Säiliö­alukset muuttaneet kurssiaan: Euroopan energia­kriisi voi pahentua

Yhdysvalloissa dieselöljyvarastot ovat pienimmillään useaan vuosikymmeneen ja poliittiset paineet kasvattaa varastoja ovat lisääntyneet.

Suuri öljynjalostamo lähellä Rotterdamin satamaa.

15.10. 14:35 | Päivitetty 15.10. 15:26

Yhdysvaltojen dieselöljyvarastojen supistuminen saattaa pahentaa Euroopan energiakriisiä.

Ainakin kaksi dieselöljyä ja lentopetrolia kuljettavaa säiliöalusta on muuttanut viime päivinä yllättäen määränpäänsä Euroopan asemesta Yhdysvaltoihin, ilmenee tietopalveluyhtiö Refinitivin välittämistä tiedoista.

Yhdysvalloissa dieselöljyvarastot ovat pienimmillään useaan vuosikymmeneen ja poliittiset paineet kasvattaa varastoja ovat lisääntyneet. Samaan aikaan dieselöljyn jalostuskatteet ovat uutistoimisto Reutersin mukaan suuremmat kuin koskaan aikaisemmin.

Dieselöljyä Arabiemiraateista kuljettava Thundercat-säiliöalus muutti torstaina laivaustietojen perusteella määränpäänsä Rotterdamin satamasta New Yorkiin, Reuters kertoo. Alus on parhaillaan Välimerellä.

Atlantilla kulkeva Proteus Jessica -säiliöaluksen määränpää oli alun perin Britannian kaakkoisrannikolla sijaitseva Southwald, mutta se on muuttanut uudeksi määränpääkseen New Yorkin sataman.

Reutersin öljynvälittäjiltä saamien tietojen mukaan myös kaksi muuta säiliöalusta on varattu kuljettamaan dieselöljyä Euroopasta Yhdysvaltoihin.

Tällaiset muutokset ovat harvinaisia etenkin siksi, että eurooppalaiset jalostamot eivät pysty tuottamaan riittävästi polttonesteitä kotimaisen kysynnän tarpeisiin.

YhdysvaltAIN presidentti Joe Biden on väläyttänyt polttonesteiden vientikieltoa, jotta kuluttajahinnat saadaan pidettyä aisoissa.

Vientikielto olisi vastaus öljynviejävaltioiden yhteistyöjärjestön Opecin ja Venäjän päätökseen supistaa raakaöljyntuotantoa. Tuotantoa vähentämällä Opec pyrkii siihen, että raakaöljy kallistuisi.

Yhdysvalloissa energia kallistui syyskuussa 19,8 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Bensiini kallistui samalla vertailuajanjaksolla 18,2 prosenttia ja polttoöljy 58,1 prosenttia.

Euroalueella energia kallistui Euroopan unionin tilastokeskuksen Eurostatin ennakkotietojen perusteella syyskuussa 40,8 prosenttia vuoden takaisesta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan