Luontokadon ja päästöjen hyvittäminen tarvitsee sääntöjä – ”Yrityksiä ei haluta ajaa viher­pesuun”

Tekniikan tohtori Ulla Heinonen ajaa yrityksille vihreää kasvua ja lobbaa Suomesta vihreän siirtymän suurvaltaa.

Ulla Heinonen siirtyi konsulttitalo Gaian toimitusjohtajan tehtävistä johtamaan vihreää kasvua Elinkeinoelämän keskusliitossa.

14.1. 2:00 | Päivitetty 14.1. 12:45

Yrityksillä olisi haluja päästä hyvittämään aiheuttamiaan luonto- ja ilmastohaittoja sekä myös myymään ja välittämään näitä hyvityksiä. Mutta markkina ei oikein vedä, tai oikeastaan sitä ei kunnolla ole.

”Tarvitaan vähimmäisvaatimukset siitä, mikä kelpaa kompensaatioksi, ja rekisteri kompensaatiohankkeille”, sanoo Ulla Heinonen Elinkeinoelämän keskusliitosta. Hän johtaa EK:n vihreän kasvun yksikköä.

Yksikkö itsessään on uusi EK:ssa, ja niin on Heinonenkin: hän on ollut pestissä runsaat kolme kuukautta.

Luontokadon ja ilmastopäästöjen hyvittämisestä puhutaan termeillä ekologinen kompensaatio ja päästökompensaatio. Näiden idea on, että ensin haittoja yritetään välttää ja päästöjä vähentää, ja kun kaikki keinot on käytetty, loput haitat ja päästöt kompensoidaan jossakin toisessa kohteessa. Hyvitetään ikään kuin etänä se, mitä paikan päällä ei pystytä hoitamaan.

Jo nyt kuka tahansa voi halutessaan hyvittää vaikkapa lomalentonsa hiilidioksidipäästöt. Mikä siis on ongelmana yrityksillä?

”On aivan liian epämääräistä, mikä lasketaan kompensaatioksi ja milloin sitä tehdään. Ei yrityksiä haluta ajaa viherpesuun”, Heinonen toteaa.

Yritysten päästökompensaatioille ei ole omaa lainsäädäntöä Suomessa, eikä EU:ssakaan. Yritysten päästökompensaatioita välittävät erilaiset sertifikaattikauppiaat, joista suurimpia ovat Verra ja Gold Standard.

Suomessa päästökompensaatioita yrityksille myyvät esimerkiksi sellaiset yritykset, säätiöt tai kauppapaikat kuin Nordic Offset, Compensate, Ilmastoapu, Puro.earth ja CO2 Esto.

Lue lisää: Suositut ravintolayritykset käyttivät tuhansia euroja päästöjen kompensointiin – Sitten valkeni, että sademetsän suojeluhanke ei ollutkaan sitä mitä piti

Yritykset tarvitsevat kompensaatiohankkeita siksi, että monet niistä ovat asettaneet tavoitteen olla hiilineutraali.

”Paine tulee sekä yritysten asiakkailta ja sidosryhmiltä sekä yritysten omasta vastuullisuustyöstä”, Heinonen sanoo.

Yksi syy yritysten varovaisuuteen kompensaatioiden kanssa on epävarmuus kompensoimisen hyödyistä yritykselle itselleen.

Suomalaisyritykset suosivat mielellään erilaisia metsitys- tai hiilinieluhankkeita. Mutta hiilinielun parantuminen lasketaan suoraan Suomen valtion ilmastoteoksi, sillä metsät sijaitsevat Suomessa ja niiden sitoma hiili näkyy heti Suomen nettopäästöissä.

Ongelmasta puhutaan kaksoislaskentana: sama päästövähennys lasketaan sekä valtion että yrityksen teoksi. Tätä on vaikea kiertää millään sertifikaatilla.

Ympäristöministeriön sivulla neuvotaan, että yritykset voivat välttää kaksoislaskennan viilaamalla ilmastoväitteensä muotoon, että hankkeen avulla tuetaan Suomen hiilineutraalisuustavoitetta.

”Huolellisesti tehty kompensaatio ei ole mikään pikkujuttu vaan iso panostus yritykseltä. Silloin pitää olla varmuus, että kompensaation todella voidaan todeta hyvittävän yrityksen päästöjä, eikä se jää vain yleisen hyvän tukemiseksi”, Heinonen sanoo.

Maailmalla yritysten ja organisaatioiden kompensaatiomarkkinoilla myydään päästöhyvityksiä suunnilleen kaksinkertaisesti Suomen päästöjen verran.

”Tässä todella saataisiin iso markkina liikkeelle, jos meillä Suomessa pystyttäisiin määrittelemään, mikä on hyvää kompensaatiota ilman riskiä kaksoislaskennasta, ja jos kompensaatiohankkeet saataisiin kansalliseen rekisteriin.”

Nyt Verran ja Gold Standardin rekistereissä ei näy yhtään Suomessa toteutettavaa hanketta, eli vaikkapa suomalaisia metsityshankkeita ei ole kansainvälisesti sertifioitu.

Ympäristöministeriö on selvittänyt yritysten vapaaehtoisia päästökompensaatioita ja tullut siihen tulokseen, että erillisen kansallisen lainsäädännön luominen ei ole järkevää.

Helmikuussa ministeriön on kuitenkin tarkoitus julkistaa uutta ohjeistusta vapaaehtoiseen päästökompensointiin.

Euroopan komissio puolestaan haluaa selvittää hiilipoistumien sertifiointia. Myös tämän työn pitäisi valmistua ensi vuonna.

Kuka?

Ulla Heinonen

  • Helsinkiläinen, 45-vuotias.

  • Elinkeinoelämän keskusliiton vihreän kasvun johtaja.

  • Koulutukseltaan tekniikan tohtori.

  • Ura: Aalto-yliopisto, CGI, Gaia Consulting, EK.

  • Kaksi poikaa, joista toinen 14-vuotias ja toinen 16-vuotias.

  • Harrastukset: crossfit, ratsastus, koira.

Päästökompensaatiolle on vaikea laatia suomalaista sääntelyä, kun ilmastotyötä ohjaavat EU:n ja kansainväliset sopimukset, esimerkiksi Pariisin sopimus.

Sen sijaan luontokadon torjunta on helpompi pitää kansallisissa käsissä.

Ekologinen kompensaatio otettiin mukaan uuteen luonnonsuojelulakiin, tosin vain vapaaehtoisena. Vapaaehtoisuutta ajoi myös Heinosen työnantaja EK.

Uuden lain seurauksena yritys voi saada vapaaehtoisellekin luontokompensaatiolle viranomaisen hyväksynnän elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta (ely). Myytävät hyvityskohteet myös kerätään yhteen rekisteriin, josta yritykset voivat niitä ostaa. Maanomistajille tämä tarkoittaa tuloja.

Heinonen uskoo, että ekologisen kompensaation vapaaehtoisuus johtaa pakollisuuteen jossain vaiheessa. ”Tavoite pysäyttää luontokato on jo vuodessa 2030.”

Erilaiset ympäristön kannalta kestävämmän tekemisen teemat ovat olleet osa Heinosen, 45, koko työuraa.

Koulutukseltaan hän on yhdyskunta- ja ympäristötekniikan tohtori. Väitöskirjan aihe oli kestävä vesivarojen hallinta Mekong-joen alueella. Hän teki väitöskirjaa muun työn ohella ja asui välillä Kambodžassa.

”En tehnyt tätä vain väitöskirjan takia, vaan asia todella kiinnosti minua. Olin ollut jo toisena opiskeluvuonna vaihdossa Thaimaassa, ja kansainväliset vesikysymykset kiinnostivat.”

Heinonen kehitti paikan päällä osallistavia tiedonhankintakeinoja, sillä kyläläiset eivät usein osanneet kirjoittaa tai lukea. ”Mitään dataa ei ollut saatavilla, edes väestönlaskentaa. Oli hieno kokemus päästä sisään siihen yhteiskuntaan asumalla paikallisten kanssa.”

Teknillisessä korkeakoulussa (nykyisin Aalto-yliopisto) opiskelun jälkeen Heinonen on työskennellyt digitalisaation ja ympäristökysymysten parissa. Ensin it-alan konsultointia tekevässä CGI:ssä ja sitten vihreän siirtymän konsultointia tekevän Gaian toimitusjohtajana. EK:hon hän lähti, kun headhunter soitti. Lobbari-tittelin käyttäminen vaatii vielä vähän totuttelua.

Ulla Heinonen uskoo, että yritykset haluavat investoida ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumiseen etenkin, jos riskiä viherpesusta ei ole.

Kestävän yritystoiminnan ideat tulivat Heinosen elämään, kun hän 12-vuotiaana meni isosiskonsa seurassa kauppakorkeakoulun luennolle. Luennolla puhui brittiläinen Anita Roddick, The Body Shopin perustaja.

Heinonen oli vaikuttunut, että joku saattoi toimia kosmetiikkateollisuudessa mutta ajatella samalla, ettei aiheuta kärsimystä eläimille.

Tuolloin 1980-luvulla ei menty Googleen vaan kirjastoon. Heinonen luki paljon kirjoja eläinten oikeuksista. Luonto ja ympäristöasiat alkoivat kiinnostaa sitä laajemmin, mitä enemmän hän asioista luki.

Ja nyt Heinosen työtä on varmistaa, että suomalaisyritykset pääsevät kiinni vihreään kasvuun ja Suomi siinä samalla.

Heinosen mielestä Suomessa pitäisi panostaa erityisesti vetytalouteen. Vetyinvestointeja tekevät tietysti yritykset, mutta Heinosella on toiveita myös poliitikoille.

”Suomen pitää asettaa kunnollinen tavoite. Tehdä vetystrategia ja linjata esimerkiksi, että kymmenen prosenttia EU:ssa tarvittavasta vihreästä vedystä tehdään Suomessa. Siitä tulee yrityksille varmuus ja luottamus investoida, että tätä kohti mennään nyt tosissaan”, Heinonen sanoo.

Vetytalous tosin vaatii muutakin kuin strategioita, ennen kaikkea sähköä. Paljon sähköä. Eikä mitä tahansa sähköä, vaan halpaa ja vihreää sähköä. Käytännössä tuulivoimaa.

Yksi esimerkki vihreän sähkön vetovoimasta saatiin tammikuun alussa, kun norjalainen Blastr Green Steel kertoi suunnittelevansa vihreän teräksen tehdasta Inkooseen. Blastrin teräsprosessi nojaisi juuri vetyyn.

”Suomen sitoutunut ilmastopolitiikka kirittää myös yrityksiä. Ja houkuttelee Blastrin kaltaisia investointeja, joten ilmastopolitiikassa ei kannata kääntää nyt kelkkaa.”

Lue lisää: Norjalaisyhtiö valmistelee miljardien eurojen arvoista teräs­tehdasta Suomeen

Lue lisää: Inkoon terästehdas on vain jäävuoren huippu – Suomessa käynnistyi varkain teollisten investointien buumi

Lue lisää: Asiantuntijat: Suomeen ajettava ennätysinvestointi on yhä todella epävarma

Jotta vetytalous lähtisi Suomessa lentoon, EK haluaisi helpottaa ja nopeuttaa tuuli- ja vetyhankkeiden luvitusta.

Erilaisia lupia pitää nyt hakea sekä valtiolta että kunnista, ja sen päälle täytyy odotella vielä valituskierrokset läpi.

EK esittää tähän ratkaisuksi 1+1+1-mallia, jossa on vain yksi asiointikanava, yksi hakemus ja yksi valitusmahdollisuus. Ratkaiseva palanen mallissa olisi ”lupamestari”. Sen sijaan että yritykset asioivat nyt kunnissa ja elyissä ja aveissa eli aluehallinto­virastoissa, lupamestari hoitaisi tämän yhteydenpidon. Lupamestarin avulla muodostuisi yksi yhteinen viranomaisnäkemys, johon eri viranomaisten pitäisi sitoutua.

”Nythän viranomaiset saattavat valittaa toistensakin päätöksistä”, Heinonen sanoo.

Viranomaiskäsittelylle pitäisi myös saada laissa määritelty enimmäiskesto, joka voisi EK:n mielestä valituksineen olla kahdeksan kuukautta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita