Suhde­sotkuissa ryvettynyt McDonald’sin johtaja sai 400 000 dollarin sakot

McDonald’s irtisanoi Steve Easterbookin sopimattomasta suhteesta vuonna 2019, mutta tapausta on ruodittu pitkään potkujen jälkeen.

Steve Easterbrook kuvattuna vuonna 2018, jolloin hän työskenteli McDonald’sin toimitusjohtajana.

9.1. 22:35

Pikaruokayhtiö McDonald’sin ylimmästä johdosta vuonna 2019 irtisanottu Steve Easterbrook on saanut 400 000 dollarin eli noin runsaan 370 000 euron sakot Yhdysvaltojen arvopaperikomissiolta (SEC).

SEC:n mukaan pikaruokajätin entinen toimitusjohtaja, nyt 55-vuotias Easterbrook ”salasi väärinkäytöksensä laajuuden” liittyen suhteeseen alaisensa kanssa. Asiasta kertovat muun muassa brittilehti The Guardian ja amerikkalainen CNBC-kanava.

Vuonna 2015 McDonald’sin toimitusjohtajana aloittanut Easterbrook sai yhtiöstä potkut vuoden 2019 lopulla. Tuolloin hänellä kerrottiin olleen salasuhde naispuolisen, päällikköasemassa työskennelleen alaisensa kanssa. McDonald’sin mukaan Easterbrook oli rikkonut yhtiön sääntöjä ja osoittanut huonoa harkintakykyä.

SEC toteaa nyt, että Easterbrook oli antanut sijoittajille ”vääriä ja harhaanjohtavia lausuntoja” hänen irtisanomiseensa johtaneista olosuhteista. Easterbrookin katsottiin siis johtaneen yhtiön osakkeenomistajia harhaan.

Viranomaisen mukaan sijoittajille ei kerrottu kaikkia tapauksen yksityiskohtia, ja Easterbrookille maksettiin 40 miljoonan dollarin erorahat.

Tapausta on aiemminkin ruodittu oikeudessa.

Muutama kuukausi irtisanomisen jälkeen McDonald’s syytti Easterbrookia petoksesta. Yhtiön mukaan Easterbrookilla olisi ollut muitakin sopimattomia suhteita alaisiinsa. Oikeustapaus päättyi joulukuussa 2021, jolloin Easterbrook sopi maksavansa yhtiölle takaisin 105 miljoonan dollarin edestä hänelle maksettuja palkkioita ja osakkeita.

Sovinnon jälkeen McDonald’s luopui syytteistä.

Easterbrook on hyväksynyt tuoreimmat sakot, joiden lisäksi SEC on asettanut hänelle kiellon toimia johto- tai päällikkötehtävissä viiden vuoden ajan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita