Stockmannin suuromistaja Konstsamfundet liittoutuu sveitsiläisyhtiön kanssa

Säätiö ja yhtiö kertovat tehneensä sopimuksen, jonka myötä ne toimivat yhdessä Stockmanniin liittyvissä osakkaiden päätöksissä.

Stockmannin tavaratalo Helsingin keskustassa.

11.1. 19:53

Tavarataloketju Stockmannin suuromistajat, Konstsamfundet-säätiö ja sveitsiläinen JC Holding kertovat liittoutuneensa talousvaikeuksista kärsineen yhtiön kehittämiseksi.

Säätiö ja yhtiö kertovat tehneensä sopimuksen, jonka myötä ne toimivat yhdessä Stockmanniin liittyvissä osakkaiden päätöksissä.

JC Holding on hankkinut Stockmannin osakekannasta runsaat viisi prosenttia ja kertoi tulostaan omistajaksi joulukuussa. Yhtiö omistaa saksalaisen tavarataloketjun Peek & Cloppenburgin sekä tanskalaisen Magasin du Nordin.

Konstsamfundetilla on yli kymmenen prosentin osuus Stockmannin osakkeista. Osapuolet ilmoittavat toivottavansa tervetulleiksi mukaan keskusteluun muut samanmieliset osakkeenomistajat, jotka ovat halukkaita kehittämään Stockmannia pitkäjänteisesti.

Stockmann jätti koronakeväänä 2020 hakemuksen yrityssaneerausmenettelyyn ja on sittemmin myynyt tavaratalokiinteistönsä Helsingin keskustassa sekä Tallinnassa ja Riiassa.