Energiateollisuus: sähkön hintakriisi on Suomen osalta väliaikainen

Suomen oman sähkötuotannon riippuvuus on kuitenkin hyvin riippuvainen tulevan talven säästä.

Suomen sähköteho riippuu tulevana talvena muun muassa Olkiluoto 3:sta ja tuulen määrästä.

24.11. 13:18

Suomen ja Pohjoismaiden sähkön hintanäkymät ovat Energiateollisuuden toimitusjohtajan Jukka Leskelän mukaan rauhoittuneet.

”Tilanne on todella ikävä ja hankala, kun sähkön hinnat ovat nousseet tälle tasolle. Jos suuria yllätyksiä ei enää tule, Suomen osalta hintakriisi on kuitenkin ohimenevä asia”, Leskelä kertoi torstaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Pohjoismaissa sähkön futuurihinnoissa on tapahtunut syyskuun lopusta marraskuun alkuun huomattava muutos. Kun vielä 30. syyskuuta esimerkiksi joulukuun futuurihinta oli noin 375 euroa megawattitunnilta, oli 7. marraskuuta hinta pudonnut noin 150 euroon.

Futuurihinnat heijastavat markkinoiden muodostamaa näkemystä siitä, mikä sähkön tukkuhinta voisi lähitulevaisuudessa olla.

Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

Suomen haasteena on kuitenkin sähkötehon riittävyys. Suomen oma sähkötuotanto on osin sääriippuvaista, ja pakkasten kovuus ja tuulen määrä vaikuttavat merkittävästi sekä sähkön kysyntään ja sen saatavuuteen.

Oman lisänsä tuo Olkiluoto 3:n sähköntuotannon viivästyminen. Teollisuuden Voiman mukaan säännöllisen sähköntuotannon odotetaan alkavan aikaisintaan tammikuun lopussa.

Lue lisää: Olkiluodon vaikeudet nostavat suomalaisten sähkö­laskua talvella

Lisäksi naapurimaiden tehotilanne ja sähkönsiirtoon käytettävien rajajohtojen käytettävyys vaikuttavat sähkötehoon. Suomi ei tuota riittävästi omaa sähköä tarpeisiinsa, joten sitä on tuotava muista maista.

Leskelä muistuttaa, että energiankäytön säästötoimenpiteet ja fiksu energiankäyttö ovat tärkeitä tekijöitä, joilla omaa sähkölaskua voi laskea. Niiden avulla voidaan myös käyttää joukkovoimaa.

”Kun kaikki teemme [säästötoimenpiteitä ja energian fiksua käyttöä] yhdessä, voimme vaikuttaa markkinahintaan ja sitä kautta se näkyy meidän kaikkien sähkölaskuissa.”

Suomalaisia on kannustettu vähentämään sähkökulututustaan erityisesti sähkökäytön kulutuspiikkeinä, eli arkiaamuisin ja iltaisin.

Ihmisten kannattaa myös Leskelän mukaan pitää mielessä Ukrainan ja ukrainalaisten tilanne tänä talvena.

”Koetetaan me selvitä tästä omasta kriisistämme ja myös tukea Ukrainaa samalla.”

Viranomaisten mahdollisesti antamia ilmoituksia tehotilanteen tiukkuudesta kannattaa Leskelän mukaan kuunnella.

”Ne eivät aina välttämättä ole kauhean kivoja, esimerkiksi ettei saa esilämmittää autoa kun lähtee aamulla töihin tai saunomista ei olisi hyvä tehdä. Ne ovat ikäviä, mutta juuri niitä toimenpiteitä, joilla selviämme yhdessä tästä kriisistä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan