Nousevat korot pönkittivät OP:n tulosta – Ennustaa asuntojen hintoihin laskua

OP-ryhmän pääjohtajan Timo Ritakallion mukaan heikentynyt taloustilanne näkyy jo asuntomarkkinoilla lainojen kysynnän ja asuntokauppojen vähentymisenä.

Suomen suurimman finanssiryhmän OP-ryhmän tulosta pönkitti korkojen nousu.

26.10. 9:28 | Päivitetty 26.10. 9:35

OP-ryhmän tulos ennen veroja oli heinä–syyskuussa 481 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 297 miljoonaa euroa.

Erityisesti ryhmän vähittäis­pankki­toiminnan tulos ennen veroja kasvoi viime vuoden 86 miljoonasta eurosta 199 miljoonaan euroon. Yrityspankin tulos kasvoi 61 prosenttia 128 miljoonaan euroon. Vakuutustoiminnan tulos taas supistui 28,5 prosenttia 114 miljoonaan euroon.

Pankeille keskeinen tuottojen lähde, korkokate, kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä 35,3 prosenttia 447 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin se oli 331 miljoonaa euroa. Pankit yleensä hyötyvät korkotason noususta. OP-ryhmän mukaan korkojen nousu kasvattikin korkokatetta vahvasti.

Esimerkiksi Suomen yleisin asuntolainojen viitekorko vuoden euribor on noussut tämän vuoden aikana yli 3,2 prosenttiyksikköä. Vuoden euribor oli tiistaina noin 2,73 prosentissa.

OP-ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio sanoo tulostiedotteessa, että vuoden ensimmäiset yhdeksän kuukautta ovat menneet poikkeuksellisen epävarmoissa olosuhteissa. Silti OP-ryhmän alkuvuoden tulos on erittäin hyvällä tasolla.

”Tuottojen kasvua vauhditti erityisesti korkokatteen vahva kehitys vähittäis­pankki­toiminnassa”, Ritakallio sanoo tiedotteessa.

Ritakallion mukaan kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot ovat alkuvuonna laskeneet laajalle levinneen inflaation ja markkinakorkojen nousun myötä.

”Kohonneet asumiskustannukset ja markkinakorkojen nousu vaikuttavat yhä useamman asuntovelallisen arkeen kasvavina kustannuksina.”

OP-ryhmän mukaan kolmannes sen asuntoluottoasiakkaista on suojautunut koron nousua vastaan korkokaton avulla.

”Tällä hetkellä korkokatto leikkaa jo yli 60 000 asuntolaina-asiakkaan korkokustannuksia, ja tämän vuoden loppuun mennessä korkosuojien arvioidaan pienentävän jo noin 100 000 asuntolaina-asiakkaan lainojen korkokustannuksia.”

OP-ryhmän tiedotteessa todetaan, että vaikka talouden näkymät ovat heikenneet, kotitalouksien ja yritysten taloustilanne säilyi heinä–syyskuussa edelleen hyvänä. Ritakallion mukaan heikentynyt taloustilanne näkyy jo asuntomarkkinoilla lainojen kysynnän ja asuntokauppojen vähentymisenä.

”Asuntojen hintakehitys on hidastunut, ja ensi vuonna asuntojen hintojen ennustetaan kääntyvän loivaan laskuun asumiskustannusten ja korkojen nousun sekä talouskasvun hiipumisen myötä.”

Sijoitustoiminnan nettotuotot olivat nyt viimeisimmällä neljänneksellä 40 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin sijoitustoiminta teki kaksi miljoonaa euroa nettotappiota. Tammi–syyskuun sijoitustoiminnan tuotot olivat 73 miljoonaa euroa miinuksella.

OP-ryhmän luottokanta kasvoi kaksi prosenttia viime vuoden lopusta syyskuun lopun 98,9 miljardiin euroon. Asuntoluottokanta kasvoi 42,4 miljardiin euroon.

OP-ryhmä pitää näkymänsä ennallaan. OP arvioi vuoden 2022 tuloksen ennen veroja muodostuvan markkinakorkojen nousun myötä samantasoiseksi tai suuremmaksi kuin vuoden 2021 tulos ennen veroja.

”Tuloskehitykseen liittyy edelleen merkittäviä epävarmuustekijöitä. Inflaation kiihtyminen sekä sota Ukrainassa välillisine vaikutuksineen heikentävät talouteen ja OP-ryhmän tuloskehitykseen liittyvää ennustettavuutta”, OP-ryhmä kertoo tiedotteessaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita