S-pankin uudeksi toimitus­johtajaksi Riikka Laine-Tolonen Danske Bankista

S-pankin uusi toimitusjohtaja Riikka Laine-Tolonen aloittaa tehtävässään ensi vuoden huhtikuussa.

S-pankin uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Riikka Laine-Tolonen vuonna 2016.

31.10. 10:42

S-pankin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Riikka Laine-Tolonen Danske Bankista, kertoo S-pankki. Laine-Tolonen aloittaa tehtävässään ensi vuoden huhtikuussa.

Laine-Tolonen on viimeksi toiminut Danske Bankin henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaavana johtajana ja tätä ennen johtotehtävissä Nordeassa.

S-pankin edellinen toimitusjohtaja Pekka Ylihurula lopetti tehtävässään toukokuussa. Ylihurula johti pankkia sen perustamisesta lähtien, vuodesta 2006.

S-pankin hallituksen puheenjohtaja Jari Annala sanoo, että toimitusjohtajan tehtävä herätti runsaasti kiinnostusta.

”Riikalla on laaja-alaista ja syvällistä kokemusta pankki- ja varainhoitoliiketoiminnasta. Hän on johtanut menestyksekkäästi erilaisia toimintoja, ja hänellä on vahvaa liiketaloudellista osaamista”, Annala sanoo tiedotteessa.

Laine-Tolonen nousee S-pankin johtoon aikana, jolloin luottamus pankin it- ja tietoturvaosaaminen on kärsinyt kolauksen. Pankki kertoi syyskuussa vakavasta järjestelmähäiriöstä. Häiriön seurauksena muutaman sadan hengen suuruinen joukko S-pankin asiakkaita pystyi kirjautumaan sen verkkopankkiin toisen asiakkaan verkkopankkitunnuksilla.

S-pankin vt. toimitusjohtajan tehtävässä jatkaa varatoimitusjohtaja Hanna Porkka. Porkka vastaa S-pankin varallisuudenhoitoliiketoiminnasta ja palaa Laine-Tolosen aloituksen jälkeen varatoimitusjohtajan tehtävään.