Asuntolainojen nostomäärät romahtivat vuoden 2008 finanssikriisin pohjalukemiin

Kotitaloudet ottivat uusia asuntolainoja viime marraskuussa 750 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2021 marraskuussa. Samaan aikaan määräaikaisten talletusten suosio on kasvanut.

Muun muassa inflaatio ja korkojen nousu heijastuvat asuntolainojen nostomääriin.

3.1. 11:08

Viime marraskuussa asuntolainojen nostomäärät romahtivat. Kotitaloudet ottivat uusia asuntolainoja 1,2 miljardin euron edestä, mikä on 750 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2021 vastaavana ajankohtana, kertoo Suomen Pankki.

”Inflaatio, korkojen nousu ja epävarmuus tulevasta ovat hyydyttäneet asuntokaupan, mikä heijastuu myös pankkien lainatiskeille. Tuoreiden tietojen mukaan kausitasoitetut asuntolainanostot ovat painuneet vuoden 2008 finanssikriisin ja kevään 2014 eurokriisin pohjien lukemiin. Kotitalouksien asuntolainakanta itse asiassa supistui joka kuukausi heinäkuusta lokakuuhun asti”, sanoo asuntolainoitukseen erikoistuneen Hypon ekonomisti Juho Keskinen tiedotteessa.

Yritykset nostivat uusia lainoja marraskuussa 2,4 miljardin euron edestä. Näistä taloyhtiölainojen osuus oli 570 miljoonaa euroa.

Asuntolainojen nostoinnon romahdus on jälleen uusi merkki asuntokaupan vaikeuksista. Esimerkiksi Kiinteistömaailma kertoi tiistaina, että sen joulukuussa myymien asuntojen määrä putosi liki 47 prosenttia viime vuodesta. Joulukuu 2021 oli Kiinteistömaailmalla vanhojen asuntojen kaupassa ennätyksellisen hyvä joulukuu.

OP kertoi vastaavasta kehityksestä maanantaina.

Suomen Pankki kertoi myös tiistaina, että suomalaisten käyttötileillä olevien rahojen määrä on vähentynyt.

Viime marraskuussa kotitalouksien talletuskanta oli 112 miljardia euroa. Talletuskanta on ollut tätä pienempi viimeksi viime vuoden maaliskuussa. Talletustileillä olevista varoista suurin osa oli käyttötileillä, joissa oli 102,5 miljardia euroa. Marraskuussa käyttötileillä olevien varojen määrä väheni miljardilla eurolla.

Korkojen nousun myötä määräaikaistalletusten suosio on kasvanut. Viime marraskuussa uusia määräaikaistalletuksia tehtiin 647 miljoonan euron edestä, mikä on 596 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2021 marraskuussa. Määräaikaistalletusten keskikorko nousi 1,23 prosenttiin.

Enintään vuoden mittaisten talletusten korko oli korkeampi kuin pidempien määräaikaistalletusten. Maksimissaan vuoden mittaisten talletusten korko oli 1,44 prosenttia, kun pidempien määräaikaistalletusten osalta korko oli 1,1 prosenttia. Tilannetta selittävät pitkäaikaiset ASP-talletukset.

Käyttötileillä keskikorko nousi 0,13 prosenttiin.

Lue lisää: OP: Asuntokauppa hyytyi joulukuussa poikkeuksellisesti

Lue lisää: Asuntolaina, lapsiperheiden tuet, eläkkeet – HS:n laskurit näyttävät, miten tänään tulleet muutokset vaikuttavat kukkaroosi

Lue lisää: Asuntolainojen korot nousevat jälleen jyrkästi – katso, miten muutos vaikuttaa menoihisi

Lue lisää: Korkojen nousu kohtelee suomalaisia lukuisin eri tavoin: ”Huvittaa lukea näitä juttuja”

Lue lisää: Yleisin asunto­laina­korko nousi jälleen uuden raja­pyykin yli – näin muutos näkyy menoissasi

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita