Elon Musk omistaa nyt Twitterin ja jakoi heti potkuja yhtiön johtajille

Musk on sanonut haluavansa höllentää Twitterin sisällönvalvontaa.

Elon Musk omistaa nyt Twitterin.

28.10. 3:52 | Päivitetty 28.10. 5:23

Maailman rikkain ihminen Elon Musk astui ostamansa sosiaalisen median yhtiön Twitterin johtoon torstaina, uutisoivat muun muassa sanomalehti The Washington Post ja uutiskanava CNBC. Musk myös itse kertoi asiasta Twitterissä.

Uutismedioiden lähteiden mukaan ensimmäisten toimiensa joukossa Musk irtisanoi useita Twitterin johtajia, muun muassa toimitusjohtaja Parag Agrawalin, ja yhtiön ylin johto saateltiin ripeästi ulos päämajasta San Franciscossa.

Twitterin edustajat tai irtisanotut johtajat eivät heti kommentoineet uutista amerikkalaismedialle.

Muskin räväkkä aloitus yhtiössä antaa odottaa suuria muutoksia Twitterissä.

Muskin ja Twitterin väliset neuvottelut yrityskaupan ehdoista olivat pitkään jumissa.

Musk ehti välillä jo sanoa vetäytyvänsä huhtikuussa tehdystä kauppasopimuksesta. Hän perusteli asiaa muun muassa sillä, että yhtiön johto ei luovuttanut hänen pyytämiään tietoja Twitterin palvelusta.

Lokakuun alussa Musk kuitenkin ilmoitti suostuvansa kauppaan alkuperäisellä 44 miljardin dollarin hinnalla. Sen jälkeen neuvoteltiin vielä ehdoista.

Twitter oli haastanut Muskin oikeuteen, koska se katsoi hänen yrittäneen vetäytyä kaupasta pitämättömin perustein. Tapauksen tuomari kuitenkin keskeytti oikeustoimet antaakseen Muskille ja Twitterille aikaa sopia yrityskaupan saattamisesta loppuun.

Takaraja oli tänä perjantaina.

Jos kauppaa ei olisi saatu aikaiseksi, tuomari olisi määrännyt oikeudenkäynnin alkamaan marraskuussa.

Musk aikoo puhua yhtiön kaikille työntekijöille perjantaina, kertoo The Washington Post.

Musk tunnetaan entuudestaan sähköautoyhtiö Teslan ja avaruusyhtiö SpaceX:n toimitusjohtajana.

Hän aikoo tiettävästi irtisanoa 75 prosenttia Twitterin 7 500 työntekijästä ja tarjota käyttäjille maksullista tilausmallia, joka takaa pääsyn suosittujen vaikuttajien sisältöön.

Musk on sanonut haluavansa höllentää Twitterin sisällönvalvontaa, kuten vihapuheen ja disinformaation sensurointia. Hän on myös antanut ymmärtää päästävänsä Yhdysvaltain edellisen presidentin Donald Trumpin takaisin Twitterin palveluun, vaikka yhtiö asetti tälle porttikiellon.

”Hankin Twitterin, koska sivilisaation tulevaisuudelle on tärkeää yhteinen, sähköinen tori, jossa moninaisista uskomuksista voi keskustella terveellä tavalla, ilman turvautumista väkivaltaan. Tätä nykyä on vaarana, että sosiaalinen media sirpaloituu äärioikeiston ja äärivasemmiston kaikukammioiksi, jotka lisäävät vihaa ja kahtiajakoa yhteiskunnassamme”, Musk kirjoitti Twitterissä torstaina.

”Twitteristä ei silti tietenkään voi tulla helvetillistä vapaatanteretta, jossa voi sanoa mitä tahansa ilman seurauksia!”

Muskin ajatukset Twitterin sisällön vapauttamisesta ovat merkillepantavia siinäkin valossa, että hän astuu valtavan sosiaalisen median palvelun ohjaksiin vain muutama päivä ennen Brasilian vaalien ratkaisukierrosta ja runsas viikko ennen Yhdysvaltain kongressivaaleja.

Twitterin käyttäjämäärä kalpenee Facebookin ja Instagramin rinnalla, mutta poliitikot ovat ottaneet sen omakseen brändinsä rakentamisessa ja viestinsä levittämisessä. Palvelu on suosittu myös yritysten, julkkisten ja toimittajien viestialustana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan