Kesko tekee kovaa tulosta ruoan hintojen noustessa: ”Olemme valmiita tarjoamaan myös hyvin halpoja tuotteita”

Keskon tulos nousi uuteen ennätykseen 14. peräkkäistä kertaa. Yhtiö on luottavainen, että hyvä kehitys jatkuu.

Päivi Pahkala-Waltari teki ruokaostoksia K-citymarket Eastonissa Itäkeskuksessa torstaina.

27.10. 11:35 | Päivitetty 27.10. 16:56

Ruoan hinnat ovat olleet kovassa nousussa, mikä näkyy kauppayhtiö Keskon odotuksia paremmassa tuloksessa.

Keskon pääjohtajan Mikko Helanderin mukaan yhtiön heinä–syyskuun tulos oli kaikkien aikojen paras vuosineljännestulos.

”Saavutettu tulos on vahva osoitus siitä, että Kesko on poikkeuksellinen kaupanalan toimija, jonka strategia toimii myös pandemian jälkeen nykyisessä markkinatilanteessa”, Helander sanoo tulostiedotteessa.

Pandemian aikana Keskoa pönkittivät remontoinnin ja kotoilun lisääntyminen. Nyt tulosta paransivat hintojen nousun lisäksi erityisesti ruoan ammattitukkuliiketoiminnan eli Kespron toiminnan kehitys.

Koko Keskon noin kolmen miljardin liikevaihdosta yhtiön ruokakaupan osuus oli 1,6 miljardia euroa. Ruokakaupan liikevoitto kasvoi 133,4 miljoonaan euroon. Kesko toimii lisäksi rakentamisen ja remontoinnin sekä autokaupan parissa.

Kespron myynti kasvoi yli 15 prosenttia vertailukaudesta. K-ruokakauppojen päivittäistavaramyynti taas kasvoi 0,9 prosenttia, eli yleistä markkinaa vähemmän. K-Citymarketien kodintuotteiden ja muun kuin ruoan myynti taas supistui 2,7 prosenttia.

Lue lisää: Qt Groupin osake syöksyy tulosjulkaisun jälkeen, Neste halpenee – lue suuren tulos­päivän tärkeimmät käänteet

Suomen lain mukaan osakeyhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Samaan pyrkii myös Kesko, joka vaikuttaa olevan vakuuttunut myös tulevaisuuden tuloksentekokyvystään.

Suomen ruokakaupan markkina on hyvin keskittynyttä ja Keskolla on siinä poikkeuksellisen vahva asema. Monen mieleen saattaa pyrkiä ajatus siitä, miten kauppa voi tehdä historiallisen suurta tulosta samaan aikaan kun omaa vyötä pitää kiristää.

Mikä on viestinne niille suomalaisille, jotka tuskailevat nousevien hintojen kanssa samalla kun teette ennätystulosta?

”Ehdottomasti vahva viestimme on, että tulkaa K-kauppoihin. Olemme valmiita tarjoamaan myös hyvin halpoja tuotteita ja meillä on paljon merkkejä, jotka ovat hinnaltaan asiakkaille houkuttelevia”, Helander sanoi tulostilaisuudessa.

Keskon strategiana on olla ”herkkukauppa ja halpakauppa saman katon alla”. Yhtiö on luottavainen, että se pärjää myös hintakilpailun kiristyessä.

”Teemme parhaamme auttaaksemme ihmisiä löytämään halpoja tuotteita näinä vaikeina aikoina. Tavoitteemme on, että meillä on paras valikoima sekä premium-tuotteita että tarjoustuotteita. Molemmat tuotealueet kehittyvät tällä hetkellä erinomaisesti. Myös vaikeina aikoina asiakkaat etsivät keinoja elää iloisempaa elämää”, sanoi Keskon päivittäistavaratoimialan johtaja Ari Akseli tulostilaisuudessa.

Akseli ja Helander korostavat myös sitä, että HS:n tuoreen ruokakorivertailun voitti Helsingin Ruoholahden K-Citymarket. Syyskuun 30 tuotteen vertailussa K-Citymarket Ruoholahden ruokakori maksoi 50,07 euroa. Korin hinta halpeni 1,35 eurolla heinäkuusta, jolloin kauppa oli vertailun toinen.

Lue lisää: HS vertaili samojen tuotteiden hintaa kahdeksassa kaupassa, ja lopputulos yllätti

On myös tiedossa, että kaupat ovat alkaneet lisätä omien halpamerkkiensä näkyvyyttä ja tarjontaa kaupoissa. Erlundin mukaan K-menu-merkin myynti on ollut 30 prosentin kasvussa.

Lue lisää: Ruoka kallistuu vauhdilla, ja se on tuonut ison muutoksen kauppojen hyllyille

Keskon mukaan sillä on Suomen ruokakaupassa 36,6 prosentin markkinaosuus. Helanderin mukaan yhtiön suurin kilpailija eli S-ryhmä on saanut kirittyä asemaansa markkinoilla avaamalla poikkeuksellisesti isoja ruokakauppoja myös viime vuosina, toisin kuin Kesko. Näiden kahden jättiläisen lisäksi Suomessa toimii Lidl.

Kesko on keskittynyt isojen markettien avaamisen sijaan nostamaan pinta-alakohtaista myyntiään, mikä on onnistunut. Yhtiön mukaan uusien S-kauppojen avaustahti myös hiljenee.

S-ryhmän marketkaupan myynti kasvoi 3,1 prosenttia tammi–syyskuussa yhteensä 7,1 miljardiin euroon. S-ryhmä on osuuskauppa, joten se ei pörssiyhtiön tapaan julkista lukujaan neljänneksittäin.

Keskon vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi heinä–syyskuussa 242,8 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 236,4 miljoonasta eurosta.

Liikevaihto oli 3,01 miljardia euroa. Kasvua syntyi vertailukelpoisesti 3,4 prosenttia.

Tietopalvelu Refinitivin mukaan analyytikot odottivat Keskon liikevaihdon nousevan 3,024 miljardiin euroon ja tuloksen 231,5 miljoonaan euroon.

Yhtiö arvioi vuonna 2022 vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 790–840 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 Keskon vertailukelpoinen liikevoitto oli 775,5 miljoonaa euroa.

Kesko odottaa ruokakaupan markkinakehityksen jatkuvan ensi vuonnakin vakaana, myös inflaation tukemana. Yhtiö odottaa liikevoiton pysyvän edelleen hyvällä tasolla kustannusten noususta huolimatta.

”Arvioimme, että Keskon liiketoiminnan näkymät ovat myönteiset myös ensi vuonna. Kaikki Keskon kolme toimialaa tekevät hyvää tulosta.”

Oikaisu 27.10.2022 kello 13.29: Artikkelissa oli virheellisesti siteerattu talousjohtaja Jukka Erlundia. Tosiasiassa kommentit olivat Keskon päivittäistavaratoimialan johtajan Ari Akselin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan