Helsinkiläis­miehen rahoitus­vastike uhkasi nousta 190 eurosta yli 2 000:een – moni miettii taloyhtiö­lainan siirtoa omiin nimiin

Rahoitusvastikkeet ovat korkotason muuttuessa nousseet reippaasti etenkin joissain uudiskohteissa lyhennysvapaiden loputtua. Yli 2 000 euron rahoitusvastike yllätti pasilalaisen asunnon omistajan, vaikka tilanne oli etukäteen tiedossa.

Helsingin Kruunuvuorenrantaan on valmistunut uusia asuntoja viime vuosina. Kuva vuodelta 2021.

12.1. 12:29 | Päivitetty 12.1. 12:52

Uudiskohteiden äkillisesti kohonneet rahoitusvastikkeet nousivat esiin, kun Helsingin Sanomat kertoi Kalasatamaan hiljattain valmistuneesta taloyhtiöstä, jossa rahoitusvastike nousi lyhennysvapaiden loppumisen ja korkojen nousun seurauksena 1,5 eurosta 14 euroon neliömetriä kohden.

Kalasataman esimerkki on äärimmäinen muttei ainutlaatuinen.

HS kysyi lukijoiltaan, millaisia tilanteita rahoitusvastikkeiden nousun suhteen on tullut vastaan. Jutussa on käytetty sitaatteja ja esimerkkejä vain tapauksista, joista kertoneiden henkilöys on toimituksen tiedossa.

Helsingin Pasilassa asuvalla miehellä rahoitusvastike oli nousemassa 190 eurosta yli 2 000 euroon kuukaudessa. Syynä oli nimenomaan samanaikainen korkojen nousu ja lyhennysvapaiden loppuminen. Vaikka asunnon oston yhteydessä oli tieto, miten suuri kuilu velattoman hinnan ja myyntihinnan välillä on, pääsi rahoitusvastikkeen suuruus yllättämään.

Asunnon oston yhteydessä suunnitteilla oli jo, että jossain kohtaa tuo kuilu tulisi kuitattua omalla asuntolainalla, jotta rahoitusvastikkeita ei tarvitsisi maksaa. Helsinkiläismiehen ajatuksena oli kuitenkin hyödyntää ensin lyhennysvapaa aika.

Mies muutti 50-neliöiseen kaksioon avopuolisonsa kanssa vuonna 2020. Uudiskohteessa rahoitusvastikkeessa maksettiin pari ensimmäistä vuotta vain lainan korkoja. Vuodenvaihteessa lainaosuutta olisi pitänyt alkaa lyhentää. Korontarkistuspäivän koittaessa viitekorko oli noussut noin 2,8 prosenttiyksikköä.

Tieto tulevasta korotuksesta ja rahoitusvastikkeiden lopullisesta suuruudesta tuli muutamaa kuukautta ennen kuin taloyhtiölainan lyhennykset alkoivat.

Yli 2 000 euron suuruinen rahoitusvastike joudutti päätöstä maksaa oma osuus taloyhtiölainasta pois oman asuntolainan turvin.

Vaikka oman osuuden taloyhtiölainastaan kuittaisi kertamaksulla, voi todella huonon tuurin sattuessa joutua maksamaan myös muiden osuuksia, sillä osakkaat ovat viime kädessä yhteisvastuussa taloyhtiön lainasta.

Pasilassa asuvan miehen mukaan asunnon oston yhteydessä naapureiden kesken oli puhetta siitä, miten moni oli kuitannut oman osuutensa taloyhtiölainasta heti oston yhteydessä. Hän arvioi karkeasti, että noin puolet maksoi osuutensa jo asunnon oston yhteydessä.

Tilanne ei kuitenkaan huoleta häntä, sillä taloyhtiössä asuntojen velaton neliöhinta on Helsingin uusiinkin asuntoihin verrattuna korkea, lähes 9 000 euroa.

Vuonna 2020 Helsingissä uuden kerrostalokaksion neliöhinta oli 8 070 euroa, selviää Tilastokeskuksen tilastoista. Tilastokeskuksen jaottelussa uusien asuntojen hinnat on jaettu Helsingissä kahteen luokkaan, joista Pasila kuuluu korkeamman neliöhinnan kategoriaan.

Suuren neliöhinnan vuoksi hän uskoo, että jokaisella asukkaalla riittää maksukykyä omiin osuuksiinsa taloyhtiölainoista. Taloyhtiössä on yli 50 huoneistoa.

Yleisellä tasolla suuret taloyhtiölainat ja velkaisissa uudiskohteissa asuvien maksukyky mietityttävät kuitenkin häntä.

Myös Kruunuvuorenrannassa sijaitsevassa taloyhtiössä lyhennysvapaat ovat loppumassa. Lainanlyhennykset alkavat loppuvuodesta, jolloin 31-neliöisen yksiön kohdalla rahoitusvastike nousee nykyisestä noin 223 eurosta 637 euroon. Isomman, 87-neliöisen asunnon kohdalla summa nousee 529 eurosta 1 156 euroon. Asukkaat ovat harkinneet taloyhtiölainan kuittaamista pois ennen korotuksien voimaantuloa.

”Yhtiössä yhtiövelkaa maksavia osakkaita on noin 40 prosenttia. Korotetut maksut lähtivät joulukuussa, ja kaikki ovat pystyneet maksamaan laskunsa. Moni myös harkitsee yhtiölainan pois maksua kesään mennessä”, helsinkiläismies kertoo.

Pääkaupunkiseudulle on rakennettu viime vuosina runsaasti uusia asuntoja. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 Suomeen valmistui yhteensä 35 800 uutta asuntoa. Pääkaupunkiseudulle valmistui noin 13 100 asuntoa, joista 11 300 oli kerrostaloasuntoja.

Rahoitusvastikkeiden suuri nousu lyhennysvapaiden loppumisen ja samanaikaisen korkojen nousun kanssa koskettaa myös muuta maata.

Esimerkiksi jyväskyläläinen vastaaja kertoo rahoitusvastikkeen nousseen 50 prosenttia.

”Taloyhtiömme rakennusaikaisen velan pääomavastike nostettiin syksyllä 10 eurosta 15 euroon neliömetriltä eli 50 prosenttia. Itse olemme kuitenkin lainaosuutemme maksaneet pois jo aikaisemmin.”