ASP-asuntosäästämisen voi vuoden­vaihteesta lähtien aloittaa vielä 44-vuotiaana

ASP-talletusten enimmäismäärät nousevat ensi vuonna.

ASP-säästämisen aloitusikäraja nousee 44 vuoteen 39 vuodesta.

20.12.2022 17:06

Ensiasunnon hankintaa tukeva ASP-asuntosäästämisjärjestelmän ehdot paranevat ensi vuonna.

Valtioneuvosto hyväksyi järjestelmän talletusehtoja parantavan asetusmuutoksen tiistaina, kertoo ympäristöministeriö tiedotteessaan.

ASP-talletusten enimmäismäärä, jonka vuosineljänneksittäin voi säästää, nousee huhtikuussa 3 000 eurosta 4 500 euroon.

Korotus tulee voimaan 1. huhtikuuta, mutta sitä sovelletaan myös aiemmin avatuille ASP-tileille 1. huhtikuuta lähtien tehtäviin talletuksiin.

Lue lisää: Akseli Lahdensuo ja Ida-Kaisa Isoviita säästivät vuosia yhteistä ensi­asuntoa varten, kunnes totuus paljastui pankissa – Kahden säästöillä ei saa tupla­määrää asp-lainaa

Aiemmin tehdyn päätöksen mukaan ASP-järjestelmään tulee muutoksia jo vuodenvaihteessa.

Säästämisen aloitusikäraja nousee 1. tammikuutta alkaen 39 vuodesta 44 vuoteen. Aviopuolisoiden tavoin myös avopuolisot voivat avata ASP-tilin, vaikka toinen puoliso on täyttänyt 45 vuotta, jos heillä on yhteinen lapsi.

Kahden asuntosäästäjän yhdessä hankkiman asunnon ASP-lainan enimmäismäärää puolestaan korotetaan 50 prosentilla.

Omistusasuntolainan valtiontakauksen enimmäismäärä nousee 50 000 eurosta 60 000 euroon. Tämä korotus koskee muidenkin omistusasuntolainojen kuin ASP-asuntolainojen valtiontakausta.

Vuodenvaihteessa voimaan tulevia ASP-ehtojen muutoksia sovelletaan vanhoihin asuntosäästösopimuksiin, jos asuntosäästäjä ja pankki niin sopivat, ympäristöministeriö kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita