan. Jos kauppaa ei saada aikaiseksi viimeistään lokakuun 28. päivänä, määrää tuomari oikeudenkäynnille uuden alkamispäivän marraskuulle.

Uudistetun tarjouksensa jälkeen Musk on antanut Twitterissä joitain viitteitä siitä, millainen yhtiö somealustasta tulisi hänen ohjauksessaan.

Suomen aikaa keskiviikkona aamuyöllä Musk sanoi Twitterin ostamisen kiihdyttävän ”yleissovellus X:n” kehittämistä noin 3–5 vuodella. Moni arvioi Muskin tarkoittavan kiinalaisen WeChatin kaltaista sovellusta, jossa käyttäjät voivat somepäivitysten ja viestien lisäksi esimerkiksi maksaa ostoksensa.

Torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa Musk sanoi, että yhtiön tuotekehitys tulee olemaan erittäin nopeaa, ja että ”ohjelmistokehitys, serveritoiminnot ja muotoilu tulevat olemaan kukkona tunkiolla”.