Tela: Suomalaisten eläkevarat hupenivat kahdella miljardilla eurolla kolmessa kuukaudessa

Syyskuun lopussa suomalaisilla työeläkeyhtiöillä oli Telan selvityksen mukaan yhteensä 237 miljardia euroa.

Suomalaisilla työeläkeyhtiöillä oli syyskuun lopussa 123 miljardia euroa sijoitettuna osakkeisiin tai osakkeiden tapaisiin sijoituksiin.

Työeläkevakuuttajien varat hupenivat kaikkiaan kaksi miljardia euroa vuoden kolmannella neljänneksellä, kertoo Työeläkevakuuttajat (Tela). Tela perustaa arvion tekemäänsä selvitykseen.

Eläkevarojen lasku johtuu ennen kaikkea pörssiin listattujen osakkeiden ja korkosijoitusten heikosta kehityksestä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita