Elon Muskin ostama Twitter haparoi: Parhaat käyttäjät pakenevat ja velka­taakka paisuu

Teknologiayhtiöiden markkina-arvot ovat sulaneet korkojen noustessa. Elon Muskin yrityskaupan myötä Twitterin velkataakka ja menot paisuvat.

Elon Muskista tuli tiukkojen käänteiden jälkeen Twitterin omistaja. Sosiaalisen median alustoilla ja teknologiayhtiöillä on nyt ylipäänsä hyvin vaikeat ajat.

28.10. 17:54

Sosiaalisen median alusta Twitter sai uuden omistajan torstaina, kun Teslan toimitusjohtaja ja Space X:n perustaja, miljardööri Elon Musk astui Twitterin johtoon.

Lue lisää: Elon Musk omistaa nyt Twitterin ja jakoi heti potkuja yhtiön johtajille

Voisi ajatella, että maailman rikkaimman ihmisen valintoja ohjaa bisnesajattelu. Varsinkin kun kyseessä on 44 miljardin dollarin kauppa.

Millaista liiketoimintaa Musk saa omistukseensa Twitterin myötä?

Ensinnäkin kaikki teknologiayhtiöt ovat olleet pörssissä hätää kärsimässä, kun keskuspankit ovat nostaneet korkojaan inflaatiota taltuttaakseen. Teknologiayhtiöiden kasvu perustuu investointeihin, joita varten ne ottavat valtavat määrät velkaa. Velan hinta kasvaa, kun korot nousevat.

Facebookin, Instagramin ja Whatsappin emoyhtiön Metan osake on rojahtanut vuoden alusta 71 prosenttia. Snapin osake on tänä vuonna menettänyt 80 prosenttia arvostaan.

Twitterin osakkeen hintaa on pönkittänyt Muskin ostotarjous. Osake maksoi torstain päätöskurssilla 53,7 dollaria. Vuoden alkuun verrattuna osake on reilun 24 prosentin nousussa.

Musk on tarjonnut Twitteristä 54,2 dollaria osakkeelta. Twitterin markkina-arvoa ovatkin heiluttaneet tänä vuonna spekulaatiot Muskin kaupan peruuntumisesta ja toteutumisesta. Osakkeen nousu kuvastaa siis sijoittajien odottamaa tilipäivää, ei yhtiön liiketoimintaa.

Maailmantalous on näillä näkymin ajautumassa taantumaan. Twitterin liikevaihto nojaa muiden isojen sosiaalisen median yhtiöiden ohella markkinointiin, joka on suhdanneherkkä ala.

Pääasiassa tappiota viime vuosina tehneen Twitterin liikevaihtokin supistui yllättäen alkuvuonna. Yhtiö selitti notkahdusta mainonnan heikkenemisellä ja Musk-kauppaan liittyvällä epävarmuudella.

Twitter-kaupan selvittely meni melkein oikeuteen, kunnes Musk viimein hyväksyi vastuunsa omista lupauksistaan. Muskin soutaminen ja huopaaminen on Twitterin itsensä mukaan heikentänyt sen asemaa myös taloudellisesti, koska epävarmuus yhtiön jatkosta on ollut suurta.

”Mainostajat eivät halua olla Twitterin kanssa missään tekemisissä ennen kuin tiedetään, mitä oikein tapahtuu”, sanoi investointipankki Truist Securitiesin analyytikko Youssef Squali Wall Street Journalille (WSJ) heinäkuun lopussa.

Tuolloin Squali kuvaili Twitterin olevan ”jumissa keskellä painajaista”.

Yrityskaupan jäljiltä Twitterin velkataakka myös kasvaa 13 miljardilla dollarilla, kertoo WSJ. Samalla vuosittaisten korkokustannusten arvioidaan WSJ:n mukaan paisuvan viime vuoden 51 miljoonasta dollarista yli miljardiin dollariin. Nousevien korkojen vuoksi summa voi olla jopa suurempi.

Velkataakan vuoksi Twitterin täytyy tehdä kaikkensa kasvattaakseen liikevaihtoaan ja liikevoittoprosenttiaan, sanoo Credit Sights -tutkimusyhtiön vanhempi analyytikko Jordan Chalfin WSJ:lle.

”Luultavasti he polttavat merkittävän kasan käteistä”, Chalfin sanoo.

Analyytikot ennustavat Twitterin liikevaihdon kasvavan tänä vuonna vain noin 4,5 prosenttia, WSJ kertoo. Viime vuonna liikevaihto kasvoi 37 prosenttia reiluun viiteen miljardiin.

Twitterin sisäisistä asiakirjoista ilmenee, että alustalla on vaikeuksia myös ydintoiminnassaan. Twitter menettää kovaa vauhtia aktiivisimpia käyttäjiään, jotka ovat kaikkein kallisarvoisimpia yhtiölle. Asiasta kertoi sisäisen raportin nähnyt uutistoimisto Reuters tiistaina.

Twitteriin vähintään 6–7 kertaa päivässä kirjautuvia ja noin 3–4 kertaa viikossa twiittaavia käyttäjiä kutsutaan yhtiössä ”himotwiittaajiksi” (englanniksi heavy tweeter). Näitä himotwiittaajia on alle 10 prosenttia Twitterin kuukausikäyttäjistä, mutta he tuottavat 90 prosenttia kaikista twiiteistä ja puolet maailmanlaajuisesta liikevaihdosta.

Himotwiittaajien määrä on ollut ”absoluuttisessa laskussa” pandemian alusta lähtien, asiakirjasta ilmenee.

Alustalla aktiivisimpien englanninkielisten käyttäjien kiinnostus palveluun on ollut merkittävässä muutoksessa. Heitä eivät kiinnosta enää mainostajien kannalta parhaat sisällöt eli uutiset, urheilu ja viihde. Sen sijaan kryptovaluutat ja alastomuus ovat olleet nousussa.

Ristiriitaiset ja sopimattomat sisällöt ovat myrkkyä mainostajille, toisin kuin perinteiset sisällöt, kuten uutisartikkelit, viihde, muoti ja julkkikset.

Twitteristä katoavat ”tuhoisalla” vauhdilla erityisesti muodista ja julkkiksista kiinnostuneet himotwiittaajat. Nämä käyttäjät ovat Twitterin oman raportin mukaan siirtyneet Instagramiin ja Tiktokiin.

Twitterin tulevaisuus ja mahdollisten muutosten laajuus on toistaiseksi hämärän peitossa. Jo potkuja yhtiön johdossa jaellut Musk on luvannut vähentää sisällönvalvontaa. Tavoitteena on Muskin mukaan estää sosiaalisen median sirpaloitumista ääripäiden kaikukammioiksi.

Muskin kerrotaan myös aikovan tarjota käyttäjille maksullista tilausmallia, joka takaa pääsyn suosittujen vaikuttajien sisältöön. Palvelun maksullisuus voisi vähentää riippuvuutta mainostuloista.

Lue lisää: Elon Musk omistaa nyt Twitterin ja jakoi heti potkuja yhtiön johtajille

Lue lisää: Elon Musk haluaa taas ostaa Twitterin

Lue lisää: Twitterin osakkeenomistajat hyväksyivät Elon Muskin 44 miljardin dollarin ostotarjouksen

Lue lisää: Elon Musk perustelee Twitter-kaupan perumista nyt myös entisen turvallisuusjohtajan irtisanomisrahalla

Lue lisää: Elon Musk myi Teslan osakkeita 7 miljardilla dollarilla, varautuu Twitterin pakko-ostoon

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita