Spotify aloittaa suuret irti­sanomiset: Potkut uhkaavat 6 prosenttia työn­tekijöistä

Spotify aikoo vähentää henkilöstöä noin kuusi prosenttia. Yhtiön toimitusjohtaja Daniel Ek kommentoi, että leikkausten taustalla ovat liian kunnianhimoiset investoinnit.

Spotify vähentää henkilöstöään sadoilla ihmisillä. Kuva Spotifyn pääkonttorilta Tukholmasta vuonna 2015.

23.1. 15:02

Ruotsalainen musiikin suoratoistopalvelu Spotify aikoo irtisanoa noin kuusi prosenttia henkilöstöstään, yhtiö tiedotti maanantaina.

Spotify on työllistänyt noin 10 000 henkilöä, eli irtisanomiset koskisivat noin 600:aa henkilöä. Suoratoistopalvelu liittyy useiden teknologiayhtiöiden joukkoon, jotka ovat aloittaneet viime viikkoina laajoja irtisanomisia.

Spotifyn toimitusjohtaja Daniel Ek sanoo, että yhtiön jo aiemmin aloittamat säästöt eivät ole riittäneet, minkä vuoksi nyt turvaudutaan irtisanomisiin. Ek sanoo olleensa toiveikas sen suhteen, että Spotify voisi jatkaa pandemian aikana alkanutta kovaa kasvuaan myös jatkossa.

”Jälkikäteen voi sanoa, että oli liian kunnianhimoista tehdä näitä sijoituksia ennen kuin liikevaihtomme on kasvanut. Ja siitä syystä, tästä päivästä alkaen vähennämme henkilöstömääräämme noin kuudella prosentilla läpi yhtiön”, Ek kommentoi yhtiön blogissa.

New Yorkin pörssissä listatun Spotifyn osake nousi ennakko­myynnissä noin viisi prosenttia. Spotifyn markkina-arvo pörssissä on noin 19 miljardia dollaria.