Finnair suunnittelee suuria irti­sanomisia, vaarassa jopa 450 työpaikkaa

Finnair suunnittelee ulkoistavansa Thaimaan ja Pohjois-Amerikan reittien matkustamohenkilökunnan. Joka neljännen työpaikka vaarassa.

Finnairin matkustamopalvelu työllistää Suomessa tällä hetkellä noin 1750 työntekijää.

16.11. 10:22 | Päivitetty 16.11. 14:26

Valtion enemmistöomisteinen lentoyhtiö Finnair aloittaa muutosneuvottelut. Neuvotteluiden seurauksena vaarassa on 450 työpaikkaa yhtiön kaukoreittien matkustamopalveluissa.

Matkustamopalvelu työllistää Suomessa tällä hetkellä noin 1 750 työntekijää.

Muutosneuvottelut liittyvät yhtiön suunnitelmiin toteuttaa matkustamopalvelu ulkoisen kumppanin kanssa Thaimaan ja Pohjois-Amerikan reiteillä. Yhtiö hankkii jo nyt Singaporen, Hongkongin ja Intian reittien sekä Kööpenhaminasta ja Tukholmasta Dohaan lennettävien reittien matkustamopalvelut kokonaisuudessaan ostopalveluna.

Yhtiön keskiviikkona julkaiseman tiedotteen mukaan mahdollinen alihankinta pyrittäisiin toteuttamaan ensi vuoden loppuun mennessä.

Työpaikkojen karsimissuunnitelman taustalla on säästötarve. Yhtiö on koronapandemian aikana tehnyt merkittävät tappiot. Helmikuun lopusta lähtien myös Venäjän ilmatilan sulku on heikentänyt Finnairin tuloksentekokykyä.

Finnair on tehnyt kuluvan vuoden tammi–syyskuussa noin 182 miljoonan euron vertailukelpoisen tappion.

Viime vuonna yhtiö kärsi noin 470 miljoonan euron ja vuonna 2020 lähes 600 miljoonan euron tappiot.

Finnair sanoo tiedotteessaan, että yhtiön ensisijaisena tavoitteena on ollut löytää kustannuksia vähentävät ratkaisut yhdessä henkilöstönsä kanssa.

Yhtiön mukaan se on yrittänyt löytää henkilöstönsä kanssa säästökeinoja, jotka toteutettaisiin työehtojen muutoksilla.

Finnair on ehdottanut matkustamohenkilöstölle muutoksia muun muassa miehistönkäytön tehokkuuteen, hotellisääntöihin ja pitkistä päivistä maksettaviin lisiin.

”Tavoitteenamme on edelleen löytää säästöratkaisut yhdessä sopien myös matkustamohenkilöstön kanssa. Tarvitsemme nyt neuvottelijoilta aitoa halua löytää yhdessä sellaiset ratkaisut, joilla matkustamopalvelu voitaisiin jatkossakin toteuttaa oman henkilöstön voimin ja työpaikkojen menetykset voitaisiin välttää. Vaihtoehdoista keskustelu on olennaisen tärkeä osa muutosneuvotteluprosessia”, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner tiedotteessa.

Muutosneuvottelut alkavat ensi keskiviikkona 23. marraskuuta. Neuvotteluiden arvioidaan kestävän vähintään kuusi viikkoa.

Finnair on edellisen kerran suunnitellut näin isoja vähennyksiä matkustamohenkilökunnastaan vuonna 2014, jolloin yhtiö uhkasi vähentää 540 henkilötyövuotta.

Finnair ja henkilökunta kuitenkin pääsivät sopuun 18 miljoonan euron vuosittaisista säästöistä, ja yhtiö keskeytti matkustamopalveluiden ulkoistusaikeet Singaporen ja Hongkongin reittejä lukuun ottamatta.

Finnair julkaisi uuden strategiansa syyskuun alkupuolella. Tuolloin toimitusjohtaja Manner sanoi, että yhtiö tarvitsee mittavia lisäsäästöjä, jotta sen kannattavuus palautuisi samalle tasolle kuin ennen pandemiaa.

Yhtiö on toteuttanut jo yli 200 miljoonan euron kustannussäästöohjelman viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana.

Yhtiön aiempi strategia menetti merkityksensä 24. helmikuuta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja Venäjä sulki ilmatilansa länsimaisilta lentoyhtiöiltä.

Vanha strategia nojasi juuri lentämiseen Venäjän läpi Euroopan ja Aasian välillä. Venäjän ilmatilan läpi kulkee lyhin reitti Euroopasta Aasiaan.

Uuden strategian tarkoituksena on palauttaa Finnairin kannattavuus riippumatta Venäjän ilmatilan tilanteesta. Kustannusvähennyksillä Finnair varmistaisi kilpailukykynsä kaikilla markkina-alueilla.

Finnairin osake avautui keskiviikkona roimaan laskuun. Yhtiön osake oli reilu tunti kaupankäynnin alkamisen jälkeen yli 5,5 prosentin pudotuksessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan