Kun Yhdysvaltain viranomaiset syyskuussa vuonna 2008 kieltäytyivät pelastamasta investointipankki Lehman Brothersin, kukaan ei ymmärtänyt, miten järisyttäviä seurauksia päätöksellä olisi.
Nopeasti kävi ilmi, että Lehmanin asiakkailla oli pankkiin ja toisiinsa niin paljon erilaisia johdannaisiin, arvopapereihin ja luottoihin liittyviä ja huonosti tunnettuja kytköksiä, että pankin vararikko alkoi kaataa muita finanssi-instituutioita kuin dominopalikoita.
Jo ennestään epäilyksiä herättäneiden yhdysvaltalaisiin asuntolainoihin sidottujen arvopaperien hinnat romahtivat, myös muidenkin arvopaperien hinnat romahtivat.
Ennen kaikkea romahti luottamus. Pankit eivät enää uskaltaneet antaa toisilleen lainaa, koska kaikki epäilivät mitä tuntemattomia riskejä toisten taseissa piili. Monilta pankeilta loppui maksuvalmius. Koko maailman rahoitusjärjestelmä natisi liitoksissaan.
Rahoituksen kuivuminen ja investointilama syöksivät länsimaiden taloudet ankaraan taantumaan, myös Suomessa.
Lehman Brothersin kaatumisen jälkeen kärjistynyt finanssikriisi on pankkialalla niin tuoreessa muistissa, että aina kun isohko pankki horjuu, se otetaan äärimmäisen vakavasti. Siksi myös sveitsiläisen Credit Suissen vaikeudet ovat herättäneet kysymyksen, mitä pankin kaatumisesta voisi seurata.
Torstaina näytti siltä, että pankin tilanne oli toistaiseksi rauhoittumassa Sveitsin keskuspankin antaman likviditeettilainan turvin. Iltapäivällä Suomen aikaan osake oli lähes 25 prosentin nousussa.
Silti pankin horjuminen on hyvä osoitus siitä, miten herkkää pankkien liiketoiminta aina on.
Herkkyys johtuu pankkiliiketoiminnan perusluonteesta. Yksinkertaistetusti pankkitoiminnassa on kyse siitä, että pankki lainaa asiakkailta talletuksia ja lainaa ne eteenpäin asiakkaille. Se siis kanavoi rahaa niiltä, jotka eivät sitä juuri sillä hetkellä tarvitse, niille, joilla on rahalle käyttöä.
Talletukset ovat lähtökohtaisesti lyhytaikaisia (yli yön) eli ne ovat nostettavissa pois milloin tahansa. Siksi pankki voi maksaa niistä matalaa korkoa. Pankkilainat annetaan pidemmäksi aikaa. Niistä pankki voi siksi periä korkeampaa korkoa. Tästä talletusten ja annettujen lainojen korkoerosta muodostuu pankin voitto.
Oikeasti pankit saavat rahoitusta myös sijoittajilta, jotka sijoittavat pankkiin pääomaa tai velkarahaa ja myös toisilta pankeilta. Voittoja tehdään myös varainhoidon palkkioilla ja muilla palkkiotuotoilla sekä sijoituksilla.
Pankki voi joutua ongelmiin monesta syystä. Lehmanin kaatumisen ja finanssikriisin juuret olivat varomattomassa luotonannossa ja holtittomassa riskinotossa.
Kun asuntolaina-asiakkaat eivät pystyneet maksamaan lainojaan, näistä lainoista paketoitujen arvopaperien ja niihin sidottujen johdannaisten arvo romahti. Niistä koitui Lehmanille ja muille sijoittajille valtavia tappioita.
Tappiot syövät ennen pitkää pankin vakavaraisuuden, jolloin se menee konkurssiin, elleivät omistajat anna sille lisää pääomaa.
Myös Credit Suissen ongelmien juuret ovat monin tavoin epäonnistuneissa ja tappiollisissa liiketoimissa. Pankki oli mukana jo finanssikriisissä ja se on ollut osallisena jollain tavoin miltei kaikissa viime vuosikymmenen pankkiskandaaleissa.
Torstaina näytti siltä, että ainakin jotkut sijoittajat uskovat yhä pankin kykyyn tehdä parannus ja vääntää liiketoiminta kannattavaksi.
Mutta pankit eroavat tavallisista yrityksissä siinä, että ne voivat ajautua vaikeuksiin, vaikka niiden perusliiketoiminta olisi kannattavaa. Jos pankin riskinhallinta ei ole kunnossa, se voi kaatua jo siihen, että tallettajat alkavat jostain syystä epäillä pankin vakavaraisuutta.
Näin kävi yhdysvaltalaiselle Silicon Valley Bankille (SVB) viime viikolla. Pankin asiakaskunta muodostui kasvuyrityksistä ja niiden rahoittajista. Kun asiakkaille tuli korkojen nousun myötä tarvetta nostaa talletuksiaan tavallista enemmän, pankki joutui myymään korkosijoituksiaan tappiolla.
Tieto tästä käynnisti kasvuyrittäjien someryhmissä jonkinlaisen joukkopaniikin, ja kaikki ryntäsivät nostamaan talletuksiaan samaan aikaan.
Yhdysvalloissa keskikokoisten pankkien sääntelyä helpotettiin nelisen vuotta sitten niin, että SVB:tä ei koskenut yhtä tiukka likviditeettipuskureita ja vakavaraisuutta koskeva sääntely kuin esimerkiksi Euroopassa on voimassa.
Jos sillä olisi ollut kunnolliset likviditeettipuskurit tai korkosuojaukset kunnossa, voi hyvin olla ettei paniikin aiheuttanutta tilannetta koskaan olisi syntynyt.
Kaikkein suurin riski on se, että pankkien luottamus toisiinsa rapautuu. Jos pankit lopettavat epäluottamuksen vuoksi toistensa ja asiakkaiden rahoituksen, vaikeuksissa on nopeasti pankkien lisäksi koko talous. Siksi on tärkeää, että pankkien riskit tunnetaan mahdollisimman hyvin, ja pankkien valvonta on uskottavaa ja läpinäkyvää.
Kaikkea ei silti koskaan tiedetä. Esimerkiksi Credit Suisse on niin iso ja kansainvälinen pankki, että sen ongelmat herättävät kysymyksiä muiden pankkien piiloon jäävistä kytkennöistä siihen. Onko Credit Suisse tytäryhtiöidensä kautta myynyt niille johdannaisia, joista nyt koituisi asiakkaille tappioita. Onko pankeilla Credit Suisselle annettuja lainoja tai muita piiloon jääneitä suoria sijoituksia pankkiin?
Koska pankkien liiketoiminta on näin herkkää, pankkien valvojat yrittävät olla tarkkoina. Kun tulee tieto ison kansainvälisen pankin ongelmista, pankkivalvojat ottavat puhelimen käteen ja soittavat suoraan valvomiinsa pankkeihin. Tällä viikolla puhelimet ovat soineet suomalaisissakin pankeissa.
Onko merkkiä epänormaaleista talletusten nostoista? Onko lähiaikoina erääntymässä rahoitusta, jonka jälleenrahoituksessa voi olla haasteita? Onko suoria sijoituksia tai vastapuoliriskejä vaikeuksissa olevassa pankissa?
Tarvittaessa tilannetta seurataan päivittäin, jos markkinoiden epävakaus jatkuisi.
Suomessa suurimpia pankkeja valvovat Finanssivalvonta eli Fiva ja EKP yhdessä. Pienemmistä vastaa Fiva yksin.
Suomen Pankissa puolestaan selvitellään muiden keskuspankkien tavoin, miten ongelmat vaikuttavat kansainvälisiin rahoitusmarkkinoihin. Esimerkiksi Credit Suissen kohdalla pyritään hahmottamaan, minkälaista mahdollista riskiä pankin ongelmat voisivat aiheuttaa rahoitusjärjestelmässä.
Voisivatko Credit Suissen ongelmat oikeasti tarttua muihin Euroopan tai Suomen pankkeihin ja miten se tapahtuisi? Osakemarkkinoiden reaktio vaikeuksiin oli refleksinomainen pankkiosakkeiden myynti. Sijoittajat myivät esimerkiksi keskiviikkona kaikkia pankkiosakkeita ihan pankin kunnosta riippumatta.
Osakkeen arvon lasku sinänsä ei vahingoita hyvässä kunnossa olevaa vakavaraista pankkia lyhyellä tähtäimellä mitenkään. Se on ongelma lähinnä, jos pankki tarvitsisi lisää pääomaa.
Merkkiä talletuspaostakaan ei ole. Edes finanssikriisi ei aiheuttanut pankeissa laajaa talletuspakoa. Tavallisten ihmisten talletukset on suojattu talletussuojalla 100 000 euroon asti.
Merkkejä ei HS:n tietojen mukaan ole myöskään siitä, että pankkien rahoituksen saannissa olisi ongelmia. Esimerkiksi koronaepidemian alussa joillain pienemmillä suomalaispankeilla oli vaikeuksia saada joukkolainamarkkinoilta vakuudetonta rahoitusta, mutta muita rahoituslähteitä oli silloinkin saatavissa.
Suora tappioriski jopa siinä tapauksessa, että Credit Suisse ei suoriutuisi velvoitteistaan, olisi myös ainakin suomalaisilla pankeilla suhteellisen pieni.
HS:n tietojen mukaan suomalaisilla pankeilla on koko Sveitsin rahoitussektorilta saamisia vain noin 670 miljoonaa euroa eli noin 0,1 prosenttia koko pankkisektorin taseesta. Sveitsissä on muitakin pankkeja kuin Credit Suisse.
Pankilla on kuitenkin kymmeniä tytärpankkeja pitkin maailmaa, joten ihan koko totuutta tämä tieto ei välttämättä sisällä.
Eurooppalaisten pankkien tilanne on ylipäätään hyvin toisenlainen kuin ennen finanssikriisiä, eivätkä ne siksi ole yhtä herkkiä tartunnalle tai tuhoisalle dominoefektille.
Kriisin jälkeen Euroopassa pantiin pystyyn euroalueen laajuinen yhteinen pankkivalvonta. Se on ollut ainakin toistaiseksi menestys, vaikka pankit kiristynyttä sääntelyä vastaan aina purnaavatkin. Korkeat vakavaraisuusvaatimukset sitovat pääomaa tuottavista bisneksistä.
Iso saavutus on se, että keskuspankki EKP:n suojissa vuoden 2014 lopusta lähtien toiminut pankkivalvonta on pakottanut ongelmapankit siivoamaan taseensa.
Esimerkiksi Kreikan, Italian ja Irlannin pankkien lainat maksukyvyttömille asiakkaille on paketoitu arvopapereiksi ja myyty pois pankin taseista. Se on tarkoittanut myös tappioiden kirjaamista pankin tulokseen.
Ilman EKP:ta on vaikea kuvitella, että vastaavaa epäsuosittua operaatioita olisi kaikissa maissa saatu tehtyä. Nyt jopa Kreikan pankkien järjestämättömien luottojen osuus on pudonnut alle viiteen prosenttiin kaikista luotoista. Se on yhä korkea taso verrattuna vaikkapa Suomeen, mutta vain noin kymmenesosa viiden vuoden takaisesta tasosta.
Pankeilla pitää kiristyneen sääntelyn myötä olla myös reilusti likviditeettiä eli käteiseksi nopeasti muutettavia varoja siltä varalta, että talletusten nostot yllättäen kasvaisivat tai muun rahoituksen saatavuus heikkenisi.
Suomalaispankeilla tällaisia varoja on yli 150 prosenttia suhteessa siihen, mitä niiden arvioidaan voivan tarvita kuukaudessa jopa kriisitilanteessa. Sääntelyn asettama minimiraja on 100 prosenttia.
Myös pankkien vakavaraisuus eli oman pääoman määrä suhteessa annettuihin lainoihin on aivan toisella tasolla kuin ennen finanssikriisiä. Se tarkoittaa, että pankit kestävät paljon paremmin esimerkiksi taloustilanteen heikkenemisestä aiheutuvia luottotappioita ja saamisten alaskirjauksia.
Myös johdannaismarkkinoilla on pyritty erilaisin järjestelyin siihen, etteivät vastapuoliriskit ja kytkökset pääsisi yllättämään samalla tavoin kuin Lehmanin kaatumisen aikaan. Pankit suojaavat käytännössä aina esimerkiksi korkosaamisiaan ja -vastuitaan johdannaisten avulla. Johdannaisiin perustuvat myös vaikkapa kuluttajille myytävät korkosuojatuotteet.
Vaikka osakemarkkinat hermostuivat Credit Suissen ongelmista, vakavammasta epäluottamuksesta pankkeihin ei ole HS:n käymien taustakeskustelujen mukaan ollut merkkejä.
Sijoittajatkin tietävät, että pankkien vakavaraisuus kestää kolhuja. Tarvittaessa keskuspankit voivat antaa hätärahoitusta pankeille, jos ne ovat vakavaraisia. Ongelmapankkien alasajoakin varten on olemassa yhteinen kriisinratkaisurahasto.
Silti on hyvä muistaa, että pankkikriisien riskiä on ollut tapana vähätellä.
Taloustieteilijät Carmen Reinhart ja Kenneth Rogoff julkaisivat vain vuosi finanssikriisin jälkeen kuuluisan kirjan This time is different eli Tämä kerta on erilainen. Tutkijat kävivät siinä läpi kymmeniä eri maiden pankkikriisejä vuosisatojen varrelta.
Taloustieteilijöiden opetus oli, että ”joka kerta asiantuntijat ovat julistaneet, että ’tämä kerta on erilainen’ väittäen, että vanhat arvostussäännöt eivät enää päde ja uusi tilanne muistuttaa hyvin vähän vanhoja katastrofeja”.
Kuitenkin varallisuusarvojen ja riskinoton paisumista on aina seurannut jonkinasteinen pankkikriisi.
Kymmenen viime vuoden aikana negatiiviseksi painunut korkotaso ja keskuspankkien muu rahapoliittinen elvytys ovat paisuttaneet sekä kiinteistöjen että osakkeiden arvoja. Samalla korkotason mataluus tarkoitti sitä, että huonossakin kunnossa olevat yritykset saattoivat saada rahoitusta hyvin matalalla korolla. Riskin ja koronkin käsite alkoi hämärtyä.
Asiantuntijat ovat varoitelleet vuosia, että tilanne voi laukaista inflaatiokierteen ja puhaltaa arvostuskuplia, mutta siihen on ollut vaikea puuttua. Yleisesti on katsottu, että vielä vaarallisempaa olisi ollut jättää massiivinen elvytys tekemättä, kun kriisit seurasivat toisiin. Ensin tuli koronapandemia ja sitten Venäjän hyökkäys.
Venäjän hyökkäys laukaisi energiakriisin ja pahensi jo aiemmin alkanutta inflaation kiihtymistä. Keskuspankkien oli pakko aloittaa nopeat koron nostot.
Yhdysvalloissa ohjauskorko on noussut vain vuodessa läheltä nollaa yli 4,5 prosenttiin. Euroalueella yli yön talletuskorko on noussut kesäkuun jälkeen miinuksen puolelta jo kolmeen prosenttiin.
Korkojen nousu on heittänyt sijoituslajien riski- ja tuottoasetelmat nopeasti päälaelleen. Vanhojen korkosijoitusten arvot ovat romahtaneet.
Siihen nähden markkinoilla on ollut ehkä yllättävänkin rauhallista. Amerikkalaisen SVB-pankin kaatuminen oli oikeastaan ensimmäinen isompi korkojen rajun nousun aiheuttama kupru. Viimeiseksi se tuskin jää.
