Uniperin toimitus­johtaja vaihtuu

Klaus-Dieter Maubach aikoo jättää tehtävänsä Saksan valtion ottaessa yhtiön haltuunsa.

Uniperin toimitusjohtaja Klaus-Dieter Maubach jättää tehtävänsä.

10.1. 16:15

Energiajätti Uniperin toimitusjohtaja Klaus-Dieter Maubach aikoo jättää tehtävänsä vuoden loppuun mennessä.

Uniperin tiedotteen mukaan Maubachin päätöksen taustalla on yhtiön kansallistaminen. Fortum sai joulukuussa päätökseen Uniper-omistuksensa myynnin Saksan valtiolle.

Maubachin lisäksi yhtiöstä lähtee operatiivinen johtaja David Bryson. Molemmat ovat kertoneet jatkavansa tehtävissään seuraajiensa valintaan saakka. Haku on yhtiön mukaan aloitettu.

Aiemmin on jo kerrottu, että yhtiön talousjohtaja Tiina Tuomela jättää Uniperin maaliskuun loppuun mennessä. Toukokuun lopussa päättyy yhtiön kaupallisen johtajan Niek den Hollanderin sopimus.

Saksan valtio sai joulukuussa päätökseen kaikkiaan 34,5 miljardin euron suuruisen pelastuspaketin, jonka tarkoituksena on ollut pitää Uniper pystyssä.

Uniperin kaasuliiketoiminta teki viime vuonna miljarditolkulla tappiota, koska venäläinen Gazprom rajoitti ja lopulta lopetti kaasutoimitukset Eurooppaan Nord Stream -kaasuputkiston kautta.