Korkojen nousu jatkuu, nyt puhkesi jo 2,8 prosentin raja – näin nousu vaikuttaa menoihisi

Asuntolainojen yleisin viitekorko eli 12 kuukauden euribor nousi maanantaina 2,820 prosenttiin. Asuntolainassa koron nousu näkyy tarkistuspäivänä.

Suomalaisten asuntolainoista suurin osa on sidottu vuoden euriboriin.

7.11. 14:25

Suomalaisille asuntovelallisille tärkeä 12 kuukauden euribor on noussut jälleen uuden rajapyykin yli. Viitekorko kirjattiin maanantaina 2,820 prosenttiin.

Edellisen kerran korko on ollut yhtä korkealla tammikuun alussa 2009.

Vuoden euribor on ylivoimaisesti suosituin suomalaisten asuntolainojen viitekorko. Suomen Pankin mukaan tammi–elokuussa nostetuista uusista asuntolainoista 87 prosenttia sidottiin vuoden euriboriin. Viime vuonna vastaava osuus oli 86 prosenttia.

Lue lisää: Vuoden euribor ei välttämättä ole enää järkevin asuntolainan viitekorko

Vuoden euribor-korko on noussut kuukaudessa 0,27 prosenttiyksikköä. Korko oli 2,552 prosenttia 7. lokakuuta. Kahden prosentin rajan korko ylitti syyskuussa. Nollan yli vuoden euribor pyörähti huhtikuussa.

Asuntolainan korko määrittyy henkilökohtaisen marginaalin ja viitekoron mukaan. Korkoa tarkistetaan esimerkiksi vuoden euriborissa kerran vuosittain. Koroksi tulee korontarkistuspäivän viitekorko.

Tästä syystä viitekoron heilunnalla on merkitys annuiteettilainojen maksueriin. Annuiteettilainassa koron heilahtelu muuttaa maksuerää, mutta laina-aika pysyy samana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita