Inflaatio hidastui edelleen Yhdysvalloissa joulukuussa

Syksyn aikana kuluttajahintojen kallistuminen hiljeni 2,6 prosenttiyksikköä.

Elintarvikkeet kallistuivat Yhdysvalloissa tuntuvasti viime vuonna. Joulukuussa niiden hinnat kohosivat 10,4 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.

12.1. 15:35 | Päivitetty 12.1. 17:33

Kuluttajahintojen kallistumisen eli inflaation hidastuminen on jatkunut Yhdysvalloissa.

Työministeriön torstaina julkaisemien uusin tietojen mukaan inflaatiovauhti oli joulukuussa 6,5 prosenttia, kun se marraskuussa oli 7,1 prosenttia. Viimeksi inflaatiovauhti on ollut alle seitsemän prosenttia marraskuussa 2021, jolloin se oli 6,8 prosenttia.

Joulukuussa energia kallistui viime vuoden vastaavasta ajankohdasta 7,3 prosenttia, elintarvikkeet 10,4 prosenttia ja asuminen 7,5 prosenttia.

Marraskuuhun verrattuna energia halpeni 4,5 prosenttia, mutta elintarvikkeet kallistuivat 0,3 prosenttia ja asuminen 0,8 prosenttia.

Ripeimmillään inflaatiovauhti oli viime vuonna heinäkuussa, jolloin kuluttajahinnat kallistuivat 9,1 prosenttia vuoden takaisesta. Syksyn aikana inflaatio on hidastunut 2,6 prosenttiyksikköä.

Keskuspankin tarkkaavaisesti seuraama pohjainflaatio oli joulukuussa 5,7 prosenttia, mikä on 0,3 prosenttiyksikköä hitaampaa kuin marraskuussa.

Pohjainflaatio on tärkeä mittari siksi, että siitä poistettu herkästi muuttuvien energian ja elintarvikkeiden vaikutus kuluttajahintoihin. Sekä kokonaisinflaatio että pohjainflaatio vastasivat markkinoiden ennakko-odotuksia.

Keskeisiä syitä poikkeuksellisen nopeaan inflaatioon ovat kansainväliset tarjontahäiriöt ja suuri kysyntä, jota on lisännyt etenkin voimakas finanssipoliittinen elvytys.

Yhdysvalloissa talous on myös ylikuumentunut, sillä työvoiman kysyntä on tarjontaa suurempaa. Tämä on johtanut verraten suuriin palkankorotuksiin, jotka ovat olleet omiaan kiihdyttämään inflaatiota entisestään.

Keskuspankin hintavakaustavoitteen mukaan inflaatiovauhdin pitäisi olla pitkän ajan kuluessa keskimäärin kaksi prosenttia.

”Uskoisin inflaation hidastuvan vielä lisää lähikuukausina, mutta eri asia on, milloin se on lähellä keskuspankin tavoitetta. Palkat ovat edelleen kohonneet Yhdysvalloissa selvästi. On hyvinkin mahdollista, että keskuspankin seuraavat koronnostot ovat pienempiä kuin syksyllä”, sanoo finanssiyhtiö Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu.

Joulukuussa keskuspankki kiristi rahapolitiikkaa 0,50 prosenttiyksikköä. Sitä ennen se turvautui neljää kertaa peräkkäin poikkeuksellisen suureen 0,75 prosenttiyksikön koronnostoon. Kaiken kaikkiaan keskuspankki nosti ohjauskorkoa viime vuonna seitsemän kertaa.

Rahapolitiikkaa kiristämällä keskuspankki pyrkii saamaan kysynnän ja tarjonnan paremmin tasapainoon, jolloin inflaatio hidastuisi lähemmäksi kahta prosenttia. On lähes varmaa, että keskuspankki jatkaa koronnostoja helmikuun alussa.

”Työmarkkinat ovat Yhdysvalloissa edelleen hyvin tiukat ja inflaatio on selvästi keskuspankin tavoitetta nopeampaa. Näiden syiden takia keskuspankilla tuskin on vielä riittäviä perusteita löysätä rahapolitiikan kiristämistä lisää lähiaikoina”, sanoo finanssiryhmä OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen.

Rahapolitiikan kiristäminen alkaa hidastaa inflaatiota yleensä puolen vuoden kuluttua ja saavuttaa täyden tehonsa runsaan vuoden kuluttua.

Yhdysvaltojen keskuspankin rahapolitiikasta päättävä avomarkkinakomitea on ilmoittanut odottavansa merkittävästi lisää näyttöä inflaation hidastumisesta ennen kuin rahapolitiikan kiristäminen voidaan lopettaa.

Kansainvälisen valuuttarahaston varapääjohtaja Gita Gopinath arvioi viikko sitten sanomalehti Financial Timesin haastattelussa, että inflaatiossa ei ole tapahtunut tapahtunut vielä merkittävää käännettä.