EU haluaa leikata sähkön­myyjien ylimääräisiä tuottoja, mutta se voi johtaa sähkö­pulaan Suomessa

EU:n komissio sorvasi syksyllä kiireessä energia-alan hätäpaketin, jonka mukaan sähkön­tuottajien niin sanottuja ylituottoja leikataan. Yksinkertaisen idean vieminen käytäntöön on osoittautunut vaikeaksi.

Vesi-, tuuli- ja ydinvoiman omistajat ovat tehneet suuria voittoja, kun sähkö on ollut kallista. Voittojen leikkaaminen oikeudenmukaisesti on silti vaikeaa.

24.10. 2:00 | Päivitetty 24.10. 6:15

EU-maiden syyskuun lopussa päättämän energiahätäpaketin toimeenpano on osoittautumassa monimutkaiseksi. Paketti annettiin asetuksen muodossa, eli sen määräykset tulevat voimaan jo joulukuun alussa ilman erillistä käsittelyä jäsenvaltioissa.

Suomen kannalta merkittävin paketin osa oli päätös sähköntuottajien niin sanottujen ylituottojen leikkaamisesta. HS:n tietojen mukaan sen käytännön toimeenpanon valmistelu on vielä alkutekijöissään niin Suomessa kuin muissakin maissa.

Tämä johtuu siitä, että sähkömarkkinoiden todellisuus sopii huonosti leikkurin yksinkertaiseen ideaan.

Koko EU:ssa sovellettava tuottoleikkuri kävi Suomen hallitukselle mainiosti, koska se päätti syksyn budjettiriihessä samantyyppisen niin sanotun windfall-veron valmistelusta.

Tuottoleikkurin ja windfall-veron idea on yksinkertainen: sähkön pörssikaupassa sähkön hinnaksi kullekin tunnille tulee kalleimman tarvittavan tuotantomuodon hinta.

Kaikki sähkön myyjät saavat pörssissä myymästään sähköstä tuon hinnan riippumatta siitä, mitkä niiden omat tuotantokustannukset ovat.

Keski-Euroopassa sähkön hinta on määrittynyt käytännössä maakaasulla tuotetun sähkön kustannusten mukaan. Tänä vuonna, kun maakaasu on ollut sodan takia poikkeuksellisen kallista, myös maakaasulla tuotettu sähkö on ollut kallista. Se on siis nostanut kaiken myytävän sähkön hintaa rajusti.

Tämän vuoksi kaikki muuttuvilta kustannuksiltaan edulliset sähkön­tuotanto­muodot, kuten vesi-, tuuli- ja ydinvoimalat, ovat tuottaneet omistajilleen isoja voittoja.

Tuottoleikkurin ideana on verottaa näitä ikään kuin ansaitsemattomia tuottoja.

Keski-Euroopan hinta on nostanut sähkön hintaa myös Suomessa, koska sähkön tuonti Venäjältä loppui keväällä eikä Olkiluodon uusi ydinvoimala ole vielä korvannut sitä omalla tuotannollaan. Tuottoleikkurilla olisi siis käyttöä myös Suomessa.

Yksinkertaiselta kuulostavaan ideaan liittyy kuitenkin monta käytännön mutkaa.

1. Miten ylituotto lasketaan?

Asetuksessa EU:n komissio on määritellyt ylimääräisen markkinatuoton rajaksi 180 euroa megawattitunnilta. Se on kuluttajille tutummassa yksikössä 18 senttiä kilowattitunnilta.

Vähintään 90 prosenttia tämän rajan ylittävästä markkinoilta saadusta tuotosta perittäisiin sähkön myyjiltä pois. Mutta miten yhtiön sähköstään saama markkinatuotto lasketaan? Sitä ei asetuksessa kerrota.

Lasketaanko se joka tunnilta erikseen vai yhden päivän keskiarvona vai kenties koko kuukauden keskiarvona? Sähkön hinta on vaihdellut viime aikoina rajusti, joten laskentatavalla on suuri vaikutus leikkurin lopputulokseen.

2. Mitä tuotantomuotoja leikkuri koskee?

Leikkurin ja windfall-veron ilmeisin haittavaikutus on se, että kaikkeen sähköntuotantoon sovellettuna ne todennäköisesti pahentaisivat sähköpulaa.

Sellaiset sähköntuottajat, joiden tuotanto­muotoa voidaan säätää kannattavasti, jättäisivät tarjouksia tekemättä pulatilanteissa, jos ne eivät hyötyisi siitä taloudellisesti.

Esimerkiksi pelkkää sähköä tuottavaa kivihiilivoimalaa ei nykyisillä kivihiilen ja päästöoikeuksien hinnoilla edes kannata käynnistää alle 180 euron mega­watti­tunti­hinnoilla.

Myöskään vesivoiman tuottajien ei kannattaisi välttämättä tarjota sähköä säätö­sähkö­markkinoilla, elleivät ne saisi pitää säätösähköstä maksettavaa lisähintaa.

Siksi asetuksessa todetaan, että muun muassa kivihiililauhde ja säädettävä (tekoaltaalla varustettu) vesivoima jätetään tuottokaton ulkopuolelle. Toisaalla asetuksessa tosin todetaan, että myös säädettävään vesivoimaan voidaan soveltaa tuottokattoa, jos kansallisesti näin päätetään.

Kannustinongelmaa on pyritty vähentämään silläkin, että tuottajat voisivat pitää 10 prosenttia tuottokaton ylittävästä tulosta.

Sähkömarkkinat useine säätö- ja reservimarkkinoineen ovat monimutkainen kokonaisuus. Siksi taloudellisten kannustinten leikkaamiseen liittyy järjestelmän kannalta riskejä.

3. Miten kohdellaan mankala-sähköä?

Suuri osa Suomen sähköntuotannosta omistetaan niin sanottujen mankala-yhtiöiden kautta. Se tarkoittaa, että yhtiön osakkaat saavat omistuksensa mukaisen osuuden tuotetusta sähköstä omakustannushintaan. Ne voivat käyttää sen itse tai myydä markkinoille.

Näin omistetaan esimerkiksi koko Olkiluodon ydinvoimala ja vesivoimayhtiö Kemijoki. Tuotetun sähkön korkeasta markkinahinnasta saavat siis hyödyn yhtiöiden osakkaat, eivät voimayhtiöt suoraan.

Hätäasetuksen mukaan tuotot pitääkin tällaisessa tapauksessa leikata voimayhtiöiden osakkailta. Mutta miten?

Otetaan esimerkiksi metsäteollisuusyhtiö UPM, joka omistaa Olkiluodon ydinvoimaa ja Kemijoen vesivoimaa sekä lisäksi tuottaa sähköä omissa voimaloissa ja tehtaiden sivutuotteena. Suomessa yhtiö tuottaa huomattavasti enemmän sähköä kuin sen tehtaat kuluttavat. UPM on Fortumin jälkeen Suomen suurin energian tuottaja.

Yhtiön energiayksikkö myy kaiken tuotetun sähkön markkinoille, ja tuotantoyksiköt puolestaan ostavat sähköä markkinoilta. Verotetaanko ylituotot siis kaikesta markkinoille myydystä sähköstä vai ainoastaan konsernin tuotannon ja kulutuksen erotuksesta?

Entä miten määritellään, mikä osa markkinoille myydystä sähköstä on säädettävää vesivoimaa, jonka tuottoja ei pitäisi leikata?

Miten ylipäätään varmistetaan, ettei leikkuri varmasti vaikuta UPM:n kannusteisiin tuottaa ja tarjota sähköä markkinoille juuri silloin kun sitä eniten tarvitaan eli sähköpulan uhatessa?

4. Miten kohdellaan johdannaisia tai muuta kiinteähintaista kaupankäyntiä?

Muun monimutkaisuuden lisäksi yhtiöiden sähköstä saamaan hintaan vaikuttavat niiden niin sanotut suojaukset.

Esimerkiksi Fortum on myynyt suuren osan tuottamastaan sähköstä jo hyvissä ajoin etukäteen joko suoraan asiakkaille tai johdannaismarkkinoiden kautta.

Niinpä yhtiö ei käytännössä saa myymästään sähköstä markkinahintaa vaan huomattavasti halvemman hinnan, joka ainakin tänä vuonna on selvästi alle leikkurin tason.

Miten suojaukset huomioidaan, kun ylituottoja lasketaan? Ja jälleen kerran: miten määritetään, missä voimaloissa tuotettua sähköä suojaukset koskevat? Fortumillakin on paljon säädettävää vesivoimaa, jota tuottoleikkurin ei pitäisi koskea.

5. Milloin säännöt lyödään lukkoon ja milloin tuotot kerätään?

Hätätila-asetus tulee voimaan 1. joulukuuta. Ylituottojen kerääminen on käytännössä niin työlästä, että keruu joudutaan tekemään jälkikäteen.

Sääntöjen pitäisi kuitenkin olla energia­yhtiöiden tiedossa ennen joulukuuta, jotta ne pystyvät suunnittelemaan toimintaansa.

6. Kertyykö leikattavaa tuottoa ylipäätään?

Ei ole itsestään selvää, että leikattavaa tuottoa lopulta edes kertyy, ainakaan kovin paljon. Kuluneen viikon aikana sähkön markkina­hinta on ollut keskimäärin noin 13 senttiä kilowattitunnilta eli selvästi alle leikkurirajan, vaikka Olkiluodon kolmas ydinvoimala on seisonut.

On kuitenkin todennäköistä, että joulu–helmikuussa hinnat ovat ajoittain todella korkeita, ainakin jos talvesta tulee säältään keskimääräinen. Keväällä sähkömarkkinat ennakoivat hintojen laskevan selvästi. Ylituottoja on tarkoitus kerätä kesäkuun loppuun asti, mutta todellisuudessa niitä saattaa kertyä vain parin kolmen kuukauden ajalta.

7. Onko työläässä toimeenpanossa järkeä, kun soveltamisaika on muutamia kuukausia?

Vaikka soveltamisaika on lyhyt ja käytännön toteutus hankala, tuottoleikkuri toteutetaan tavalla tai toisella. Näin tehdään, vaikka leikkurista ei tulisi täysin oikeudenmukainen.

Siihen velvoittaa EU:n asetus, ja sen takana on myös hallituksen poliittinen tahto.

Vaikka kokoon saataisiin vain joitain miljoonia euroja, rahalla on käyttöä kansalaisille maksettavien energiatukien katteeksi. Kyse on myös oikeudenmukaisuudesta.

Energiantuottajien odottamattomat jättituotot ovat seurausta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja siitä seuranneesta energia­kriisistä.

Maksajia ovat tavalliset kansalaiset ja energiaa käyttävät yritykset. Kukaan tuskin pitää kovin vääränä sitä, että tuloja saataisiin edes hieman siirrettyä valtion kautta hyötyjiltä kärsijöille.