Monien pörssiyhtiöiden tulokset jääneet heikoiksi – ”Kuluttaja­yhtiöillä on koronakrapula”

Loppuaan lähenevä pörssin tuloskausi on sujunut kaksijakoisissa merkeissä. Kuluttajayhtiöt kärsivät analyytikon mukaan ”koronakrapulasta”, mutta teollisuusyhtiöillä menee varsin hyvin.

Outokumpu teki historiansa parhaan tuloksen vuonna 2022. Analyytikot pelkäävät, että tästä vuodesta tulee teräsyhtiöille vaikeampi.

Pörssiyhtiöt ovat liitäneet pari vuotta maailmantalouden nosteessa, mutta nyt näyttää heikommalta. Suuri osa pörssiyhtiöistä on julkistanut tilinpäätöksensä, eikä luvuissa ole juuri hurraamista.

Helsingin pörssin tuloksensa julkistaneista yhtiöistä tavallista useampi on jäänyt analyytikkojen tulosennusteista, kertoo S-Pankin salkunhoitaja Juha Varis.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita