Kilpailu Caverionista kiihtyi, jättipankki arvioi euroalueen väistävän taantuman ja McDonald’s-johtaja sai sakot suhdesotkusta – HS kertaa viikon tärkeimmät talousuutiset

HS:n markkinaviikko kertaa yhdessä jutussa viikon tärkeimmät talousuutiset.

”Se, että olemme hankkineet Caverionin osakkeita, on selkeä osoitus siitä, että uskomme Tritonin olevan oikea kumppani Caverionille”, Mikael Aro Tritonilta kertoi torstai-iltana lähetetyssä tiedotteessa.

13.1. 11:56

Goldman Sachsin ekonomistit ennustavat euroalueen talouden sinnittelevän

Goldman Sachsin ekonomistit eivät enää ennusta euroalueen vajoavan taantumaan. Jättipankki Goldman Sachs ennustaa euroalueen talouden kasvavan tänä vuonna 0,6 prosenttia, kun aiemmin se ennusti talouden supistuvan 0,1 prosenttia.

Maakaasun halpeneminen ja Kiinan odotettua nopeampi koronavirusrajoitusten höllentäminen saivat ekonomistit muuttamaan näkemystään euroalueen taloudesta positiiviseen suuntaan.

Goldman Sachsin ekonomistit odottavat euroalueelle talveksi heikkoa talouskasvua energiakriisin takia. Ensimmäiselle vuosineljännekselle odotetaan 0,1 prosentin talouskasvua.

Shorttaajat ansaitsivat jättivoitot teknologiaosakkeiden laskulla

Amerikkalaisten teknologiayhtiöiden osakkeiden sukellus toi osakkeiden lyhyeksi myyntiä harjoittaville sijoittajille eli shorttaajille reippaat tuotot viime vuonna.

Lyhyeksi myyntejä seuraavan yhdysvaltalaisen konsulttiyhtiön S3 Partnersin keräämien tietojen mukaan shorttaajat tienasivat viime vuonna yhteensä noin 300 miljardia dollaria (noin 280 miljardia euroa). Kyseessä on täyskäännös tuotoissa viime vuosiin verrattuna.

Suurin osa shorttaajien tuotoista viime vuonna tuli S3 Partnersin mukaan amerikkalaisten isojen teknologiayhtiöiden osakkeiden laskun ansiosta.

Näitä yhtiöitä ovat muun muassa verkkokauppajätti Amazon, Iphone-valmistaja Apple, Facebookin omistaja Meta Platforms ja sähköautoyhtiö Tesla.

Kamppailu Caverionin omistajuudesta kiristyi

Pääomasijoittaja Triton kertoi torstaina ostaneensa kymmenen prosenttia talotekniikkayhtiö Caverionin osakekannasta. Triton omistaa 9,82 prosenttia yhtiön osakkeista.

Tritonin osakeostot olivat käänne Caverionin ”piiritystilanteessa”. Pääomasijoittaja Bain teki Caverionin suuromistajien Antti Herlinin ja Ehrnroothin suvun kanssa ostotarjouksen Caverionista marraskuussa. Tilanne muuttui tiistaina, kun Triton teki yllättäen kilpailevan ostotarjouksen yhtiöstä.

Caverionin suurin omistaja Antti Herlin on Helsingin Sanomia julkaisevan Sanoma Oyj:n toiseksi suurin omistaja.

McDonald’sin entinen johtaja sai sakot

McDonald’sin ylimmästä johdosta vuonna 2019 irtisanottu Steve Easterbrook on saanut 400 000 dollarin eli noin runsaan 370 000 euron sakot Yhdysvaltojen arvopaperikomissiolta (SEC).

SEC:n mukaan pikaruokajätin entinen toimitusjohtaja, nyt 55-vuotias Easterbrook ”salasi väärinkäytöksensä laajuuden” liittyen suhteeseen alaisensa kanssa.

Vuonna 2015 McDonald’sin toimitusjohtajana aloittanut Easterbrook sai yhtiöstä potkut vuoden 2019 lopulla. Tuolloin hänellä kerrottiin olleen salasuhde naispuolisen, päällikköasemassa työskennelleen alaisensa kanssa. McDonald’sin mukaan Easterbrook oli rikkonut yhtiön sääntöjä ja osoittanut huonoa harkintakykyä.

SEC toteaa nyt, että Easterbrook oli antanut sijoittajille ”vääriä ja harhaanjohtavia lausuntoja” hänen irtisanomiseensa johtaneista olosuhteista. Easterbrookin katsottiin siis johtaneen yhtiön osakkeenomistajia harhaan.

Kansainvälisten sijoittajien metsätulot voivat jäädä verottamatta

Metsärahastojen ja ulkomaisten sijoittajien metsänomistus on lisääntynyt Suomessa edellisten kymmenen vuoden aikana. Luonnonvarakeskuksen (Luke), Tampereen yliopiston, Finnwatchin ja Pellervon taloustutkimus PTT:n tuore selvitys kertoo, että kansainvälisten sijoittajien metsätuloja voi jäädä Suomessa kokonaan verottamatta.

Selvityksen mukaan Suomessa toimii ainakin parikymmentä erilaista metsärahastoa ja ulkomaista sijoittajatahoa.

Raportin johtopäätöksissä esitetään politiikkasuosituksia. Raportissa suositellaan muun muassa neuvottelemaan uudestaan verosopimusten luovutusvoittoja koskevien määräysten muuttamisesta. Esimerkkinä nostetaan Suomen ja Luxemburgin välinen verosopimus.

Arnault’n perhe pönkittää valtaansa luksusjätin johdossa

Ranskalaisen luksusjätin LVMH:n (Moët Hennessy Louis Vuitton) johdossa tapahtuu merkittäviä muutoksia. LVMH:n suurin omistaja ja pääjohtaja on maailman varakkain ihminen Bernard Arnault, jonka tytär Delphine Arnault nousee nyt hajusteista ja vaatteista tunnetun Christian Dior -muotitalon toimitusjohtajaksi.

Delphine Arnault, 47, on kuulunut LVMH:n johtoryhmään, ja vuodesta 2013 lähtien hän on toiminut Louis Vuitton -merkin tuotteista vastaavana johtajana. Ennen isänsä yhtiöön liittymistä hän työskenteli McKinsey-konsulttiyhtiössä ja John Galliano -muotitalossa.

Tällä hetkellä kaikki Bernard Arnault’n viisi lasta työskentelevät konsernissa merkittävissä tehtävissä.

Kaikkiaan LVMH-konserniin kuuluu yli 75 tuotemerkkiä, mukaan lukien muotibrändit Kenzo, Fendi ja Givenchy sekä alkoholibrändit Moët & Chandon, Hennessy ja Belvedere.

Elon Musk teki maailmanennätyksen

Sähköautoyhtiö Teslan toimitusjohtajan Elon Muskin valtava omaisuus on kuluneen runsaan vuoden aikana kutistunut poikkeuksellisella tavalla. Muskin rikkaus on itse asiassa huvennut niin paljon, että kyseessä on maailmanennätys henkilökohtaisen omaisuuden menettämisessä, uutisoi muiden muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

BBC pohjaa uutisensa Guinness World Recordsin verkkojulkaisuun. Sen mukaan Muskin omaisuus hupeni marraskuusta 2021 joulukuuhun 2022 noin 165 miljardilla dollarilla eli noin 153 miljardilla eurolla. Luvut perustuvat talouslehti Forbesin julkaisemiin tietoihin.

Inflaatio hidastui Yhdysvalloissa

Kuluttajahintojen kallistumisen eli inflaation hidastuminen on jatkunut Yhdysvalloissa.

Työministeriön torstaina julkaisemien uusien tietojen mukaan inflaatiovauhti oli joulukuussa 6,5 prosenttia, kun se marraskuussa oli 7,1 prosenttia. Viimeksi inflaatiovauhti on ollut alle seitsemän prosenttia marraskuussa 2021, jolloin se oli 6,8 prosenttia.

Yhdysvaltojen keskuspankin rahapolitiikasta päättävä avomarkkinakomitea on ilmoittanut odottavansa merkittävästi lisää näyttöä inflaation hidastumisesta ennen kuin rahapolitiikan kiristäminen voidaan lopettaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita