Stockmannin tulos supistui – osake putosi lähes 14 prosenttia

Stockmann odottaa konsernin liikevaihdon kasvavan ja oikaistun liiketuloksen paranevan tänä vuonna verrattuna vuoteen 2021.

Stockmann myi Helsingin keskustan tavaratalokiinteistön huhtikuussa.

28.10. 8:18 | Päivitetty 28.10. 19:09

Kauppayhtiö Stockmannin heinä–syyskuun oikaistu liiketulos heikkeni viime vuodesta 22 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin oikaistu liiketulos oli ollut 32,9 miljoonaa euroa.

Stockmann-konsernin liikevaihto taas kasvoi 244 miljoonaan euroon. Kasvua tuli paikallisissa valuutoissa 4,2 prosenttia.

Toimitusjohtaja Jari Latvanen pitää kasvua erinomaisena saavutuksena ”haasteellisissa olosuhteissa vähittäiskaupan alalla”. Latvasen mukaan sekä Stockmannin että konserniin kuuluvan Lindexin myynti kasvoivat myymälöissä ja verkossa. Sekä kävijämäärät että keskiostosten suuruus kasvoivat.

Yleensä konsernin tulosta pönkittänyt Lindex ei yltänyt tuloksellaan viime vuoden tasolle. Latvasen mukaan taustalla olivat investoinnit kasvuun, Ruotsin kruunun heikkeneminen dollariin nähden ja kustannusten nousu.

Stockmann jatkaa saneerausprosessiaan. Konserni on myynyt kaikki tavaratalo­kiinteistönsä ja maksanut saneerausvelkansa.

Stockmann pitää tulosennusteensa tälle vuodelle ennallaan. Yhtiö odottaa konsernin liikevaihdon kasvavan ja oikaistun liiketuloksen paranevan edelliseen vuoteen verrattuna. Tulosennuste perustuu yhtiön mukaan olettamukseen, että kulutuksessa ei tapahdu suuria muutoksia loppuvuoden aikana.

Sijoittajat pettyivät Stockmannin tulokseen. Yhtiön osakkeen hinta laski perjantain pörssipäivän aikana 13,8 prosenttia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan